“Sen takia lähdemme aamuyöstä liikkeelle, että ehdimme saliin ajoissa” – Kuntamarkkinat yhdistää

Tuhansien kävijöiden Kuntamarkkinat yhdistää julkisen sektorin, kunta-alan, hyvinvointialan ja muut vaikuttajat. Myös Oulun kaupunki lähtee liikkeelle suurella porukalla. Ahtailla käytävillä on karhunhalaukselle käyttöä, sanoo Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jarmo Husso.

Kuntamarkkinat on myös mahdollisuus verkostoitua ja tavata samaa työtä tekeviä. Kuva: Heli Sorjonen
Julkaistu Muokattu

Kunta-alan suurtapahtuma Kuntamarkkinat näyttää tänäkin vuonna olevan syksyn merkittävin kuntajohdon kokoontuminen.

Oulusta paikalle suuntaa tänä vuonna laaja kattaus hallinnon edustajia: kaikista poliittisista ryhmistä osallistuu jäsen. Lisäksi paikalle aikovat hallituksen ja valtuuston puheenjohtajat.

– Yksi lautakunnista tekee opintomatkansa aikana pysähdyksen Kuntamarkkinoille ja kun tähän vielä lisätään muutama viranhaltija sekä maakuntaliiton edustajat, niin kyllä siellä Oulun murretta käytävillä kuuluu, toteaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jarmo Husso.

Hänen mukaansa aikatauluista ja kalentereista johtuen osa matkustaa lentäen ja osa junalla. Kiinnostavin ohjelmakin on jo selvillä:

– Ei käy kiistäminen, että puheenjohtajatentti on kaikkien listalla. Sen takia lähdemme aamuyöstä liikkeelle, että ehdimme saliin ajoissa, Husso mainitsee.

Muut kiinnostavat salit ovat hänen mukaansa toimialakohtaisia. Husso sanoo huomanneensa, että vuosien varrella joukot hajautuvat tasapuolisesti oman mielenkiintonsa ja asemansa mukaisiin tilaisuuksiin.

– Itse olen valmistautunut keskustelemaan omistajaohjauksesta, VOS-uudistuksesta ja kollegoiden ajatuksista palveluverkoston tiivistymisestä tulevaisuudessa, hän sanoo.

– Kuntamarkkinat ovat osa vuosikelloa. Jokainen hallituksen jäsen pääsee vuorollaan kauden aikana. Itse olen mukana vuoden tauon jälkeen innolla ja avoimin mielin. Ei ole merkityksetöntä sekään, että ahtailla käytävillä on karhunhalaukselle käyttöä nähdessäni tuttuja kasvoja vuosien takaa.

Puheenjohtajapaneeli on yksi Kuntamarkkinoiden suosituimmista ohjelmista. Kuva viime vuoden paneelista. Kuva: Heli Sorjonen

Kaikkialta Suomesta

Kuntamarkkinoille ovat tänäkin vuonna saapumassa kokoonpanot niin isoista kaupungeista kuin pienistä kunnista, mikä osoittaa tapahtuman merkitystä niin Mäntyharjussa, Kankaanpäässä kuin vaikkapa Oulussa ja Vantaalla.

Asiasisällön lisäksi monet kuntajohtajat pitävät Kuntamarkkinoita tärkeänä myös verkostoitumisen kannalta.

– Nyt osaan valikoida ohjelmasta sen, mihin osallistun. On äärimmäisen tärkeää, että jää aikaa verkostoitumiseen. Täällä voi kierrellä ja törmätä ihmisiin, kertoi viime vuonna tapahtumassa Juvan kunnanjohtaja Mervi Simoska.

Juvalta lähdetään tälläkin kertaa isolla porukalla. Bussi starttaa varhain keskiviikkona. Kunnanjohtaja Simoska lähtee kohti Helsinkiä tiistaina.

Noin 2500 asukkaan Perhon kunnanjohtaja Lauri Laajalan mielestä tapahtuma on tärkeä myös pienten kuntien keskinäiselle verkostoitumiselle.

– Tänä vuonna olemme osallistumassa kymmenen hengen tiimillä, iloitsee Laajala.

Erilaiset hankkeet esillä

Kuntamarkkinoiden tapahtuma- ja markkinointipäällikkö Liisa Paltta tietää, mihin perustuu tapahtuman vetovoima. Hän korostaa, että Kuntamarkkinoiden hyväntuulinen ja välitön tunnelma kantaa vuodesta toiseen.

– Jo itse tapahtuma on monille ensikertalaisille kokemus. Tavaramerkkinämme on upea laaja ohjelma, johon kannattaa tutustua etukäteen, hän korostaa.

– Tärkeintä on ajankohtaisen tiedon ja verkostoitumismahdollisuuden tarjoaminen. Tapahtuman sykkeessä on esillä erilaisia hankkeita, julkisen sektorin organisaatioita, etujärjestöjä ja eri toimialojen yrityksiä.

Tänä vuonna Kuntamarkkinat järjestetään 32. kertaa Kuntatalolla Helsingissä. Pitkät perinteet omaava tapahtuma on pitänyt pintansa syyskauden avaavana foorumina päättäjille ja asiantuntijoille. Tapahtuma on kasvattanut kävijämääräänsä viime vuosina. Syksyllä 2024 Kuntamarkkinat kasvatti kävijämääräänsä edellisvuodesta – paikalle saapui lähes 7000 henkilöä.

– Olemme halunneet säilyttää Kuntamarkkinat ilmaisena ammattitapahtumana koko julkiselle sektorille, Paltta painottaa tapahtuman vetovoimaa ja laajuutta.

Tapahtuman järjestävät Kuntaliitto, Hyvinvointialueyhtiö Hyvil, Kuntalehti ja tapahtumakumppanit. Ohjelmasisällön suunnittelussa ja järjestämisessä ovat mukana myös tapahtumakumppanit. Kuntamarkkinat 17.-18.9.2025.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS