Lomaan kuului iloa ja vakavampia hetkiä – "Oli todella tärkeää, että pääsin olemaan läsnä"

Tiina Isotaluksen kesäohjelmaan kuului myös käynti Haapavesi folkissa. Hän kävi kuuntelemassa muun muassa Pepe Wilbergiä.
Julkaistu Muokattu

Kuntalehden kesälomalla-sarjassa Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (sd.) ja Haapajärven vs. talous- ja hallintojohtaja Tiina Isotalus kertoo kesästään.

1.Pidätkö kesälomaa? Ja miten valmistaudut lomaan?

– Tänä vuonna en ole pitänyt varsinaista kesälomaa, mutta heinäkuu on ihana kuukausi, kun iltakokoukset ovat tauolla ja on työkalenterissa mahdollisuus pitää kertyneet liukumatunnit pois.

Tämän vuoden heinäkuuhun mahtui myös Bristolin matka, jossa siskoni asuu. Sisko käy läpi syöpähoitoja ja olin hänen kaverinaan yhden kemohoitokierroksen ajan. Oli todella tärkeää, että pääsin olemaan läsnä. Kun sairastaa, etäisyys tuntuu pitkältä ja toisaalta sairastaessa on erityisen merkityksellistä, että joku voi tuoda kylmää mehua, keittää mannapuuroa tai tehdä leivän. Onneksi oli mahdollista tehdä etätyötä Englannista käsin ja tällä tavalla mahdollistui siskon tukena oleminen.

  1. Millainen on hyvä loma? (yhtäjaksoinen, pätkissä ja tietysti muutenkin)

– Olen koko aikuisikäni tehnyt määräaikaisia töitä, joten en ole saanut elämässäni kokea yhtäkään oikeaa kesälomaa. Mukavaa olisi varmasti saada useamman viikon pitkä tauko, mutta näen kyllä, että pätkityssäkin kesälomassa on puolensa. Työvire pysyy yllä ja toisaalta on pitkin kesää aina odotettavaa kun uusi lomajakso alkaa.

  1. Mitä teet kesälomalla? Mitä kaikkein mieluiten tekisit, jos voisit valita? Kesän kohokohta?

– Suomen kesätapahtumat ja kotikaupunkini Kokkolan kesä on parasta. Ykspihlajan kulttuuriviikko on kesän kohokohta, sinne suuntasin tänäkin vuonna. Kesä jatkuu vielä pitkälle, ainakin Ultra Bran stadionkeikalle sekä Venetsialaisviikonloppuun Kokkolassa elokuun lopussa.

  1. Tulevatko luottamusjohtamiseen tai viranhoitoon liittyvät asiat mukana myös lomalle?

– Tänä kesänä olen päivystänyt Haapajärven kaupungin kirjaamon sekä maksuliikenteen kanssa, joten kone on kulkenut mukana myös saldovapaapäivillä sekä ulkomailla. Mutta heinäkuu tuo todella tarpeellisen tauon kokousrumbaan. Edessä on kiireinen syksy kun talousarvioita sekä uusia strategioita tehdään samaan aikaan joka talossa.

  1. Kuuluuko Päättävät elimet -podcastin tekeminen kesäohjelmaan?

– Ainakin kuntakentän uutisia seuraan koko ajan tuntosarvet ylhäällä! Toisaalta syyskauden ensimmäinen äänityspäivä osuu heinä-elokuun vaihteeseen, joten käsikirjoittamista ja ideointia on mahtunut kesäkaudelle paljon. Mutta Jyrkin ja Samin kanssa työskentely tuntuu aina lomalta ja juhlalta!

  1. Miten valmistaudut syyskauden koitoksiin? Millä mielellä odotat?

– Kun katson syyskauden kalenteria, ovat odotukset hieman kauhunsekaiset. Työtä on paljon sekä virka- että luottamuspuolella. Normaalien talousarviokiireiden lisäksi Kokkolassa, Haapajärvellä ja hyvinvointialue Soitella tehdään myös strategiatyötä syksyllä ja oman lisänsä tuovat tasopalkkaneuvottelut ja siihen liittyvät päätökset kun KVTES:läiset siirtyvät tasopalkkaan 1.10 mennessä. Valmistelutyötä tulee olemaan myös Haapajärven henkilöstöohjeiden kanssa, jossa toivottavasti saadaan paljon aikaan ja intranet uudistettua vielä ennen vuodenvaihdetta. Vaikka ajankäyttö haastaa, on toisaalta tulossa paljon kiinnostavaa ja kehittämisen mahdollisuuksia. Odotan innolla uutta valtuustokautta Kokkolassa, yhteistyötä uuden kaupunginhallituksen kanssa, strategian hiomista sekä syksyn kuntamarkkinoita!

Powered by Labrador CMS