Uutiset

Pääministeri ilmoitti Garden Helsingin menettäneen poliittisen tuen

Areenahankkeen edustajat eivät ilmoittaneet vaikutustyöstään avoimuusrekisteriin, huomautti Petteri Orpo.

Garden Helsinki -hankkeen vaikuttamistyössä ei tehty kaikkea niin kuin olisi pitänyt, myöntää päämnisteri Petteri Orpo (kok.).
Julkaistu

Garden Helsinki -hankkeella ei ole enää poliittista tukea

– Tämä hallitus ei enää edistä tätä valtiontukea, pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi toimittajille maanantaina.

Valtioneuvosto kokoontui ylimääräiseen yleisistuntoon Garden Helsinki -kiistan vuoksi ja tässä yhteydessä järjestettiin tänään lehdistötilaisuus.

Orpo perusteli tätä päätöstä sillä, että hanke on pienentynyt ja viivästynyt. Hankkeen edistämiseen liittyvässä vaikuttamisessa on tapahtunut selvästi virheitä ja hänen mukaansa myös se vaikutti päätökseen, että hankkeella ei ole enää poliittista tukea.

– Jälkikäteen on käynyt ilmi, että Garden Helsinki -hankkeen edustajat eivät ilmoittaneet vaikutustyöstään avoimuusrekisteriin. Siksi pidän erittäin tarpeellisena, että VTV (Valtiontalouden tarkastusvirasto) kampaa hankeyhtiön toiminnan tältä osin tarkasti läpi.

Hallitus myönsi hankkeelle 35 miljoonan euron ehdollisen valtiontuen viime vuoden kevään puoliväliriihessä.

– Silloin 15 kuukautta sitten kehysriihessä hallituspuolueet tekivät tukipäätöksen yhdessä.

Ja nyt päätös tuen vetämisestä pois tehtiin yhdessä hallituskumppaneiden kanssa, Orpo huomautti.

Tämä tarkoittaa sitä, että 35 miljoonan euron tukea ei anneta hankkeelle.

– On myös esitetty, että vaalirahoituksella olisi ollut vaikutusta siihen, miten hallitus suhtautuu hankkeeseen. Tämä ei pidä paikkaansa, Orpo painotti.

Eduskunta käsittelee Garden Helsinki -hankkeeseen liittyviä asioita huomenna täysistunnossa.

Uusi selvitys alkaa

Ylimääräisessä istunnossaan hallitus päätti käynnistää selvitystyön, jonka tavoitteena on määrittää valtiontuen hakemiselle yhdenmukainen ja selkeä väylä sekä kriteeristö.

Samalla selvitetään, millainen kapasiteettitarve Suomessa on ison kokoluokan tapahtumapaikalle, millaisia vastaavia kansainvälisiä esimerkkejä Suomen lähialueilla on ja millaisia hankkeita Suomessa on parhaillaan suunnitteilla.

Selvitys valmistuu keväällä 2027 ja on käytettävissä seuraavissa hallitusneuvotteluissa.

Lue myös:



Powered by Labrador CMS