Uutiset
Kuntien ja hyvinvointialueiden mallikelpoiset teot saivat ansaittua huomiota – katso palkitut
Mäntsälän kunnan varhaiskasvatuspäällikkö Karoliina Purola ilahtui, kun sairauspoissaolojen vähentäminen nähtiin tärkeänä tekona.
Kangasalan kaupunki ja Kanta-Hämeen hyvinvointialue palkittiin innostavimpina kehittäjinä Tärkeissä töissä -gaalassa tiistaina Helsingissä.
Gaala on työelämän kehittämisen monivuotinen perinne, jossa palkitaan kunta- ja hyvinvointialan työpaikkoja.
Palkittavat valitaan Tekojen tori -kampanjaan tulleista kehittämisteoista. Tunnustusta saavat eri ammattialojen edustajat ja oman työn kehittäjät
Yhteensä kampanja sai kokoon 265 uutta kehittämistekoa 65 organisaatiosta.
– Tämä määrä kertoo valtavasta osaamisesta, rohkeudesta kokeilla uutta ja ennen kaikkea yhdessä tekemisestä, Tärkeissä töissä -kokonaisuuden kehittämispäällikkö Anna-Mari Jaanu sanoo.
Innostavimpina kehittäjinä erottuivat joukosta siis Kangasalan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueen organisaatiot.
Kangasalta saatiin 27 ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueelta 23 uutta kehittämistekoa.
– Kangasalla kehittämistä on tehty laajasti eri palvelualoilla. Tekojen torille on kuvattu pienempiä ja suurempia arjen innovaatioita ja toimintatapojen uudistamista, esimerkiksi palvelujen sujuvoittamista digitalisaation avulla. Kanta-Hämeessä puolestaan on keskitytty esimerkiksi yhteistyön ja tiedon kulun vahvistamiseen sekä uusien prosessien ja toimintamallien kehittämiseen eri asiakasryhmille, Jaanu kertoo.
Kaikkiaan kampanjaan osallistui 40 kuntaa tai kuntayhtymää ja 16 hyvinvointialuetta.
Hyvinvointialueilta julkaistiin yhteensä 82 kehittämistekoa ja kunnista ja kuntayhtymistä 168 tekoa. Mukana on myös yhdeksän kuntien ja hyvinvointialueiden omistamaa yritystä, joilta saatiin yhdeksän kehittämiskuvausta.
Päivystyskuorman vähentämistä
Tänä vuonna monella palvelualalla korostuivat uudet prosessit ja keinot tuottaa palveluja, digitalisaation hyödyntäminen sekä esihenkilötyön, viestinnän ja hr-toimintojen kehittäminen.
Esimerkiksi Pirkanmaan hyvinvointialueelta palkittavaksi valittu sote-tilannekeskus on esimerkki kehittämisestä, joka tuottaa merkittäviä vaikutuksia sosiaali- ja terveysalalle.
Työhyvinvoinnin kehittämisessä palkittavaksi valittiin muun muassa Limingan, Iin, Utajärven ja Vaalan kuntien yhteinen “Työntekijöille tukea työhyvinvointiin myös naisterveyden haasteissa”.
Kuntien yhteinen kehittämistyö vahvistaa työntekijöiden työkykyä erityisesti naisterveyden, aivoterveyden ja liikunnan näkökulmista, KT:n tiedotteessa kerrotaan.
Sitoutuneita työntekijöitä
Pohjois-Savon hyvinvointialue tiedotti, että palkittavista töistä, joihin lukeutui Turvataito-opas Siilinjärven esi- ja perusopetuksen yhteisölliseen opiskeluhuoltotyöhön.
Tarve oppaalle syntyi halusta yhtenäistää käytäntöjä ja tuoda eri toimijoiden – kuten kunnan toimijoiden, kuraattorien, nuorisotyön ja MLL:n – työ kaikkien näkyville.
– Materiaalin tuottaminen ja jalkauttaminen ei olisi onnistunut ilman yhteistyöhön sitoutuneita kunnan työntekijöitä, kuten rehtoreita ja opettajia, kuraattori Saara Pellinen kertoo.
– Ja kun mietitään, mitä kuraattorit tekevät koulujen loma-ajoilla, he tekevät kehittämistyötä, josta hyötyvät kaikista tärkeimmät, oppilaat, Pellinen jatkaa hyvinvointialueen tiedotteen mukaan.
Tuloksena Siilinjärvellä on nyt systemaattinen ja tavoitteellinen turvataitomalli, joka ehkäisee syrjäytymistä ja tuo säästöjä ennaltaehkäisevän työn kautta.
"Tuntuu oikein hyvältä"
Myös Mäntsälä innostui tiedottamaan gaalan tuloksista, joihin lukeutui kunnan varhaiskasvatuspalvelujen palkitseminen.
Palkinto myönnettiin kehittämistyöstä ja käytännön toimintamalleista, joiden seurauksena sairauspoissaolot ovat vähentyneet merkittävästi ja infektiotietoisuus kasvanut päiväkodeissa, Mäntsälän kunnan tiedotteessa kerrotaan.
– Palkinnon saaminen tuntuu oikein hyvältä. On hienoa, että varhaiskasvatuksen sairauspoissaolojen vähentäminen nähdään tärkeänä tekona, ja se nostetaan esille kuntatyönantajan toimesta, Mäntsälän kunnan varhaiskasvatuspäällikkö Karoliina Purola toteaa.
Tärkeissä töissä on kehittämisen alusta, jossa ovat mukana Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n lisäksi ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisen alan unioni JAU ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry.
Gaalassa palkitut: Linkki palkittuihin
Lue myös: