Uutiset
Satakunnan hyvinvointialueella hyvää kehitystä hoitotakuussa - erityisesti neljä syytä korostuu
Leikkausjonot ovat lyhentyneet merkittävästi Sata-alueella.
Sata-alueen, eli Satakunnan hyvinvointialueen erikoissairaanhoidon leikkausjonot ovat lyhentyneet selvästi ja hoitoon pääsy on nopeutunut, kertoo hyvinvointialue tiedotteessaan.
Myönteinen kehitys näkyy Sata-alueen mukaan erityisesti hoitotakuun toteutumisessa. Keväällä 2026 yli kuusi kuukautta leikkaushoitoa odottaneita oli enää noin 2–3 prosenttia potilaista, kun vielä toukokuussa 2025 osuus oli yli viisi prosenttia ja vuoden 2023 lopussa noin 11 prosenttia.
Erityisesti lonkan- ja polven tekonivelleikkauksiin pääsy on kohentunut merkittävästi. Joulukuussa 2023 noin 36 prosenttia potilaista odotti leikkausta yli puoli vuotta, kun taas vuoden 2026 alkupuolella osuus on laskenut 0–1,6 prosenttiin. Viimeisten kahden kuukauden aikana yli kuusi kuukautta odottaneita ei ole ollut lainkaan.
Myös kaihileikkauksiin pääsy on nopeutunut huomattavasti. Aiemmin noin 12 prosenttia potilaista jonotti yli puoli vuotta, mutta alkuvuonna 2026 vastaava osuus on pudonnut 0,3 prosenttiin.
Onnistuneet rekrytoinnit
Koronapandemian aikana kertynyttä hoitovelkaa on purettu määrätietoisesti ja toimintaa on tehostettu. Vastuuyksikön päällikön mukaan pitkäjänteinen kehittämistyö näkyy potilaille sujuvina hoitopolkuina.
– Merkittävä tekijä on onnistuneiden rekrytointien myötä parantunut henkilöstötilanne, erityisesti ortopedian ja silmätautien erikoisaloilla, vastuuyksikön päällikkö Tomi Niemi toteaa.
– Potilaiden ei tarvitse lähteä muualle hoitoon, sillä meillä hoitoon pääsee oikea-aikaisesti. Hoito perustuu tutkimusnäyttöön ja leikkauksilla tavoitellaan selvää terveyshyötyä, sanoo ortopedian ylilääkäri Juha Kukkonen.
Päiväkirurgiasta tehokkuutta
Tehokkuutta on lisännyt myös päiväkirurgian kasvu. Sen osuus on noussut noin 31 prosentista (2021) noin 45 prosenttiin (2025). Myös tekonivelleikkauksia tehdään entistä enemmän päiväkirurgisesti.
– Vuonna 2024 päiväkirurgisia tekonivelleikkauksia tehtiin 66 ja vuonna 2025 jo 88. Kuluneen vuoden aikana niitä on tehty jo 61, mikä on noin 140 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavaan aikaan, kertoo ortopedian ylilääkäri Matti Sävelä.
Toiminnan kehittäminen näkyy myös tuottavuudessa.
– Sata-alueen erikoissairaanhoito on THL:n tuottavuusarviointien kärjessä. Pystymme hoitamaan suuren määrän potilaita laadukkaasti käytettävissä olevilla resursseilla, Tomi Niemi toteaa.
Kirurgian kokonaistehokkuus on ollut keskussairaaloiden kärkeä, ja tuoreimmissa saatavilla olevissa vuoden 2024 tiedoissa alan episodituottavuus eli hoitokokonaisuuksien sujuvuus ja tehokkuus oli Suomen paras.
Kesäaikaa on ennakoitu
Sata-alueella toimintaa kehitetään seuraamalla tarkasti hoitoon pääsyä ja ennakoimalla kysynnän vaihteluita. Tavoitteena on vakiinnuttaa saavutettu tilanne kuluvan vuoden aikana.
– Esimerkiksi perinteisesti hiljaisempaan kesäaikaan on varauduttu etukäteen lyhentämällä jonoja ja toisaalta myös lisäämällä ortopedian leikkauskapasiteettia, kun sitä vapautuu kesäsulkujen myötä muilta erikoisaloilta. Näin pystymme osaltaan ennakoimaan loppuvuoden leikkausjonojen tilannetta, Kukkonen kertoo.
Satasairaalassa korostetaan hoidon laatua, vaikuttavuutta ja tutkimusnäyttöön perustuvia käytäntöjä. Muutos näkyy arjessa: entistä useampi potilas pääsee hoitoon ajallaan ja lähellä kotia.
– Meillä on osaava henkilöstö, selkeät hoitopolut ja toimivat käytännöt. Satakuntalaiset ovat onnekkaita, kun laadukas erikoissairaanhoito on lähellä, Tomi Niemi toteaa.