Uutiset

Mari Perankoski ja vuosi 1989: ”Muistan kuinka itse ajoin muuttokuormani pakettiautolla Helsinkiin”

Kuntalehden sarjassa ”Viisi kysymystä” tunnetut suomalaiset kertovat itselleen tärkeistä paikkakunnista, kunnista ja kylistä. Näyttelijä ja käsikirjoittaja Mari Perankosken elämässä on kolme aivan erityistä kaupunkia, joiden välillä hän jakaa aikansa.

Mari Perankoski kuvattiin Lappeenrannassa, mutta olisi voitu yhtä hyvin kuvata myös Varkaudessa tai Helsingissä.

Teksti Vuokko Viljakka
Kuva Timo Seppäläinen

Mitkä ovat sinulle rakkaimmat kylät ja kaupungit ja miksi?

– Helppo vastaus: Varkaus, Helsinki ja Lappeenranta. Olen syntynyt Varkaudessa, ja nyt vietän taas töidenkin takia entistä enemmän aikaa siellä, ohjaan näet Varkauden Teatteriin kirjoittamani näytelmää. Lukuharjoitukset alkavat pian ja syksyllä on ensi-ilta. Meillä on Varkaudessa myös mökki, missä olemme aina koko kesän.

– Kovameno-osuuskuntamme osti toissa vuonna Varkaudesta vanhan puutalon, Tyyskän. Tyyskän kulttuurikortteli ja siihen liittyvät Pirtinvirran puistojuhlat taas elokuussa sitovat minua entistä tiukemmin Varkauteen.

– Olen keikkabussin tuoma lappeenrantalainen. Olemme keikkailleet yhdessä puolisoni (muusikko Jouni Hynynen) kanssa jo 13 vuotta, ja siitä 11 vuotta Jounin kotikaupungissa Lappeenrannassa. Olen siellä kirjoilla. Toinen asuntomme on edelleen Helsingissä, yhdessä elämäni tärkeässä paikassa.

Mari Hynynen o.s. Perankoski

  • Näyttelijä ja käsikirjoittaja
  • Syntynyt 1970
  • Näytellyt lukuisissa televisiosarjoissa, Q-teatterissa, Suomen Kansallisteatterissa ja Ryhmäteatterissa. Kilpaili poikansa Joel Volasen kanssa uusimmassa Amazing Race -sarjassa.

 Mihin paikkakuntaan sinulla on jotenkin erityinen suhde ja miksi?

– Taas on helppo vastata: Varkauteen, Lappeenrantaan ja Helsinkiin. Hauska ajatella, millainen hätä minulla oli päästä 19-vuotiaana heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen Varkaudesta pois. Nyt vanhoilla päivillä kaipaan sinne.

– Muistan, kuinka ajoin itse pakettiautolla muuttokuormani Helsinkiin 1989. Minusta piti tulla toimittaja, ja päädyin Hesariin. Glamour tosin loppui lyhyeen, sillä työpaikkani oli Hesarin laskutus- ja reskontraosastolla. Olin ollut jo kaksi aiempaa kesää kesätöissä Helsingissä porrassiivoojana, Stokkalla ja piikomassa, joten kaupunki ei ollut ihan uutta minulle. Elämääni Helsingissä tuli Q-teatteri ja teatterikorkeakoulu. Kaikki alkoi sieltä.

– Kun Jouni vei minut ensimmäisen kerran Lappeenrantaan, en ollut koskaan ennen käynyt siellä. Olin ihan fiiliksissä varsinkin satamasta. Siellä oli ja on yhä Armada-laivakin, mikä on rakennettu Varkaudessa. Keskikokoisen kaupungin tyttönä tykkään, kun kaikki on Lappeenrannassa lähellä ja toimii.

Olen iloinen Lappeenrannan hienosta kaupunkikulttuurista ja meidän Tyyskästä Varkaudessa. Nehän alkavat olla jo ihan pikku-Berliineitä.

Kohtaamisia Lappeenrannan kirjastossa: Mari Perankoski, puoliso Jouni Hynynen ja Lappeenrannan kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen.

Mikä paikka on tehnyt sinuun aivan erityisen vaikutuksen ja miten?

– Tämä on jo toistoa eli Varkaus, Helsinki ja Lappeenranta. Helsinki teki minuun nuorena suuren vaikutuksen, erityisesti Suomenlinna, missä olin paljon kesäteatterin merkissä. Lappeenrannassa vaikutuin aivan erityisesti satamasta. Siellä on myös upea laavu, mihin viemme aina vieraamme.

– Varkaudessa minuun on tehnyt vaikutuksen Kämärin koskipuisto. Kävin siellä nuorena punkkarina irokeesi päässä pussikaljoittelemassa, nyt ulkoilen sen upeilla reiteillä tarralenkkareissa. Olen koskipuistosta kovin ylpeä, sometan siitä paljon ja sanon aina kaikille, että elkee vaan ajako sen ohi. Koskipuisto on kätevästi valtatie 23:n varrella. Olen yrittänyt sanoa, että sinne pitäisi saada kunnon kyltit.

Millainen on unelmiesi kylä tai kaupunki?

– Unelmieni paikka on jotain sellaista, missä muualta tullut nuori voisi kokea innoissaan uutta kaupunkikulttuuria kuten koin aikoinaan itsekin Helsingissä. Unelmieni kaupungissa metsä ja ulkoilumaastot olisivat lähellä niin, että kotiovelta pääsisi suoraan juoksemaan tai hiihtämään.

Mikä tekee jonkin kylän tai paikan kiinnostavaksi?

– Olen boheemi. Minua naurattavat ja kiinnostavat kaikki erikoiset ja kummalliset asiat. Varkaudessa sellainen on esimerkiksi jokakesäiset Lypsyjakkaranheiton SM-kisat, missä olen usein ollut mukana.

– Kaikki, mikä kuulostaa tyhmältä, kiinnostaa minua niin, että se pitäisi nähdä ja kokea. Minua kiinnostavassa paikassa on myös yleisiä saunoja ja mahdollisuus pulahtaa talvella saunasta avantoon. Myös hyvät keilaus- ja sulkapallopaikat kiinnostavat, koska harrastan niitä.

Powered by Labrador CMS