Uutiset

Matkailijat ja vapaa-ajan asukkaat arvostavat palveluita – ”Tapahtumilla on iso merkitys”

Jasmin Hamid, Pippa Laukka ja Sikke Sumari ideoivat, miten vapaa-ajan asukkaista saataisiin enemmän irti ja toisaalta, miten Suomen kunnat ja kaupungit saataisiin kukoistamaan.

Jasmin Hamid arvostaa hyviä palveluita kotikunnassa ja vapaa-aikana. Kuvassa Hamid on Riihisaaren museossa.
Julkaistu

Talousasiantuntija Jasmin Hamid ja yrittäjä Santtu Hulkkonen viettävät vapaa-aikansa Etelä-Savossa Koikkalan kylässä Mikkelin ja Juvan rajalla. Hulkkosen suku on lähtöisin Juvalta.

– Kauppaostoksilla käydään Juvalla ja käytetään Juvan palveluita, kertoo Helsingissä asuva Hamid.

Muita tärkeitä vapaa-ajan asukkaan palveluita ovat esimerkiksi kirjasto ja uimahalli. Juvan Koikkalan kylätori on lauantaisin perheen yhteinen käyntipaikka.

Savonlinnan oopperajuhlien Madame Butterflyn kenraalissa Hamid ja Hulkkonen kävivät torstaina. Samassa yhteydessä Hamid, joka oli useamman kauden vihreiden valtuutettu Helsingissä, pohti tapahtumien merkitystä alueelle oopperan avauksessa perjantaina ja Kuntalehden haastattelussa.

– Totta kai tapahtumilla on iso merkitys. Mekin ollaan käyty täällä aina ilman lapsia. Nyt huomattiin, että Pikku Kakkosen leikkipuisto on valmis (remontista) ja heti ajateltiin, että tehdäänkin tänne perheretki.

Hamid arvioi haastattelussamme aivan käytännössä, mitä kaikkea tapahtumassa kävijä kuluttaa paikkakunnalla.

– Ooppera päättyy myöhään, mennään hotelliin yöksi. Kyllä siihen jää varsin paljon semmoisia paikkoja, joissa voidaan käydä. Vohvelikahvila ja muuta. Kesätapahtuma saa ihmiset tänne ehkä ensimmäistä kertaa ja sitten tajuaa, että tämähän on ehdottomasti piipahtamisen arvoinen paikka. Ja täällä tajuaa, miten lähellä meidänkin mökkiä Savonlinna on.

Hamidin ja Hulkkosen perheessä on jo katseltu oopperajuhlien ensi vuoden ohjelmistoa, jossa on Mozartin Taikahuilu-ooppera.

– Silloin tuodaan lapset ekaa kertaa oopperaan. Lapset täyttävät kuusi ja kahdeksan loppuvuodesta.

Jasmin Hamid ja puoliso Santtu Hulkkonen ovat Etelä-Savon vapaa-ajan asukkaita. Hulkkonen on myös kausiasukasvaltuuskunnassa pohtimassa kausiasumisen roolia.


Millaisia mielikuvia helsinkiläiselle Hamidilla on ympärivuotisesta vapaa-ajan seudustaan? Hän nostaa esiin Juvan, jossa on noin 5600 asukasta.

– Siellähän on ihan hirveän hyvät palvelut; kirjasto ja uimahalli, kierrätyspiste. Nyt ilmoitettiin lapset yleisurheilukouluun. Mennään siksi aikaa itse kuntosalille ja uimahalliin. Juvalla on hienot ladut, tenniskentät, koulun piha.

–Pyritään omalta osaltamme tuomaan rahaa alueelle ja käyttämään palveluita, joista myös maksamme. Juvalla on sama tilanne kuin koko Suomessa. Väestö ikääntyy ja työikäisiä on vähemmän. Monella paikkakunnalla on haasteena muun muassa työpaikat.

Lomalaisten ideat käyttöön?

Miten kunnat ja kaupungit voisivat hyödyntää vapaa-ajan asukkaitaan nykyistä enemmän ja lisäksi kuulla heidän toiveitaan? Hamid ja Hulkkonen pystyvät omassa asiantuntijan ja yrittäjän työssään tekemään etätöitä.

