Uutiset

”Olin aivan ihastunut, miten mainio paikka!” – Kirjailija Maija Kajanto ja tärkeät kunnat

Kuntalehden sarjassa “Viisi kysymystä” tunnetut suomalaiset kertovat tärkeistä paikkakunnista, kunnista ja kylistä. Tässä osassa kirjailija Maija Kajanto paljastaa, mikä kunta on tehnyt häneen vaikutuksen ja onko Kajannon kirjoista tutulla kahvilalla esikuva todellisuudessa.

Kirjailija Maija Kajanto on helsinkiläinen kirjailija. Kuva: Markus Sommers
Julkaistu Muokattu

1. Mitkä ovat sinulle rakkaimmat kylät tai kaupungit ja miksi?

– Ensimmäiseksi Hämeenlinna. Olen sieltä kotoisin, kävin siellä kouluni ja siellä asuvat yhä vanhempani ja sisarukseni.

– Asun Helsingissä, johon verrattuna Hämeenlinna on pieni kaupunki, mutta hyvällä tavalla. Helsingissä elämä täyttyy aikatauluista: paljonko kuluu aikaa siirtymään sinne ja tänne ja mitä ehdin tehdä päivän aikana. Jo pelkästään hyvän ruokakaupan löytyminen Helsingissä vie paljon aikaa. Hämeenlinnassa ei ole samanlaisia ruuhkia, pääsen nopeasti eri paikkoihin, hyvin varusteluja kauppoja on lähietäisyyksillä.

– Hämeenlinna on hyvällä tavalla tavallinen ja samalla erityinen, historia näkyy yhä. Se ei ole mikään Prisman ympärille rakennettu Byggmax-kaupunki. Pidän ajan kerrostumista kaupungissa. Kaupunki on siistiytynyt ja kehittynyt lapsuudestani, viihtyvyyteen on kiinnitetty huomiota esimerkiksi puistoissa. Kun saavun Hämeenlinnaan, pulssini laskee.

– Toinen minulle rakas paikkakunta on Äkäslompolo, josta vanhempani viimein eläkepäivillään ostivat mökin. Kuljimme Lapissa koko lapsuuteni, aina lomilla, joskus vietimme siellä joululakin. Lappi on ainutlaatuinen. Luonnon keskellä asiat saavat oikeat mittasuhteet. Saatan esimerkiksi havahtua siihen, että eihän tässä olekaan mikään stressi, vaan asiat ovat tosi hyvin. Toiset vierastavat kaamosta, minulle se on kuin peitto. Hämärässä oleminen tekee ihmiselle kauhean hyvää.

2. Mihin paikkakuntaan sinulla on jotenkin erityinen suhde ja miksi?

– Erityinen suhde minulla on ehkä mökkipaikkaamme Tuuloksessa. Kunta itsessään on tosin jäänyt minulle etäiseksi, sillä kesämökillä ollaan vähän sellaisessa omassa Suomi-kuplassa eikä oikein missään kunnassa varsinaisesti.

3. Mikä paikka on tehnyt sinuun vaikutuksen?

– Kuortane! Aivan uskomaton paikka! Ajelin sinne kirjailijavierailulle syykuussa ja olin todella vaikuttunut!

4. Mikä teki erityisen vaikutuksen?

Erityisen vaikutuksen minuun teki vanhaan kansakouluun tehty kirjasto ja oma yksityinen kirjakauppa, jossa jokaisella huonekalulla tuntui olevan tarina. Aivan ihana! Lisäksi Kuortaneella oivalsin, miten merkittävä taho on urheiluopisto. Siellähän harjoittelevat ihan olympiatason tähdet! Olen kova hiihtämään. Veikkaan, että Kuortaneella on talvella ladut hyvässä kunnossa. Sinne täytyy ehkä lähteä uudestaan.

5. Millainen on unelmiesi kylä tai kaupunki?

– Sellainen, jossa on pääkatu tai keskusta, ja jossa on säilytetty myös vanhaa, ehkä puuarkkitehtuuria, eikä revitty kaikkea alas. Lisäksi unelmieni kylässä on aina kahvila. Minusta kahvilat ovat kylien sieluja ja sydämiä. Ymmärrän, ettei yrittäminen ole tänä päivänä helppoa ja toimiakseen pienessä kunnassa kahvilayrittäjän on oltava melko laaja-alainen. Siksi ilahdun aina, kun törmään sellaiseen kylään tai kuntaan, jonka kahvila on omanlaisensa turistinähtävyys, sinne tullaan retkelle kauempaakin. Esimerkiksi mökkimme lähellä Vihavuoden koskikahvila ja Tuulosrievän aittakahvila ovat tällaisia. Nähtävyyteen verrattava kahvila löytyy myös Vääksystä. Aivan ihana ranskalainen kahvila puutarhoineen! Ja paljastan, kahvila koivun esikuva on Pihtiputaalla…

Kuka

Maija Kajanto

  • Kirjailija
  • Syntynyt 1978
  • Tunnettu Kahvila Koivu -sarjan kirjoistaan
  • Uusin kirjasarja on Puistokadun pesula

Lue myös:

Powered by Labrador CMS