Uutiset
Pormestari antoi lausunnon ministeriölle ja näin ei olisi pitänyt tehdä, arvioi oikeuskansleri
Puolangan pormestari vastusti tuulivoimaloiden etäisyysvaatimusta.
Kainuun pohjoisosassa sijaitsevan Puolangan kunnan pormestari Harri Peltola (kesk.) antoi lausunnon alueidenkäyttölakia koskevasta hallituksen esityksestä ilman kunnanhallituksen päätöstä.
Pormestarin antaman lausunnon mukaan reilun 2 300 asukkaan kunnan todettiin vastustavan tuulivoimaloiden etäisyysvaatimusta.
Asia päätyi oikeuskanslerin pöydälle kantelun kautta. Kantelun mukaan kunnanhallitus ei ollut linjannut eikä laatinut tuulivoimaan liittyvää strategiaa ennen pormestarin antamaa lausuntoa.
Asian osapuolia kuultuaan oikeuskansleri Janne Salmisen ratkaisu asiassa oli se, että lausunnon antaminen ympäristöministeriölle olisi tullut saattaa kunnanhallituksen ratkaistavaksi.
Samalla oikeuskansleri saattoi Puolangan kunnanhallituksen ja pormestarin tietoon käsityksensä hallintosäännön mukaisesta toimivallanjaosta.
Lomakausi vaikutti toimintaan
Puolangan kunnan pormestari myönsi omassa selvityksessään, että hän on antanut ympäristöministeriölle 9.7.2025 päivätyn lausunnon luonnoksesta alueidenkäyttölaiksi. Kyseessä oli hallituksen esitys.
Lausuntoajan päättyminen ajoittui pormestarin mukaan lomakaudelle, jolloin kunnanhallitus ei kokoonnu ja lausunto on viety ensimmäiseen mahdolliseen kunnanhallituksen kokoukseen 21.8.2025.
Kyseisenä viime vuoden elokuun päivänä kunnanhallitus merkitsi asian ja asiakirjat tietoonsa saatetuiksi.
Oikeuskansleri kiinnitti ratkaisussaan huomiota siihen, että Puolangan kunnanhallitus ei pöytäkirjan mukaan käsitellyt lausuntoa lausuntoasiana.
– Eikä tehnyt päätöstä lausunnon hyväksymisestä kunnan kannaksi, vaan ainoastaan merkitsi asian tiedoksi ja päätti tyytyä annettuun päätökseen, oikeuskansleri huomautti.
Puolangan kunnan hallintosäännössä on erotettu toisistaan lausuntojen antaminen ja kunnanhallitukselta pyydettyjen tietojen ja selvitysten antaminen.
– Lausuntojen antaminen kuuluu hallintosäännön mukaan kunnanhallitukselle, kun taas pormestari voi päättää kunnanhallitukselta pyydettyjen tietojen ja selvitysten antamisesta.
– Tämän toimivallan jaon mukaan pormestarin toimivalta ei ulotu ministeriölle annettaviin kunnan lausuntoihin. Hallintosäännössä ei vaikuttaisi olevan sellaista säännöstä, joka oikeuttaisi pormestarin antamaan lausunnon ministeriölle sellaisessakaan tilanteessa, jossa kunnanhallitus ei kokoonnu esimerkiksi lomakauden takia taikka muussa kiireellisessä tilanteessa, oikeuskansleri arvioi ratkaisussaan.
Lue myös: