Uutiset
Simon kunnanjohtajakisassa yllätyskäänne: Vivi Marttila ei ole käytettävissä virkaan
Simon kuntaa 11 vuotta johtanut Marttila on vetänyt pois suostumuksensa. Asiasta tiedotti kunnanhallituksen puheenjohtaja.
Simossa kunnanjohtajan valinta sai uuden käänteen perjantaina 3.7. aamulla. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Lauri Niskalan mukaan nykyinen kunnanjohtaja Vivi Marttila vetää pois suostumuksensa kunnanjohtajan virkaan.
- Simon nykyinen kunnanjohtaja Vivi Marttila on perjantaina 9.03 vetänyt antamansa suostumuksen pois. Joten ei ole käytettävissä kunnanjohtajan määräaikaiseen virkaan, Niskala tiedottaa sähköpostitse.
Kunnanhallituksen oli määrä kokoontua 6.7. ja esittää valtuustolle kunnanjohtajan virkaan kokonaisvaltaisen arvioinnin perusteella joko Pertti Onkaloa tai Vivi Marttilaa.
- Asia etenee normaalisti, kunnanhallitus käsittelee asiaa maanantaina, Niskala toteaa.
- Valintatyöryhmän esitti kunnanhallitukselle kahta henkilöä, josta toinen vetäytyi. Lähtökohtaisesti kunnanhallitus esittää Onkaloa virkaan ja varahenkilö valitaan hakeneiden joukosta. Kunnanhallituksen kokous kuitenkin käsittelee vielä tilanteen, uutta hakua ei tulla suorittamaan.
Marttila on johtanut Simon kuntaa 11 vuotta ja ilmoitti toukokuussa Lapin Kansan haastattelussa jatkavansa "rakkaan kotikuntansa johdossa edelleen, jos päättäjät niin toivovat."
Päivitetty 3.7. klo 9.47. Niskalan kommentilla. Korjattu 3.7. 10.53 kunnanhallituksen puheenjohtajan sukunimi. Puheenjohtaja on Niskala ei Nikula.