– Ehkä se on juuri siellä työnantajan päässä sen ymmärryksen lisääminen. Meillä se onnistuu. Ei haluta yhden viikonlopun takia tulla vaan olla vähän pidempään. Ilmapiiri on muuttunut lyhyessä ajassa paljon. Tänäänkin Santtu meni saunalle pitämään Teamsiä, kun lapset mekastaa päämökissä.

Santtu Hulkkonen kuuluu Mikkelin seudun kausiasukasvaltuuskuntaan, joka pohtii kausiasukkaisiin liittyviä näkökulmia.

– Paljon pohditaan sitä, voisiko olla kahdessa kunnassa kirjoilla, helpottaa sitä prosessia ja saada sen vapaa-ajan paikkakunnan pääasialliseksi asuinpaikkakunnaksi vaikka eläkkeellä. Pitäisi varmaan tietyt alueet enemmän aktiivisina.

Hulkkonen kannattaa ajatusta, että kahden kunnan asukkaana olemista helpotettaisiin.

– Siinä on tietoliikenneyhteydet ja kaikki. Aika monella vapaa-ajan asukkaalla olisi varmaan kiinnostusta konkreettisemmin olla mukana ja vaikuttaa asioihin. Ihan hirveän paljon annettavaa monella olisi. Mitkä ovat sitten ne foorumit?

Hamid puolestaan muistuttaa, että muutenhan vaikutetaan siinä virallisessa kotikunnassa, jossa ollaan kirjoilla ja lapset koulussa.

– Monelle lomapaikkakunta voi olla yhtä tärkeä.

Kaksoiskuntalaisuus tai enemmän joustavuutta ratkaisuihin. Hulkkonen ottaa esimerkiksi sen, että jokin perhe haluaisi muuttaa tietyksi kaudeksi vaikka pohjoiseen, jos lasten kouluasiat olisi joustava järjestää.

”Onhan tämä ihan ekslusiivista”

Kokkina, ruokakirjojen tekijänä ja mallina tunnettu Sikke Sumari kävi heinäkuun alussa Savonlinnassa. Pääkohteena oli Madame Butterfly-ooppera ja siihen liittyvä kutsuvierastilaisuus risteilyineen. Oopperajuhlat on ennestään tuttu kokemus.

– Enhän tulisi tänne kolmatta kertaa, jos en olisi pitänyt! Tämä on yksi kesän kohokohdista, kesän kulttuuripläjäys.

Sikke Sumari arvostaa atmosfääriä, joka vetää puoleensa.

Sen jälkeen julkisuudesta tuttu kokki vetäytyy saareen.

– Tykkään oopperasta, mutta pääkaupungissa ei tule  juurikaan käytyä oopperassa. Oma viehätyksensä on myös paikassa, Olavinlinnassa. On ihan ekslusiivista, kuvailee Sumari.

Savonlinna ja varsinkin Puruveden maisemat ovat Sikke Sumarille ennestään tuttuja.

– Ja lörtsyt pitää aina käydä maistamassa.
Lörtsyt ovat tietysti Savonlinnassa perinneherkkua, mutta ruokakulttuuriin Sumari ottaa kantaa muutenkin. Suunnitelmia on käydä ainakin Hotelli Punkaharjussa ja Ravintola Metsässä.

Ravintoloiden merkityksestä Sumari ajattelee niin, että ensin kunnan tai alueen pitää olla tunnettu ja vetovoimainen jollain muulla tavalla.

–  Sitten tulee ravintolat ja hyvät ravintoloitsijat. Meillähän on upeita ravintoloita vähän siellä sun täällä, mutta menepä Ruotsiin! Suomessa on vaikea löytää sellaisia paikkoja, joiden takia ajelisi pari sataa kilometriä.

Mitä tämä aika voisi tehdä, että vetovoimaa voisi olla Suomen kunnissa?

– Kun kunta pystyy toimimaan niin, että sen asukkaat viihtyy. Sinne syntyy semmoinen yhteisöllisyyden tunne ja sellainen atmosfääri, joka vetää puoleensa.

Sumari toteaa, että oopperajuhlat on vanha traditio ja luonto Olavinlinnan ympärillä hurmaa.

– Vettä on joka puolella ympärillä, se on fantastista. Sitten on Punkaharju, joka on upea. Nyt kun Euroopassa paistutaan, alkaa meidän sadekin kelvata.

