Laadukas oppimateriaali on demokratiakysymys – Kirja on yhä materiaalien ykkönen

Teksti ja kuvat Anssi Leppänen

Suomen oppimateriaaliyhdistys on tehnyt kustannusvertailun kuntien oppimateriaaleihin käyttämistä varoista. Kartoituksen historia on varsin lyhyt. Se on tehty vasta kaksi kertaa ja tilastot kattavat vuodet 2023 ja 2024. Tulokset antavat kuitenkin jo kuvaa siitä miten erilaisia summia kunnissa oppimateriaaleihin käytetään. Vajaa viidennes eli 23 prosenttia kunnista käytti vuonna 2024 rahaa oppimateriaaleihin noin 200 euroa oppilasta kohti. Joissakin kunnissa rahaa käytettiin jopa yli 300 euroa. Luvut ovat keskiarvoja jotka on painotettu kuntien koon mukaan. Kuntien käyttämät rahasummat on saatu kuntien tilinpäätöstietojen mukaisesta oppimateriaalimenoista.

Suurista kaupungeista Helsinki käytti oppimateriaaleihin rahaa vuonna 2024 102 euroa oppilasta kohti. Vieressä sijaitseva Vantaa hankki samaan aikaan oppimateriaaleja jokaiselle oppilaalle keskimäärin 175 ja Espoo 160 eurolla. Eroa naapurusten välillä oli siis melkoisesti. 

Suurten kaupunkien peränpitäjä tilastossa on Jyväskylä 95 eurollaan. Turussa rahaa käytettiin oppilasta kohti 145 ja Oulussa 152 euroa. Tampere on suurten kaupunkien joukossa selkeästi suurien rahankäyttäjien joukossa 148 eurollaan vaikka summa pienentyikin edellisestä vuodesta. Tampereella kaupungin strategia on olla suurten kaupunkien ykkönen perusopetuksen oppimistuloksissa. 

– Voi ihan hyvällä mielellä katsoa niitä lukuja paljonko Tampere satsaa perusopetukseen. Tampere kestää vertailun, tulkitsee lukuja tyytyväisenä Tampereen kaupungin opetusjohtaja Simo Turtiainen. 

Tarkastelua ja ihmettelyä

Oppimateriaaleihin vuosittain varattava raha on osa kuntien budjettisuunnittelua. Merkittävää debattia oppimateriaalimenoista ja koulutusmenoista ei Tampereella ole käynnissä. Säästöpaineita kuitenkin on aina. Turtiainen tunnistaa sen, että kuntataloudessa joudutaan säästämään vähän kaikesta. Koulutus ei voi jäädä säästöjen ulkopuolelle. 

Suurikaan rahasumma ei toisaalta takaa laadukasta opetusta ja oppimateriaalia. Pienemmälläkin rahalla voidaan saada aikaan yhtä laadukas lopputulos, kun mietitään järkevästi rahojen käyttöä. Turtiaisen mukaan avoin keskustelu siitä miten raha käytetään ja mahdollisuuksien näkeminen on tervetullutta.

– Avoin tarkastelu ja ihmettely, siitä mikä voisi olla järkevää ja mahdollista, Turtiainen tiivistää ajatuksensa. Samalla hän muistuttaa, että päätöksenteossa on katsottava kokonaisuutta. Rahan lisäksi on otettava huomioon oppimistulokset, sivistys, henkilöstön jaksaminen ja oppilaat. Mikään näistä ei saisi painottua liikaa. 

Tampereella arviolta 90 prosenttia oppimateriaalikustannuksista muodostuu edelleen fyysisistä tuotteista. Pääosin siis oppikirjoista ja harjoituskirjoista. Noin kymmenesosan kustannuksista muodostavat digitaaliset aineistot. Digisisältöjä on tarjolla paljon etenkin opettajille tukemaan heidän työtään. Esimerkiksi Turtiainen nostaa digitaaliset kyselyt ja testit, joilla saa paljon dataa esimerkiksi lukutaidon tasosta. Data antaa myös suunnitteluun ja johtoportaalle entistä enemmän mahdollisuuksia tiedolla johtamiseen. 

Kirja miellyttää

Tamperelaisen Kaarilan koulun yhdeksännen luokan oppilaat Iiris Pirinen, Luna Koukkari, Heikki Kallio, Wiljami Wiss ja Alvar Koskinen arvioivat käytössään olevan oppimateriaalin tukevan hyvin opiskelua. Suuren osan oppikirjoistaan he kertovat saavansa käytettyinä mutta hyväkuntoisina. Lukuvuoden lopuksi oppikirjojen kunto tarkastetaan ennen kuin ne lähtevät seuraaville käyttäjille. Merkintöjä ja alleviivauksia kirjoihin saa yleensä tehdä opettajien luvalla. 

Useimmissa oppiaineissa kirjat tuntuvat nuorille edelleen digimateriaaleja käytännöllisimmiltä. Fyysinen materiaali auttaa muun muassa keskittymiseen. 

– Ehkä keskittyminen voi herpaantua enemmän tietokoneella, pohtii Alvar omaa suhdettaan digimateriaaleihin. Myös Wiljamin mielestä kirja on helpommin saavutettavissa. 

Myös Iiris tunnustaa tykkäävänsä enemmän kirjoista oppimisen välineenä. Yhtenä digitaalisten oppimateriaalien ongelmana nuoret pitävät salasanoja. Unohtunut tai vaihdettu salasana saattaa estää kotitehtävän tekemisen tai ainakin hidastaa sitä.

– Jos sä unohdat salasanan, siinä menee aikaa sen järjestämiseen, arvioi Luna kokemuksiaan. Myös Wiljamilla on kokemuksia siitä kun salasana on vaihtunut ja vaikkapa esitelmän teko kotoa ei onnistukaan. 

Tehtäväpainotteisissa aineissa digimateriaali on oppilaille tervetullutta. Matematiikkaan ja kieliin he arvioivat digitaalisuuden sopivan hyvin. Digiharjoituksia he ovatkin tehneet paljon matematiikan lisäksi muun muassa ruotsissa ja espanjassa. Kemia, maantieto, historia ja biologia sen sijaan ovat kaikkien viiden mielestä aineita, joissa kirjat ovat digiaineistoa parempi vaihtoehto. Myös äidinkieleen fyysinen materiaali sopii hyvin. 

– Äikkä ehkä on sellainen, jossa oppii myös kirjoittamaan paremmin, miettii Heikki fyysisen kirjan, kynän ja vihkon paremmuutta äidinkielen opiskelussa.

Fyysisissä materiaaleissa oppilasviisikkoa on eniten jäänyt harmittamaan se, että tilattu vihkoja joutui odottamaan pitkään. Myöhästynyt vihkotoimitus hankaloitti muistiinpanojen tekemistä. 

Kaarilan koulun rehtori Jari Ikola ei ylläty oppilaiden näkemyksistä oppimateriaaleista. Hänenkin mielestään perinteinen kirja on yhä toimiva käyttöliittymä opiskelussa. Konkreettinen, kädessä pidettävä esine on arvossaan myös rehtorille. 

– Tuossa tuli hyviä pointteja esimerkiksi kirjautumisongelmista, arvioi Ikola oppilaita kuunneltuaan. Jos oppilas vaikka jokaisen oppitunnin alussa joutuisi käyttämään kirjautumiseen aikaa ongelmien takia, veisi se keskittymistä ilman muuta pois käsiteltävästä aiheesta. 

Oppimateriaalin demokratia

Ikola jakaa oppilaiden havainnon myös kirjojen kierrättämisestä. Hän pitää kierrättämistä järkevänä mutta myös pakollisena taloudellisista syistä. Toki rajat siinäkin on muistettava.

– Kyllähän meillä kirjat kiertävät niin paljon kuin ne vaan voivat kiertää. Jossain vaiheessa täytyy ottaa huomioon, että maailma muuttuu nopeasti. Vaikka kirjan kunto kestäisi, niin ei vaikka ihan kymmeniä vuosia voi kierrättää, toteaa Ikola ja sanoo maailman muutosten näkyvän nopeimmin esimerkiksi historian ja yhteiskuntaopin kirjoissa.

