Uutiset
Kuntataloudessa on tiukkaa myös budjettiriihen jälkeen
Kuntien taloustilanteet jatkavat eriytymistään, näkee Ilomantsin kunnanjohtaja Marjut Ahokas.
Hallitus tiedotti tiistai-iltana vuoden 2027 talousarvioesityksestä. Etelä-Karjalassa sijaitsevan Imatran kaupunginjohtaja Matias Hilden pisti merkille, miten Karjalan radan kehittämiseen ehdotetaan 59 miljoonan euron korotusta, 90 miljoonasta 149 miljoonaan euroon.
– Toki on erinomaista, että Karjalan radan parantaminen jatkuu.
Hilden lisäsi, että kokonaisuus on edelleen haastava kuntataloudessa.
– Kuntien kannalta tilanne tietenkin jatkuu edelleen hyvin tiukkana.
Myös Ilomantsin kunnanjohtaja Marjut Ahokas kiinnitti huomiota, miten kuntataloudessa on tiukkaa jatkossakin.
– Vuoden 2027 valtionosuuksiin sisältyvä 2,8 prosentin indeksijarru vähentää kuntien valtionosuuksia noin 93 miljoonalla eurolla. Tämä ja muut valtionosuuksiin kohdistuvat vähennykset kiristävät kuntataloutta.
– Kuntatalousohjelmassa todetun mukaan kuntien alijäämä kasvaa vuonna 2027 ja kuntien taloustilanteet jatkavat eriytymistään.
Hallitus ennakoi kuntatalouden vahvistuvan.
– Vaikutukset tulevat kuitenkin vaihtelemaan huomattavasti kunnittain. Oma kuntani kuuluu menettäjiin, sillä kunnan valtionosuus näyttää laskevan tämän vuoden tasosta 600 000 eurolla. Tämä edellyttää mittavaa talouden sopeuttamista, Ahokas lisää.
– Pitkällä aikavälillä olen todella huolissani alueiden ja kuntien eriarvoistumisesta. Jokainen kunta kuitenkin on olemassa kuntalaisiaan ja kuntalaisten palvelujen järjestämistä varten.
On rakennettava kasvua
Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen muistutti budjettiriihen jälkeen, että Suomen kilpailukyky, kasvu, koulutus ja julkisen talouden kestävyys rakentuvat pitkälti kuntien varaan.
Lisäksi hän huomautti budjettiriihen jälkeen julkaistussa Kuntaliiton tiedotteessa, että Suomessa tarvitaan määrätietoista kuntapolitiikkaa, joka vahvistaa kuntien toimintaedellytyksiä eikä ainoastaan sopeuta niiden taloutta.
– Kuntien tehtävänä on rakentaa kasvua, osaamista ja hyvinvointia. Siksi kuntatalouden vahvistaminen, työllisyyden parantaminen ja turhan sääntelyn purkaminen eivät ole vain kuntien erityistoiveita vaan koko Suomen menestyksen edellytyksiä.
Karhunen arvioi lisäksi, että Suomi tarvitsee nyt enemmän kuin hallittua paikallaan pysymistä.
– Tarvitaan suunta, joka vahvistaa sekä kuntia että Suomen tulevaisuutta.
Lue myös: