Miten huonoista uutisista kerrotaan menettämättä ihmisten luottamusta, Frank Hoverfelt?

Insinööriopintojen ja energia-alan työuran kautta Raaseporin Energialla Frank Hoverfelt on kartuttanut kokemusta, joka vie hänet kaupungin ylimpään virkaan. Hän itse katsoo, että viime vuodet ovat kehittäneet häntä sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti.

Kävimme Raaseporissa tapaamassa uutta kaupunginjohtajaa hänen omassa ympäristössään. Siirryimme tulevasta työhuoneesta muutamiin hänen lempipaikkoihinsa.

Yhteensä 44 kysymystä ja yhtä monta vastausta!

Raasepori valitsi Frank Hoverfeltin uudeksi kaupunginjohtajaksi

Hoverfelt sai 27 ääntä, Anna Mäkelä 14 ääntä.

Jos Raasepori olisi yritys, mikä olisi sen vahvin brändi tänään ja mitä puuttuu?

— Hyvä kysymys! Raaseporilla on kokonainen valikoima monia vahvoja brändejä: vanhat ruukit (kuten Fiskars, Mustio, Billnäs), linna, saaristo, Tammisaari ja niin edelleen. Mutta jos minun on valittava yksi, valitsisin ehkä Fiskarsin ruukin Raaseporin vahvimmaksi brändiksi, joka tunnetaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti.  Se, mikä ehkä puuttuu, on vahva Raasepori-brändi yleisellä tasolla – meillä on monia ”vierailubrändejä”, mutta heikompi brändi kysymyksessä ”miksi minun pitäisi asua, työskennellä tai perustaa yritys Raaseporiin”.

Mitä luulet, että 25-vuotias helsinkiläinen ymmärtää väärin Raaseporista?

— Sen, että Raasepori on paljon muutakin kuin jäätelökioski tai kesämökki. Raasepori tarjoaa kokonaisen elämän, jonka laatu on erittäin korkea. Täällä on luonto, meri, pikkukaupunkielämä ja ihmisten läheisyys, mutta samalla mahdollisuuksia tehdä töitä, harjoittaa yritystoimintaa ja olla yhteydessä pääkaupunkiseutuun. Ehkä kaikkia näitä ominaisuuksia ei näe 25-vuotiaana, mutta monissa muissa elämänvaiheissa niitä on vaikea päihittää.

Mikä osa kaupungin sielusta on säilytettävä hinnalla millä hyvänsä, vaikka se ei aina olisi taloudellisesti kannattavaa?

— Uskon, että Raaseporin hienoin puoli löytyy kaupungin viihtyisien kylien ja vanhojen kaupunkiympäristöjen pienistä paikallisista identiteeteistä, luonnon läheisyydestä ja tunteesta, että ihminen kuuluu johonkin. Sitä ei voi mitata rahassa eikä myydä.

 Minkä otsikon haluaisit lukea Raaseporista vuonna 2035?

— "Raaseporilla on Suomen ylivoimaisesti tyytyväisimmät asukkaat – elämänlaatu on omaa luokkaansa."
Tämän otsikon lukisin tietysti mielelläni, ja mieluiten sen tulisi perustua johonkin valtakunnalliseen ja riippumattomaan tutkimukseen.

 Jos saisit toteuttaa ensimmäisellä valtuustokaudellasi vain yhden suuren hankkeen, mikä se olisi?

— Jos saan valita vain yhden, valitsisin ehkä hankkeen, joka todella muuttaa Raaseporin kehityssuuntaa, kuten suuren yrityssijoittumisen, joka luo työpaikkoja, uskoa tulevaisuuteen ja taloudellisia kerrannaisvaikutuksia paljon itse sijoittumista laajemmalle. 

Mikä tekninen tai yhteiskunnallinen muutos vaikuttaa mielestäsi eniten Raaseporiin seuraavan kymmenen vuoden aikana?

— Vastaisin mielelläni ”tekoäly”, joka muuttaa työmarkkinoita, tai ”vihreä siirtymä”, joka voisi olla edellisessä kysymyksessä mainitsemani sijoittuminen, mutta valitsen silti vastaukseksi ”paikasta riippumattoman työn”. Tämä muutos tekee kysymyksestä, missä työmme sijaitsee, vähemmän tärkeän ja mahdollistaa sen, että voimme sen sijaan siirtää painopisteen kysymykseen siitä, missä haluamme elää elämäämme. Tekoäly vahvistaa lisäksi tätä suuntausta. 

Mitä Raaseporin pitäisi oppia kaupungilta Suomen ulkopuolella?

— Voisimme kehittyä brändäyksessä ja oman tarinamme kertomisessa – siis storytellingissa. Raaseporissa vaatimattomuus ja nöyryys ovat hyveitä, ja ne ovat pohjimmiltaan hyviä ominaisuuksia. Ulospäin meidän pitäisi kuitenkin osoittaa paljon enemmän ylpeyttä ja iloa siitä, mitä meillä on, ja olla mielellään välillä hieman röyhkeitäkin.

Milloin asukkaat huomaavat, että Frank Hoverfeltista on tullut kaupunginjohtaja?

— Toivottavasti pian. Ei siksi, että aikoisin alkaa muuttaa kaikkea, vaan siksi, että haluan olla läsnä, kuunnella uteliaasti ja ymmärtää asioita sekä syvällisesti että laaja-alaisesti. Suuremmille muutoksille annamme hieman enemmän aikaa.

Mitä päätöstä toivot, ettet koskaan joutuisi tekemään?

— Toivon, ettei minun koskaan tarvitsisi tehdä päätöstä koulun, kaupunginosan tai jonkin muun kaupungin osan evakuoinnista vakavan kriisin vuoksi. Geopoliittinen tilanne tarkoittaa valitettavasti sitä, että meidän on varautumisessamme ja riskianalyyseissämme valmistauduttava myös tällaisiin skenaarioihin.

Mistä työntekijäsi huomaavat, että olet stressaantunut?

— Minusta tulee kärsimätön ja haluan edetä päättelyssä nopeasti, päästä johtopäätökseen ja sitten seuraavaan kysymykseen. On vaarana, että etenen liian nopeasti ja joku kokee, etten kuuntele tai jopa että hänen ylitseen kävellään. Se on heikkous, jonka tunnistan itsessäni, ja yritän kiinnittää siihen huomiota, kun vauhti kiihtyy.

Mistä Raaseporia koskevasta kysymyksestä ihmiset mielestäsi puhuvat liian vähän?

— ”Mikä tekee minut onnelliseksi – missä haluan elää elämäni?” Tulemme joskus hieman kotisokeiksi emmekä huomaa, että monet elämän hyvistä asioista ovat ympärillämme täällä Raaseporissa. Voisimme nähdä sen hieman selvemmin ja olla siitä hieman ylpeämpiä.

Onko Raaseporista jokin vakiintunut totuus, jonka uskot olevan väärä?

— Ehkä vakiintunut ”totuus” siitä, että Raasepori on talouskriisissä. Toki meillä on taloudellisia haasteita, kuten useimmilla julkisen sektorin toimijoilla, esimerkiksi suuret investointitarpeet.  Meidän on siis suhtauduttava talouteen vakavasti, pidettävä kurinalaisuutta ja ajateltava pitkällä aikavälillä. Mutta se ei tarkoita, että olisimme kriisissä. Ja sillä on merkitystä, miten puhumme itsestämme. Jos kuvailemme säännöllisesti olevamme kriisissä, alamme lopulta itse uskoa siihen, ja sitten myös muut alkavat uskoa siihen.

Jos sinun on valittava lyhytaikaisen suosion ja pitkän aikavälin hyödyn välillä, miten ajattelet?

— Tässä kannatan vahvasti pitkän aikavälin hyötyä. On kuitenkin tärkeää perustella päätökset huolellisesti; ei voi vain käyttää perusteluna sitä, että jokin on pitkällä aikavälillä hyödyllistä, jos se koetaan lyhyellä aikavälillä epäsuosituksi. Tällaiset päätökset on pohjustettava kunnolla vuoropuhelun kautta, ja ne on toteutettava mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Suosiosta voi olla hyötyä päätösten läpiviemisessä, mutta pitkäaikainen luottamus on tärkeämpää.

Mikä uskot olevan ensimmäinen todella epäsuosittu toimenpide, jota saatat joutua puolustamaan?

— Sitä on vaikea ennakoida, mutta voin kuvitella, että se liittyy jotenkin Karjaalle suunniteltuun datakeskukseen. Datakeskukset ovat herättäneet paljon keskustelua ja huolta – erityisesti niiden vaikutuksesta sähkön hintoihin – ja ihmisten huoli on otettava vakavasti. Samalla uskon, että tämänkaltaiset suuret investoinnit ovat erittäin tärkeitä Raaseporille ja Suomelle, ja toivon, että taustastani sähköalalla voi olla hyötyä. 

Ketä ajattelet tehdessäsi päätöksiä: lapsiperhettä, yrittäjää, eläkeläistä vai jotakuta muuta?

— Miksi minun pitäisi valita? Pyrin ajattelemaan heitä kaikkia siinä suhteessa, jossa päätös vaikuttaa heihin.

Miltä hyvä arki näyttää raaseporilaiselle vuonna 2030?

— Arki voi näyttää varsin erilaiselta Raaseporin eri osissa, mutta minulle se voisi olla melko tavallinen päivä. Aamu perheen kanssa, sitten asiakastapaamisia pääkaupunkiseudulla, jotka johtavat hyvään kauppaan. Työpäivän jälkeen juoksulenkki tai kävely Raaseporin luonnossa ja sitten päivällinen perheen tai ystävien kanssa. Ja sillä välin arki on vain toiminut koko perheelle. Lapset ovat päässeet turvallisesti kouluun, palvelut toimivat ja määränpäähän pääsee sujuvasti. Se ei ehkä ole kovin ihmeellistä, mutta minulle elämänlaatu on juuri sitä: merkityksellistä työtä, toimivaa arkea, ihmisiä, joista pitää, ja luonto aivan oven ulkopuolella.

Mihin asukasryhmään haluat tutustua paremmin ensimmäisen vuotesi aikana?

— Haluaisin tavata enemmän suomenkielisiä asukkaitamme, erityisesti Karjaan, Pohjan ja Mustion seuduilla, koska koen tuntevani nykyisin hieman huonommin sen osan Raaseporista ja siellä olevat yhteisöt. Haluan ymmärtää mahdollisimman hyvin, miten ihmiset Raaseporin kaikissa osissa ajattelevat kaupungista ja mikä on tärkeää juuri heille.

Jos viettäisit viikon jonkun toisen arjessa Raaseporissa, kenen valitsisit?

— Jonkun, jolla on aidosti vaikeaa arjessaan, yksinkertaisesti ymmärtääkseni paremmin. Puhun paljon elämänlaadusta, mutta ymmärrän katsovani asioita oman elämäni näkökulmasta, jossa asiat toimivat hyvin. Olisi terveellistä nähdä Raasepori sellaisen ihmisen silmin, joka todella kamppailee esimerkiksi raskaan vastuun kanssa toisen ihmisen hoidosta, tai joka kärsii yksinäisyydestä tai erittäin vaikeasta taloudellisesta tilanteesta. Toivottavasti oppisin ymmärtämään enemmän.

Minkä paikallisen paikan Raaseporissa näytät ensimmäisenä ulkopaikkakunnalta tulevalle vieraalle?

— Kesällä näyttäisin saariston, syksyllä Fiskarsin, talvella Tammisaaren vanhan kaupungin tai Västerbyn hiihtoladut ja keväällä Raaseporin linnan. Meillä on ihanan monipuolinen valikoima hienoja paikkoja kaikkina vuodenaikoina.

Milloin muutit viimeksi mielipidettäsi tärkeässä asiassa?