Laadukkaan opetuksen tae on Ikolan mielestä se, että opettajalla on käytössään se määrä ja laatu oppimateriaalia minkä hän tarpeelliseksi kokee. Opettajilla onkin suuri valta siihen mitä päättäjien kohdentamalla rahalla lopulta saadaan. Rehtori kiittelee opettajien ammattitaitoa ja autonomiaa oppimateriaalivalinnoissa.

– Se on yksi tämän meidän koko järjestelmän vahvuus, summaa Ikola opettajien osaamisen. Samalla hän muistuttaa, että valintoja tehdään myös aineryhmittäin. Sama kirjasarja jatkuu luokka-asteelta toiselle. 

Jatkuvuus antaa opettajille myös synergiaetua ja mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia kollegojen kanssa. Ikolan havainnon mukaan jokainen opettaja käyttää jollain tapaa digitaalista materiaalia työssään hyväkseen. 

Suomalaisen oppimateriaalin laatuun Jari Ikola on todella tyytyväinen. Pieni kielialue ei ainakaan rajoita materiaalin laatua.

– Kyllähän meidän oppimateriaali kautta linjan Suomessa on äärimmäisen laadukasta. Ikolan mielestä laadukas oppimateriaali on myös demokratiakysymys. Kaikilla oppilailla on oikeus ja mahdollisuus tasalaatuiseen ja hyvää oppimateriaaliin. 

Demokraattisuutta lisää myös oppilaiden digitaitojen kehittyminen digitaalisten opetusmateriaalien lisääntyessä. Se valmistaa kohtaamaan yhä digitaalisemman yhteiskunnan. 

Simo Turtiainen on samaa mieltä demokraattisuudesta. Molemmat myös korostavat digimateriaalin mahdollisuuksia opetuksen eriyttämisessä. Sekä huipputahtia eteneville oppilaille että niille jotka tarvitsevat tukea pysyäkseen opetuksen tahdissa voidaan digitaalisesti luoda omaan tasoon sopivaa materiaalia. Tässä Turtiainen maalailee uutta roolia tekoälylle.

– Kuinka nopeasti tekoäly tulee sellaiseen rooliin, että se pystyy yksilöimään oppimispolkua, räätälöimään tehtäviä sopivalle tasolle ja haastamaan oppilasta juuri omalla tasollaan. 

Vaikka opettajan taito arvioida ja sopeuttaa on edelleen keskeistä, saattaa tekoälyn apu tason määrittämisessä antaa opettajalle mahdollisuuksia säästää työaikaa laadukkaaseen opetukseen ja siihen, että opettaja todella voi kohdata oppilaansa. 

– Ei opettaja pysty parhaalla tahdollakaan välttämättä tuottamaan yksilöllistä materiaalia vaikkapa kahdellekymmenelleviidelle oppilaalle, kertoo Turtiainen esimerkin ja korostaa, että digitaalisuuden voi nähdä myös työkaverina. 

Kaiken kaikkiaan Turtiainen näkee digitaalisuuden lisääntymisen positiivisena. Kunhan sitä ei tuoda opetukseen väkisin ja itsearvoisesti, vaan tarpeen mukaan. Toki digimateriaalien tehokas käyttö edellyttää, että laitteita niiden käyttämiseen on kouluilla riittävästi. Tämäkin on demokratiakysymys. Tampereella pidetään tästäkin kiinni. Tällä hetkellä luokilla 6. ja 7. on oppilailla käytössään henkilökohtainen läppäri. Parin vuoden kuluessa myös 8. ja 9. luokkalaiset tulevat saamaan omansa. 

Kohtaaminen keskeistä

Olipa oppimateriaali fyysistä tai digitaalista opettajan rooli, vahva pedagoginen ajattelu ja taito kohdata oppilaat on opetuksessa edelleen keskeinen asia. 

– Opettaja on edelleen se juttu oppimisessa, korostaa Ikola vuorovaikutuksen ja kohtaamisen tärkeyttä opetustyössä. 

