Orpo: Kehyskuntia ei painosteta kuntaliitoksiin

Sote-ryhmän taustamuistiossa palveluiden järjestämisoikeus edellyttää eräillä kunnilla kuntajakoselvitykseen osallistumista.

Julkaistu Muokattu

Sote-työryhmää johtanut Petteri Orpo (kok.) ihmettelee, miksi uutinen sote-uudistuksen kehyskunta-linjauksesta hämmentää.

Suomen Kuvalehti uutisoi, että oikeus järjestää perustason sosiaali- ja terveyspalveluja 20 000–50 000 asukkaan kunnissa ei olekaan automaattinen.

– Tämä oli meillä työryhmässä jo alusta asti lähtökohtana. Ehkä tähän ei ole kiinnitetty (julkisuudessa) huomiota, Orpo kertoo.

Orpon mukaan sote-palvelut halutaan integroida mahdollisimman pitkälle, keskuskunta vastuukuntana.

– Se on uudistuksen keskeinen osa.

Tiukempi linjaus koskee Suomen Kuvalehden mukaan ainakin kahdeksaa yli 20 000 asukkaan kehyskuntaa tai -kaupunkia. Lehden mukaan linjauksen taustalla on halu painostaa tai vauhdittaa kuntia kuntaliitoksiin. Sote-työryhmän taustamuistiossa linjataan, että kunta voi saada järjestämisoikeuden jos se osallistuu valtion asettamaan "erityiseen kuntajakoselvitykseen".

– Kuntien ei ole pakko liittyä. Erityisessä kuntajakoselvityksessä on mahdollista myös yhden tai useamman kunnan malli, Orpo selvittää.

– Painostus on väärä sana. Linjaus ohjaa näitä uudistuksia.

(STT)

Linkki: Suomen Kuvalehden artikkeli

Powered by Labrador CMS