— Kun me Raaseporin Energiassa päätimme luopua sähkön loppuasiakasmyynnistä. Se oli tärkeä osa asiakaspalveluamme ja identiteettiämme, ja olisin mielelläni pitänyt sen ennallaan. Mutta edellytykset yksinkertaisesti muuttuivat, ja siitä tuli taloudellisesti liian raskasta. Kun edellytykset muuttuvat, voi joutua muuttamaan mielipidettään.

Mitä haluat ihmisten sanovan sinusta, kun jätät kaupunginjohtajan tehtävän?

— Vaikea kysymys! Ehkä jotakin tämän tapaista: Hän sai ihmiset uskomaan enemmän Raaseporiin, hänen aikanaan tapahtui hienoja asioita ja hän jätti kaupungin vahvempana kuin millaisena hän sen vastaanotti.

Mistä tiedät, milloin on aika tehdä päätös, vaikka sinulla ei ole kaikkea tietoa?

— En usko, että tulee tilanteita, joissa kaikki tieto on käytettävissä, eikä kysymykseen ole myöskään yleispätevää vastausta. Tieto siitä, milloin päätös pitäisi tehdä, on myös tietoa. Joskus on viisasta hankkia lisää tietoa, joskus päätös on tehtävä puutteellisista lähtötiedoista huolimatta. Se on arvioitava tapauskohtaisesti. Mutta päätöksentekoahdistusta minulla ei kyllä ole.

Kumpi on kriisissä pahempaa: tehdä väärä päätös vai odottaa liian pitkään?

— Tämä liittyy läheisesti edelliseen kysymykseen, ja liian pitkään odottaminen on myös väärin tehty päätös, jos odottaminen on ollut tietoinen päätös. Tärkeää on pohtia aktiivisesti ja tietoisesti, milloin päätös on tehtävä, jotta ei vain ajauduta tilanteeseen, jossa päätöksen tekeminen on jo liian myöhäistä. Päätöksen ajoitus on usein yhtä tärkeä kuin itse päätös. Tämä meni ehkä hieman filosofiseksi, mutta myös tätä on arvioitava tapauskohtaisesti, enkä koe kärsiväni päätöksenteon ahdistuksesta sen enempää normaaleissa tilanteissa kuin kriisissäkään.  

Miten kerrotaan huonoja uutisia menettämättä ihmisten luottamusta?

— Rehellisyydellä ja avoimuudella, jotka ovat minulle tärkeitä arvoja. On selitettävä, miksi tilanne on syntynyt, miten on ajateltu, mitä näkökulmia on punnittu ja että ymmärtää haitat sekä sen, keihin ihmisiin ne vaikuttavat. Huonoissakin uutisissa on usein jotain myönteistä, ja ne voi olla hyvä tuoda esiin, mutta uutista ei myöskään pidä yrittää pehmentää liikaa monilla hyvillä puolilla. Luottamus rakentuu siitä, että ihmiset kokevat asioista kerrottavan niin kuin ne ovat.

Mitä odotat lähimmiltä työtovereiltasi, kun kriisi puhkeaa?

— Täyttä keskittymistä ja omistautumista, avointa tiedonkulkua ja kykyä priorisoida. Näin itse toimisin, ja tätä odottaisin myös muilta.

Miten haluat työtoverin toimivan, jos hän katsoo sinun olevan tekemässä huonoa päätöstä?

— Vastustavan! Tai ainakin esittävän selvästi vastalauseensa ja kertovan mielipiteensä. Haluan, että työtoverini sanovat, mitä ajattelevat, eivät sitä, mitä he uskovat minun haluavan kuulla. Perustelujani on haastettava säännöllisesti, jotta minulla on mahdollisuus huomata, jos olen sivuuttanut jotain olennaista.

Uskotko, että ihmiset tarvitsevat kriisissä ennen kaikkea toivoa vai rehellisyyttä?

— Toivoa. Mutta kriisin läpi on johdettava rehellisesti. Ihmisten on uskottava, että on olemassa tie parempaan, mutta toivon on perustuttava todellisuuteen. Meidän on oltava rehellisiä siitä, missä olemme nyt, ja toiveikkaita siitä, mihin voimme päästä.

Jos heräät aamuyöllä kello neljä uutiseen, että kaupunki on vakavassa kriisissä, kenelle soitat ensimmäisenä?

— Kutsun ensin koolle kriisiryhmämme viestintäkanavamme kautta ja soitan sitten kaupunginhallituksen puheenjohtajalle.

Kuinka paljon tietoa kunnan pitäisi julkaista, kun kaikkia tosiasioita ei vielä tiedetä?

— Mahdollisimman varhain, koska kunnan on toimittava avoimesti. Samalla ei kuitenkaan pidä julkaista tietoa, joka on selvästi spekulatiivista. Meidän on erotettava toisistaan se, mitä tiedämme, mitä emme tiedä ja mitä tehdään lisätiedon saamiseksi. Julkaistavan tiedon määrä on silti arvioitava tapauskohtaisesti, ja on punnittava sekä tiedosta mahdollisesti koituva hyöty että haitta.

Mistä itse huomaat, että paine alkaa kasvaa liian suureksi?

— Herään aamuyöllä ja minun on vaikea nukahtaa uudelleen. Olen pohjimmiltani erinomainen nukkuja, ja yön alussa nukun lähes aina hyvin, mutta varhaiset aamutunnit ovat varoitusmerkkini.

Onko sinulla jokin periaate, josta et koskaan tingi, et edes kriisissä?

— Ajattelen mielelläni, että olen periaatteessa periaatteita vastaan ja että koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Siinä saatiin ehkä kaksi paradoksia samaan lauseeseen. Mutta siinä on jotain perää: suhtaudun varovasti ehdottomiin periaatteisiin, koska todellisuus on monimutkainen. Jos minun silti täytyy nostaa jokin esiin, rehellisyys ja vastuu ihmisistä ovat minulle kaikkein tärkeimpiä asioita. Myös kriisissä meidän on ymmärrettävä seuraukset ja se, miten päätökset vaikuttavat ihmisiin.

Mitä teet säilyttääksesi rauhallisuutesi, kun muut ympärilläsi menettävät malttinsa?

— Koen, että minulla on luontainen kyky ottaa etäisyyttä asiaan tilanteen kärjistyessä ja nähdä tilanne laajemmasta näkökulmasta. Samalla keskittymiskykyni yleensä vahvistuu tiukassa tilanteessa, mikä tavallisesti rauhoittaa minua. Tähän asti se on aina tullut luonnostaan, mutta olen myös valmistautunut hakemaan aktiivisesti etäisyyttä ja pitämään kokonaisuuden mielessä, jos se ei tulisikaan luonnostaan.

Mikä on ollut tärkein virheesi johtajana ja mitä opit siitä?

— Ajattelen, että monilla suurilla virheilläni on ollut sama perusta: olen lähtenyt oletuksista, jotka ovat osoittautuneet vääriksi. Siksi olen oppinut kyseenalaistamaan sen, minkä oletan olevan totta. Miksi uskon jonkin olevan totta? Eteenpäin ei pääse tekemättä ainakin joitakin oletuksia, mutta mitä paremmin niitä on arvioitu, sitä vahvemmat ovat onnistumisen edellytykset. Johtajana tämä on erityisen tärkeää, koska virheelliset päätökset voivat ohjata kokonaisen organisaation väärään suuntaan.

Jos suuri kriisi tapahtuu ensimmäisenä vuotenasi kaupunginjohtajana, missä pelkäät eniten epäonnistuvasi?

— Siinä, että emme onnistu suojelemaan ihmisiä, erityisesti lapsia, nuoria ja muita erityisen haavoittuvassa asemassa olevia. Erityisen kauheaa olisi, jos se johtuisi tekemästäni virheellisestä päätöksestä tai jostakin tärkeästä asiasta, jonka olen jättänyt huomaamatta. Tämä on minulle eräänlainen painajainen. Siksi on erittäin tärkeää, että suhtaudumme varautumiskysymyksiin suurimmalla vakavuudella, kuten myös teemme.

Minkälaisen kritiikin otat raskaimmin?

— Luultavasti sellaista kritiikkiä, joka herättää minussa häpeän tunteen, erityisesti jos se tapahtuu julkisesti. Uskon, että julkinen häpeä on pahin tunne, jolle voi altistaa toisen ihmisen, enkä tuskin ole poikkeus. Kyse voisi olla jostakin ilmeisestä ja vakavasta asiasta, jonka olen jättänyt huomaamatta ja jossa itse tiedän kritiikin olevan aiheellista. Samalla on tietenkin tärkeää, että johtajana pystyy myöntämään virheensä, myös julkisesti, jos se on tarpeen. Omalla kohdallani uskon myös, että se on paras tie ulos tällaisesta tunteesta – kun on rehellisesti myöntänyt virheensä, olo tuntuu paremmalta.

— Mielipiteisiini kohdistuvan kritiikin pystyn ottamaan rakentavasti, enkä ole erityisen herkkä henkilökohtaisille hyökkäyksillekään – koen tuntevani itseni ja olevani sinut sen kanssa, kuka olen, joten henkilökohtaisten hyökkäysten on vaikea mennä sen läpi.

Jos tapaamme uudelleen neljän vuoden kuluttua ja tunnet pettyneesi siihen, mitä olet saanut aikaan, mikä on todennäköisesti mennyt pieleen?

— Olen todennäköisesti jossakin vaiheessa priorisoinut aikani väärin. Olen ehkä keskittynyt liikaa asioihin, jotka ovat tuntuneet tärkeiltä, mutta jättänyt huomaamatta jotakin tärkeämpää, joka tulee vastaan. Minun on helppo keskittyä vahvasti, ja useimmiten se on vahvuus. Mutta joskus minun täytyy muistuttaa itseäni nostamaan katseeni, katsomaan ympärilleni ja kysymään itseltäni: työskentelenkö edelleen oikeiden asioiden parissa?

Mitä Raaseporin pitäisi lopettaa tekemästä?

— Itsesäälistä on päästävä. Meillä on toki haasteita, mutta meillä on niin paljon hyviä puolia ja vahvuuksia, ettei ongelmiemme pitäisi määrittää käsitystämme itsestämme. Haluaisin nähdä vähemmän itsesääliä ja paljon enemmän iloa, ylpeyttä ja uskoa tulevaisuuteen.

Mistä investoinnista uskot tulevien raaseporilaisten kiittävän nykyisiä päättäjiä?

— Investoeinnista lapsiimme ja nuoriimme, erityisesti heidän tulevaisuudenuskoonsa ja hyvinvointiinsa, jossa mielenterveys on erityisen keskeisessä asemassa. Sosiaali- ja terveydenhuolto ei enää kuulu kaupungille, mutta kaupungilla on yhä suuri mahdollisuus vaikuttaa lasten ja nuorten arkeen koulun, varhaiskasvatuksen, nuorisotyön, kulttuurin, liikunnan ja elinympäristön kautta. Jos annamme tämän päivän nuorille hyvät edellytykset hyvään elämään ja uskoon tulevaisuuteen, se on investointi, joka kantaa hedelmää sukupolvien ajan.

Kumpi riski on suurempi: että Raasepori muuttuu liikaa vai liian vähän?

— Uskon, että suurempi riski on siinä, että Raasepori kehittyy liian vähän. Maailma ympärillämme muuttuu jatkuvasti, ja jos pysymme paikallamme, se tarkoittaa käytännössä, että menemme taaksepäin. Muutoksen ei kuitenkaan pidä olla itsetarkoitus, eikä muutos saa johtaa siihen, että menetämme asioita, joita ihmiset pitävät tärkeinä. Kehityksen on yksinkertaisesti oltava kestävää. Uskon kuitenkin melko vahvasti muutokseen, kunnioittaen sitä hyvää, mitä meillä jo on, ja uskon, että näissä puitteissa on täysin mahdollista kehittyä ja muuttua.

Miten Raaseporissa kasvanut nuori voisi kokea, että opintojen jälkeen kannattaa muuttaa takaisin?

— Itsetuntemuksen kautta, sanoisin mielelläni. Opintojen jälkeen kyse voi helposti olla siitä, mistä saa työtä, mutta on myös syytä pohtia suurempia kysymyksiä, kuten ”missä haluan elää elämäni ja missä uskon voivani hyvin ja olevani onnellinen?” Raaseporissa saadusta kasvutaustasta tulee silloin luonteva kokemus, johon voi tukeutua. Kaikki eivät tietenkään päätä palata, mutta meidän on varmistettava, että Raasepori on erittäin houkutteleva vaihtoehto ja että työmahdollisuudet paranevat jatkuvasti, jotta päätös olisi entistä helpompi.

... odota, odota, tässä tulee vielä neljä kysymystä!

Mikä on Raaseporin aliarvostetuin paikka?

— Haluan nostaa esiin Raaseporin monet kirkasvetiset järvet. Ne jäävät helposti kaikkien hienojen ja tunnetumpien paikkojemme varjoon. Järvet lämpenevät alkukesästä nopeasti, ja niissä on usein ihanaa uida pitkälle syyskuuhun asti. Moniin niistä pääsee jokaisenoikeudella, ja jos haluaa hieman mukavampaa, hienoja uimarantoja löytyy esimerkiksi Fiskarin Flacksjöltä ja Grabbskogista. 

Mikä organisaatiossa tekee sinut kaikkein kärsimättömimmäksi?

— Ehkä reviiriajattelu. Joskus syntyy tilanteita, joissa ihmiset tai organisaation osat haluavat ensisijaisesti valvoa omaa aluettaan pyrkimättä näkemään kokonaisuuden parasta. Tulen myös kärsimättömäksi, kun tietoa pidätellään tai kun jatkamme jonkin asian vatvomista, vaikka olemme oikeastaan jo yhtä mieltä siitä, mitä pitää tehdä. Pidän avoimesta tiedonkulusta, selkeästä suunnasta ja siitä, että saamme sitten yhdessä asioita todella tapahtumaan. Toisaalta minun on joskus muistutettava itseäni kuuntelemaan loppuun asti, etten kiirehdi liian nopeasti eteenpäin.

Mikä kirja on vaikuttanut tapaasi johtaa?

— Ehkä Aki Hintsan "Voittamisen anatomia". Pidän kovasti perusajatuksesta, jonka mukaan kestävä menestys rakentuu sille, että tuntee ensin itsensä ja tietää, mikä on juuri minulle aidosti tärkeää ja mitä haluaa saada aikaan. Tämä koskee myös johtajuutta. Strategiat ja tavoitteet ovat toki keskeisiä, mutta ihmisethän ovat niitä, joiden pitää jaksaa, kehittyä ja saada asioita aikaan. Muita kiinnostavia kirjoja, jotka auttavat ymmärtämään ihmistä, tapaamme ajatella, sitä mikä meitä ajaa eteenpäin ja missä erehdymme joskus järjestelmällisesti, ovat Yuval Noah Harrarin "Homo Deus", Hans Roslingin "Factfulness" ja Daniel Kahnemanin "Thinking Fast and Slow". Jim Collinsin "Good to Great" voisi myös olla toinen vaihtoehto, mutta se on hieman tylsä, koska niin monet johtajat nostavat sen esiin, ja se on ehkä juuri tavanomaisempi johtamiskirja.

Mikä on koko Raaseporin suurin hyödyntämätön mahdollisuus?

— Vaikea kysymys, mutta nostan jälleen esiin täällä jo olemassa olevan elämänlaadun. Turvallisuus, sujuvuus, pienimuotoisuus ja toimiva arki lähellä luontoa sekä kahta suurta kaupunkia, jotka tarjoavat hyvät mahdollisuudet monipuoliseen työelämään ja yleisesti hyvään elämään. En usko, että olemme täysin ymmärtäneet, millaisen kilpailuedun tämä yhdistelmä tarjoaa, emmekä ole onnistuneet paketoimaan sitä riittävän vaikuttavasti.