Tutkimuksesta suuntaviivoja mielenterveyttä tukevien asuinympäristöjen suunnitteluun

Väitöskirjatutkija Marjo Seppänen sanoo, että viheralueiden säilyttäminen ja lisääminen voivat tarjota mahdollisuuksia masennusoireiden vähentämiseen väestötasolla. Kuva: Mikko Törmänen, Oulun yliopisto
Julkaistu Muokattu

Vihreämmässä asuinympäristössä asuminen oli yhteydessä vähäisempään masennusoireiluun verrattuna tiiviisti rakennetussa kaupunkiympäristössä asumiseen.

Marjo Seppäsen väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin asuinympäristön piirteiden yhteyttä masennusoireisiin.

Lisäksi Oulun yliopisto tiedottaa, että tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää mielenterveyttä tukevien asuinympäristöjen suunnittelussa.

Tulokset osoittivat, että kaupunkimaisuus ja suurempi väestöntiheys olivat yhteydessä korkeampaan vakavampien masennusoireiden todennäköisyyteen.

Pohjaa kaupunkisuunnitteluun

Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan väitöskirjatutkija Marjo Seppänen osoitti väitöstutkimuksessaan, että liikkumisella ja suuremmalla unen määrällä oli yhteys vähäisempään masennusoireiluun erityisesti maaseudulla asuvien kohdalla.

Kaupungissa asuvilla korostui paikallaanolon vähentämisen yhteys vähäisempään masennusoireiluun, tiedotteessa kerrotaan.

Masennus on vakava kansanterveydellinen haaste, jota sairastaa vuosittain 5–7 prosenttia suomalaisista. Masennus heikentää elämänlaatua, ja on merkittävin yksittäinen syy toimintakyvyn heikkenemiseen maailmanlaajuisesti.

– Tutkimukseni tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa ja terveydenhuollon käytännöissä mielenterveyden edistämiseksi, Seppänen toteaa.

– Viheralueiden säilyttäminen ja lisääminen sekä vuorokauden aikaisten aktiviteettien huomioiminen voivat tarjota mahdollisuuksia masennusoireiden vähentämiseen väestötasolla. Tuloksemme tukevat liikkumista ja psyykkistä hyvinvointia edistävien ympäristöjen ja palveluiden suunnittelua, Seppänen lisää tiedotteen mukaan.

Marjo Seppänen väitteli Oulun yliopistossa 27.6. Lääketieteen alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Residential environment, physical activity and depressive symptoms in adults (Asuinympäristö, fyysinen aktiivisuus ja aikuisten masennusoireilu).

Lue myös:

Powered by Labrador CMS