Kohtaamisen tärkeydestä puhuu myös Simo Turtiainen. Hänen mielestään opettajia ja heidän pedagogista osaamistaan ei korvaa mikään. Siinä on opetuksen ydin. 

Samalla hän antaa kuitenkin arvostuksensa oppimateriaalien tekijöille ja muistuttaa sen olevan asiantuntijatyötä. Laadukkailla ja hyvillä oppimateriaaleilla hän näkee olevan ennen kaikkea opettajan työtä tukeva rooli. Hänen mielestään olisikin kohtuutonta, jos opettajat joutuisivat laatimaan materiaalinsa täysin itse. 

Opetusjohtaja harmittelee sivistyksen jääneen Suomessa perusopetuskeskustelussa hieman varjoon. Digitaalisuus ja hyvinvointi ovat esimerkiksi olleet näkyvämmin pinnalla puheissa. Sivistyksen hän soisi nostettavan uudelleen vahvemmin keskustelun keskiöön. 

– Perusopetuksen ydintehtävä on ylläpitää sivistystä ja kyllä oppimateriaalit tähän keskusteluun liittyvät vahvasti, muotoilee Turtiainen ja toivoo sivistyksen renesanssia. Toki mitään teemaa ei kannata unohtaa, hän jatkaa muistuttaen, että ilman laajaa sivistystä ei voi olla hyvinvointia ja ilman hyvinvointia ei voi olla laajaa sivistystä. 

Aivot käyttöön 

Tampere ympäristökuntineen on lähtenyt myös tuottamaan itse oppimateriaalia. Internetiin on avattu Aivot käyttöön -sivusto, jossa on ympäristöopin oppimateriaali 1.-6. luokille ja terveystiedon materiaali 7.–9.-luokkalaisille. Terveystiedon materiaali on täysin digitaalinen. Ratkaisuun on päädytty viimeisimmän opetussuunnitelmakierroksen jälkeen, kun Tampereella huomattiin, että ympäristöopissa ei heille sopivaa sisältöä valmiina löytynyt. 

– Valtakunnallinen opetussuunnitelma ei vuosiluokkaista sisältöjä. Se tehtiin silloin opetuksen järjestäjätasolla. Mikään markkinoilla oleva materiaali ei vastannut Tampereen vuosiluokkaistamista, selittää Turtiainen ratkaisua. 

Tampereella ei pantata tietoa. Oppilaiden materiaali verkossa on kaikkien käytössä ilmaiseksi. Opettajan materiaalinkin saa käyttöönsä kysymällä. Turtiainen arvioi, että tällä hetkellä materiaalia käyttää noin 10 000 oppilasta muualla Suomessa. Tehty työ siis säteilee apuna laajalle joukolle ympäri Suomen. Tuotetun materiaalin kaupallistaminen ei kuitenkaan ole suunnitelmissa. Tietoa ja materiaalia jaetaan ilmaiseksi jatkossakin, hän lupaa. 

Taloudellisesti opetusjohtaja pitää oman digitaalisen oppimateriaalin rakentamista kustannustehokkaana. Alkuun sisältöjen tuottaminen tietenkin vei rahaa, mutta vuosien mittaan ratkaisu on osoittautunut tehokkaaksi. Rahaakin tärkeämpänä hän kuitenkin pitää sitä, että materiaali toteutettiin ja sen tekeminen nähtiin mahdollisuutena. 

– Se on Tampereen seudun opettajilta Tampereen seudun opettajille. 

Kovin monessa kunnassa Turtiaisen mukaan ei ole ole vastaaviin hankkeisiin ole lähdetty. Hän kuitenkin pitää arvokkaana asiana sitä, että materiaaliin voi tuoda paikallisen leiman esimerkiksi ympäristöopissa. Siihen kustantamot, jotka joutuvat ajattelemaan laajempaa maantieteellistä aluetta eivät pysty. Turtiainen näkeekin paikallisuuden itsetuotetun materiaalin yhtenä arvona ja pitää sitä osana tiedon jakamisen kulttuuria.