Puoluejohtajat tuttuun tapaan koolla Kuntamarkkinoilla – Tapahtumassa jälleen satoja seminaareja ja tietoiskuja

Suorassa studiolähetyksessä keskustellaan kunta-alan puheenaiheista.
Julkaistu Muokattu

Kaikki kunta-alan sektorit yhteen kokoava Kuntamarkkinat järjestetään keskiviikkona ja torstaina 15.-16.9. verkkotapahtumana.

Luvassa on tuttuun tapaan kolminumeroinen määrä webinaareja ja keskusteluja kunta-alan tärkeiden kysymysten äärellä.

Kuntaliiton vetämiä seminaareja on yhteensä 128, kumppaneiden tietoiskuja 173, yhteensä siis tapahtumia on siis 301.

Tuttuun tapaan yksi tapahtuman vetonauloista on puoluejohdon paneeli, joka käydään keskiviikkona klo 12.00 alkaen.

Alun perin Kuntamarkkinat oli tarkoitus järjestää hybridimuotoisena osaksi fyysisenä tapahtumana ja osaksi verkkotapahtumana, mutta loppukesällä heikentynyt koronatilanne pakotti siirtämään koko tapahtuman verkkoon.

Myös viime vuonna Kuntamarkkinat järjestettiin verkkotapahtumana.

– Viime vuoden ensimmäisestä tapahtumasta oli valtavasti hyötyä tämän vuoden Kuntamarkkinoiden rakentamisessa. Ja kun lähdimme alusta alkaen tekemään varsinaista ohjelmaa verkkoon, tämä osuus oli jo hyvissä vauhdissa, kun päätös piti tehdä, Kuntalehden päätoimittaja Markku Vento sanoo.

Kuntalehti järjestää Kuntaliiton kanssa Kuntamarkkinat.

Kuntatalolta lähtee ulos parhaimmillaan 14 suoraa lähetystä. Kuntamarkkinoiden seuraaminen on maksutonta, mutta edellyttää ilmoittautumista osoitteessa kuntamarkkinat.fi.

– Kyllähän puoluejohtajapaneeli klo 12.00 alkaen on keskiviikon kohokohta. Mukana ensimmäistä kertaa muiden joukossa perussuomalaisten Riikka Purra. Toimittaja Anna Sorainen fasilitioi tuttuun tapaan, Markku Vento sanoo.

– Kuumista kunta-aiheista ei ole pulaa! Muita tärppejä ovat toki kuntavaalien ruotiminen, soteuudistuksen tilanne, pääekonomistin talouskatsaus ja paljon, paljon muuta. Kannattaa käydä ilmoittautumassa ja tutustua päivien tarjontaan sekä merkitä itselleen muistiin tärkeät seminaarit ja tietoiskut.

Seuraa Kuntamarkkinoita täältä:

Kuntamarkkinoiden ohjelma

Kuntamarkkinoiden avoin suora studiolähetys

Powered by Labrador CMS