Uutiset

Taide- ja kulttuurilaitoksia herätellään nyt toden teolla etsikkoaikaan

Kuntaliiton uuden esiselvityksen mukaan museoiden, teattereiden ja orkestereiden tulevaisuus edellyttää nykyisten rakenteiden uudistamista.

Erityisasiantuntija Johanna Selkee painottaa, että jokaisessa kulttuuri- ja taidelaitoksessa tehdään omat ratkaisut.
Julkaistu

Kuntaliiton selvityksen mukaan ammattimaisen taiteen ja kulttuurin alueellinen saatavuus on uhattuna ilman rakenteellisia uudistuksia.

– Pääviesti on, että tulevat vuodet ovat haasteellisia ja vaikeita. Kuntien pitäisi ennakoida ja valmistautua siihen, Kuntaliiton erityisasiantuntija Johanna Selkee sanoo.

Selkee korostaa sitä, että ympäri Suomea tehdään todella laadukasta kulttuurityötä.

– Meillä on upea verkosto, upeaa taidetta ja kulttuuria. Herättelemme, että taidetta ja kulttuuria olisi jatkossakin maakunnissa.

Selvityksen mukaan kiinteistöt ja muut kiinteät kustannukset sitovat entistä suuremman osuuden kulttuurin resursseista.

Mitä enemmän rahaa kuluu tiloihin, sitä vähemmän sitä jää ammattimaisen taiteen ja kulttuurin sisältöihin, Selkee huomauttaa.

Jos uudistuksia lykätään, vaarana on ammattimaisen taiteen ja kulttuurin keskittyminen isoimpiin kaupunkeihin.

Uudistuminen edellyttää tilojen käytön ja omistamisen tarkastelua, uudenlaista työnjakoa sekä yhteistyön vahvistamista.

– Nähdään tärkeänä, että taide- ja kulttuurilaitokset miettisivät yhdessä, miten pärjätään jatkossa.

Selvityksessä ei havaittu, että nykyinen lainsäädäntö asettaisi esteitä taide- ja kulttuurilaitosten rakenteiden tai toimintatapojen uudistamiselle.

Hyviä esimerkkejä

Yksi uudenlaisen toimintamallin esimerkeistä on Mikkelin ja Lappeenrannan kaupunginorkestereiden yhteinen Saimaa Sinfonietta, joka mahdollistaa laajemman ohjelmiston esittämisen molemmissa kaupungeissa.

Espoon teatterin vierailunäyttämö- ja residenssitoiminnassa puolestaan näyttämöitä avataan myös muiden ryhmien ja taiteilijoiden käyttöön.

– Kulttuuripalvelujen saatavuutta ei mitata laitosten määrällä. Ratkaisevaa on, miten laadukas ja ammattimainen taide ja kulttuuri tavoittavat ihmiset eri puolilla Suomea. Se vaatii uudenlaista yhteistyötä ja rohkeutta uudistaa nykyisiä rakenteita, erityisasiantuntija Johanna Selkee näkee.

Lisäksi Kuntaliitto painottaa, että yhteistyön, yhteistuotantojen, kiertävien sisältöjen, toimijoiden yhdistymisen sekä alueellisten verkostojen tulee nousta nykyistä keskeisemmäksi osaksi toimintaa.

Rohkeutta tarvitaan

Kuntaliiton Seinistä sisältöihin – taide- ja kulttuurilaitosten tulevaisuus kunnissa -esiselvityksen keskeinen johtopäätös on, että suurin uhka ei ole rahoituksen väheneminen, vaan hidas reagointi siihen.

Väestörakenteen muutos, julkisen rahoituksen väheneminen ja tiloihin liittyvät haasteet edellyttävät museoiden, teattereiden ja orkestereiden uudistumista.

Pahimmassa tapauksessa muutokset tulevat tapahtumaan kulttuurin kentällä hallitsemattomasti vain talouden ohjaamina.

– Pelkkä säästäminen ei ole uudistumista. Jos kulttuurilaitosten tulevaisuutta halutaan turvata, on uskallettava muuttaa myös tapaa, jolla palveluja tuotetaan, toteaa Kuntaliiton kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtonen.

Yleisö arvostaa

Osana esiselvitystä Kuntaliitto toteutti kyselyn, johon saatiin 145 vastausta kunnista. Vastaajista 102 oli taide- ja kulttuurilaitosten johtajia ja 43 kuntien viranhaltijoita tai luottamushenkilöitä.

Kyselyn perusteella taide- ja kulttuurilaitokset kokevat toimintansa sisällöllisesti vahvaksi ja yleisön arvostamaksi.

Mahdollisuuksia nähdään erityisesti yhteistyössä, uusissa tulonlähteissä ja toimintatapojen uudistamisessa.

Kuntien edustajat pitävät taide- ja kulttuurilaitoksia tärkeinä alueen vetovoiman ja elinvoiman vahvistajina, mutta tunnistavat myös tarpeen uudistaa nykyisiä rakenteita.

Uusia tulomuotoja tarvitaan, mutta selvityksen mukaan markkinaehtoisilla tuloilla ei voida täysimääräisesti korvata julkisen rahoituksen vähenemistä. Siksi tarvitaan myös kansallisia poliittisia päätöksiä ja uudistumista tukevaa rahoitusjärjestelmää.

 –  Alan toimijat tuntevat parhaiten uudistumisen mahdollisuudet, mutta seuraavalla hallituskaudella tarvitaan myös päätöksiä, jotka tukevat muutosta ja turvaavat kulttuurin alueellista saatavuutta. Kulttuuripoliittisessa selonteossa rakenteiden uudistamisen tarve on hyvin tunnistettu, varatoimitusjohtaja Susanna Huovinen summaa.

Kuntaliiton esiselvityksen tavoitteena on tuoda näkökulmia taide- ja kulttuurilaitosten kehittämiseen ja seuraavan hallitusohjelman valmisteluun.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS