Lappeenrannan kaupunginjohtaja: Lopullinen risteilypäätös odottaa Järvisydämen tilanteen selkiytymistä
Teksti Tapio Mainio
Saimaan risteilyhanketta ei ole haudattu, vakuuttaa Lappeenrannan kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen.
Lopullinen päätös pitkien laivaristeilyjen aloittamisesta odottaa vielä Järvisydämen tilanteen selkiytymistä. Rantasalmi olisi yksi risteilymatkan pysähdyspaikoista.
Lupaavaan hankkeeseen tuli mutkia matkaan, kun julkisuuteen tuli tieto ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden epäasiallisesta kohtelusta Rantasalmella sijaitsevassa kylpylähotelli Järvisydämessä. Siihen olisivat syyllistyneet hotellin alihankintayritykset.
Järvisydän olisi yksi Lappeenrannasta Savonlinnan kautta Kuopioon ulottuvan risteilyn pysähdys- ja yöpymispaikoista. Järvisydämen mahdollista mainehaittaa risteilylle puntaroidaan parhaillaan hankkeen osakkaiden kesken.
–Lopullinen päätös risteilyjen aloittamisesta ensi kesänä tehdään kahden viikon kuluttua. Siihen mennessä selviää, miten Järvisydän hoitaa asiansa kuntoon, Sallinen lisää.
Hämmennystä herätti myös runsaan viikon takainen Järvisydämen konkurssiin haku-uutinen, joka nyttemmin peruttiin.
–Lappeenrannan kaupunki olisi päävastuussa risteilyistä, sillä me omistamme laivan. Mukaan olisi lähdössä useita alueen kuntia, Sallinen lisää.
Pitkiä, ylimaakunnallisia risteilyjä ollaan siis herättämässä henkiin Saimaalla. Uutta pitkää laivareittiä matkaisi Lappeenrannan kaupungin omistama 200-paikkainen M/S Carelia, jolta loppuivat hyökkäyssodan vuoksi Viipurin risteilyt.
Risteilyn operoinnista vastaisi tänä vuonna perustettu Arctic Cruises Oy, jonka toimitusjohtaja on Hotel & Spa Resort Järvisydämen toimitusjohtaja ja yrittäjä Markus Heiskanen. Toinen osakas on Karelia Lines Oy:n toimitusjohtaja Saku Hyttinen Lappeenrannasta.
Ideana pitkä risteily on Sallisen mukaan erinomainen. Saimaan matkailu tarvitsee uusia avauksia. M/S Carelialla tehtiin syyskuussa Sallisen mukaan koeristeily, jonka tulokset olivat hyvät.
Yhtä pitkä matka kuin Turusta Tukholmaan
Ensiristeily olisi ensi kesäkuun puolivälissä ja kausi päättyisi elokuun lopulla. Matka alkaisi Lappeenrannasta. Kolmen päivän risteilyn päätesatama olisi 190 merimailin eli 350 kilometrin päässä sijaitsevassa Kuopiossa, josta laiva palaisi takaisin lähtösatamaan.
–Risteilymatka on suunnilleen yhtä pitkä kuin monen suomalaisen tuntema Turun ja Tukholman välinen risteily, sanoo matkatoimisto Finland-DMC:n tuotanto- ja myyntipäällikkö Laura Ilvonen Rantasalmelta.
–Laivamatkan hinta hotelliyön ja ruokailun kanssa olisi alustavan kaavailun mukaan noin 300 euroa vuorokaudelta. Reitin voisi matkustaa Kuopioon saakka tai jäädä halutessaan välillä pois, hän kertoo.
Matkapaketteja on Ilvosen mukaan tarkoitus myydä Britanniaan ja saksankielisiin maihin, joissa on totuttu jokiristeilyihin.
–M/S Careliassa ei ole hyttejä vaan matkalla yövyttäisiin Puumalassa, Savonlinnassa ja Rantasalmella. Lisäksi pysähdyttäisiin myös reitin välillä esimerkiksi Imatralla ja Varkaudessa, joissa olisi erilaista ohjelmaa makkaran paistoineen, kertoo Karelia Lines Oy:n Saku Hyttinen.
Varustamolla on muun muassa 350-paikkainen risteilyalus M/S Camilla, joka tekee lähiristeilyjä Lappeenrannasta.
M/S Carelian ensimmäisen päivän risteilypätkä Lappeenrannasta kestäisi 2,5 tuntia ja seuraava noin 3,5 tuntia. Laivan henkilökunta siirtää kunkin päivän päätteeksi matkalaukut hotelliin, joten matkailijat voivat mennä suoraan kulloiseenkin ohjelmapalveluun, kuten savusaunaan ”respaan” jonottamisen sijaan.
Laivassa olisi erilaista ohjelmaa, kuten norppa-aiheisia esitelmiä, joita voisi kuulokkeiden avulla kuunnella myös vierailla kielillä.
–Välisatamien ohjelmatarjontaan haetaan Lapin matkailuyrittäjien kaltaista verkostoitumista ja yhteistyötä. Kaikkien ei pidä tehdä samoja asioita. M/S Carelia olisi infra tuoda matkailijat kohteisiin, Hyttinen sanoo.
Risteilyn kustannuksista ja mahdollisesta rahallisesta tuesta käydään vielä kuluvan vuoden aikaan keskustelua alueen kuntien ja yrittäjien kanssa, jotta matkan hinta asiakkaalle ei nousisi liian korkeaksi.