Sikke Sumari miettii Elviira-laivan risteilyllä Saimaalla keinoja matkailun virkistämiseen.

– Onko hyödynnetty tarpeeksi koko tuota meidän vesistöä ja venematkoja? Ihmiset rakastaa olla vesillä. Ihmiset rakastaa yksinkertaista luontokokemusta.

Suomalaiset majoituspaikat vaativat Sumarin mielestä paljon kohentamista. Puuttuu charmi.

– Joko pitää olla tyyppiä kotimajoitus. Ihminen tulee ihan suomalaisen liki. Tai jos on kaupallinen majoitus, ei saisi olla puolitiessään. Pitäisi tuntea, että on Suomessa.

”Vesikin puhdasta ja kirkasta”

Lääkäri Pippa Laukka asuu monipaikkaisesti: koti on Helsingissä, mökki Kouvolassa, jossa hän tekee tekee myös lääkärin työtä. Heinäkuun alkuun mahtui puoliso Markun kanssa vierailu Savonlinnassa, jonne saapuessaan hän lähti heti lenkille ja julkaisi kaunista Savonlinnaa. Some-vaikuttajalla on iso seuraajajoukko.
Miltä Suomi sitten näyttää, kun sitä katselee useammalta paikkakunnalta työn ja vapaa-ajan kautta?

–  Suomi on ainutlaatuinen ja kaunis, puhdas, rakastettava. Juuri eilen illalla hämmästeltiin, kun käytiin iltalenkillä, että tämmöisiäkin paikkoja Suomesta löytyy kuin Savonlinna. Kaikki paikat ovat vähän eriluonteisia. Jokaisessa on omat piirteensä.

Pippa Laukka ihastui Savonlinnassa oopperan lisäksi luonnonläheisyyteen.

Ensimmäinen vierailu Savonlinnassa juontaa vuosikymmenten taakse.

–  Tosi paljon järviä, vettä ympärillä ja luonnonläheinen. Ihan kuin olisi luonnon keskellä vaikka on keskellä keskustaa. Puhtaus. Eilen kun kierrettiin, niin havaittiin, että vesikin on niin pehmeätä ja kirkasta. Vesi näyttää siltä, että tekisi mieli pulahtaa.

Isoilla tapahtumilla on Laukan mielestä valtava merkitys kaupungeilleen.

–  Työllistävä vaikutus ja se leimaa sitä kaupungin koko brändiä. Kaikki tietää Savonlinnan oopperajuhlat ja osaa sijoittaa kartalle vaikka kokonsa puolesta ei ole muuten tuttu kaupunki. Tänäänkin olen asioinut muutamassakin paikassa: käytiin kuntosalilla ja syömässä. Ostettiin palveluita.

Pippa Laukka pohtii Suomen yhteiskunnallista tilannetta.

–   Täälläkin on ollut omat vaikeutensa ja yhteiskunnallinen tilanne iskee juuri tällaisiin pienempiin paikkakuntiin.

Kouvolassa asuminen ja töitten tekeminen on vaikuttanut helsinkiläislääkärin ajatteluun.

–  Olen huomannut, että kuitenkin viihdyn enemmän pienemmässä kaupungissa. On helpompi olla ja hengittää, kun on vähemmän hälyä. Tulee mieleen ajatus, että voisi vaikka asua pienemmällä paikkakunnalla. Olen pyrkinyt järjestelemään elämää siten että pystyn viettämään siellä aikaa varsinkin kesällä. Käyn mökiltä käsin kaupungissa töissä.

Miten suomalaiset kunnat voisivat edistää elinvoimaansa?

–  Varmasti innovoimaan rohkeasti, suunnittelemaan ja tekemään paljon yhteistyötä. Tarvitaan rohkeutta, uskallusta ja me-henkeä.  Mökkipaikkakunnalla on Jaala Areena (amfiteatteri). Se vetää ihan mahtavasti porukkaa ja on ihan mielettömät puitteet erilaisille tapahtumille ja esityksille. Jaalasta kannattaa ottaa esimerkkiä.

Savonlinnan oopperajuhlien johtaja Ville Matvejeff ja Riihisaaren museojohtaja Nikke Kaartinen tietävät, että matkailun onnistuminen vaatii laadukkaita vetovoimatekijöitä.
Powered by Labrador CMS