Talvivaaran purkuputki otettiin käyttöön
Kiistelty purkuputki Sotkamon Talvivaaran, eli nykyiseltä nimeltään Terrafamen, kaivokselta Nuasjärveen on otettu varsinaiseen käyttöön. Putkea pitkin johdetaan kaivosalueelle varastoituja ja käsiteltyjä ylijäämävesiä Nuasjärveen 500–1000 kuutiota tunnissa. Putki on ollut koekäytössä reilun kuukauden ajan.
Purkuputken rakentamista vastustivat myös alueet kunnat, mutta siitä huolimatta Pohjois-Suomen aluehallintovirasto myönsi luvan purkuputkelle huhtikuussa 2015. Asiasta on valitettu Vaasan hallinto-oikeuteen, joka antoi asiassa välipäätöksen syyskuussa.
Välipäätöksellään hallinto-oikeus puolitti purkuputkesta johdettavien vesien sulfaattikiintiön 1 000 tonniin kuukaudessa. Hallinto-oikeuden ratkaisua asiassa odotetaan loppuvuoden aikana.
Vettä riittää
Sotkamon nikkelikaivoksella on painittu vesiongelman kanssa, niin Talvivaaran, kuin nykyisen omistajan Terrafamen aikana. Koska hallinto-oikeus puolitti Nuasjärveen johdettavien käsiteltyjen jätevesien sulfaattikiintiön, niin vesivarastot alueella kasvavat loppuvuoden aikana.
Juoksutettavan veden laatua tarkkaillaan sekä kaivoksella että Nuasjärvessä. Purkuputken pää sijaitsee noin kahden kilometrin päässä rannasta ja käsiteltyihin vesiin sekoitetaan jo putkessa kaksi kolmannesta lisää puhdasta järvivettä.
Terrafame on luvannut julkaista tietoja juoksutettavan veden laadusta nettisivuillaan. Mittaustulosten julkaisussa on neljän päivän viive ja ensimmäisiä tuloksia on sivustolla nähtävissä keskiviikosta 4.11. alkaen.