Uudessa uimahallissa on yhtä paljon allaspinta-alaa kuin Kouvolan nykyisissä halleissa yhteensä

Urheilupuiston uimahallin vastaava työnjohtaja Jarmo Sainio Rakennusliike U. Lipsaselta ja rakennuttajapäällikkö Pia Rajala sekä liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen Kouvolan kaupungilta olivat katselmuksella Urheilupuiston peruskorjattavassa hallissa tammikuussa 2025. Kuva: Kouvolan kaupunki
Julkaistu Muokattu

Kouvolan keskustaan nousee uusi uimahalli. Se toteutetaan perusparantamalla perinteikäs Urheilupuiston uimahalli ja rakentamalla sen yhteyteen mittava laajennusosa.

Urheilupuiston uimahallin peruskiven muuraustilaisuutta vietettiin viime viikolla, Kouvolan kaupunki tiedotti.

Tervetulosanat lausunut kaupunginjohtaja Marita Toikka totesi tulevan hallin olevan huolella valmisteltu, ja rakentamisen etenevän ripeästi.

Työt alkoivat syksyllä 2024 ja tavoitteena on, että halli avautuu käyttäjilleen huhtikuussa 2027.

– Rakennamme uutta uimahallia kaikkien kouvolalaisten käyttöön. Ajatuksena on, että Kouvolan ydinkeskustaan sijoittuva halli on mahdollisimman hyvin kaikkien kuntalaisten saavutettavissa. Toivomme lisäksi, että halliin tullaan muualtakin Suomesta harjoittelemaan ja kisaamaan, Toikka sanoo tiedotteen mukaan.

Tulevassa hallissa on yhtä paljon allaspinta-alaa kuin Kouvolan nykyisissä uimahalleissa yhteensä. Nykyisiä halleja ovat Kuusankosken, Inkeroisten ja Valkealan hallit sekä peruskorjattava Urheilupuiston halli.

Kaupungin tervehdyksen uimahallin peruskiven muuraustilaisuuteen toi Kouvolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ville Kaunisto (kok.). Hän totesi, että liikuntapaikkarakentaminen on kunnille yksi keskeinen väline liikunnallisen elämäntavan edistämisessä.

– Kuten jokainen unelma, tämäkin uimahalli on vaatinut ja vaatii toteutuakseen vuosikausien pitkäjänteisen työn, Kaunisto sanoi.

Havainnekuva peruskorjatun ja laajennetun Urheilupuiston uimahallin sisäänkäynnistä. Kuva: Arkkitehtitoimisto arkMill Oy

Noin 33 miljoonan euron hanke

Uuteen uimahalliin tulee 50 metrin kilpailuallas, monitoimiallas, kylmäallas ja erityisesti nuorisoa palveleva hyppyallas. Lisäksi tiloihin rakentuvat katsomo, lämmittelysali, kuntosali ja kahvio. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 32,8 miljoonaa euroa. Halliin on saatu opetus- ja kulttuuriministeriöltä miljoonan euron avustus.

Lisäksi Kouvolan kaupunki tiedottaa, että halli on esteetön.

– Kouvolan uusi uimahalli Urheilupuistossa tulee olemaan merkittävä terveyden ja hyvinvoinnin edistäjä. Uusi uimahalli on avauduttuaan kaupungin tärkein sisäliikuntapaikka, joka palvelee laajasti kaikkia väestöryhmiä. Harvassa liikuntapaikassa seuratoiminta, kilpa- ja huippu-urheilijat, perheet ja terveysliikkujat toimivat rinnakkain samaan tapaan kuin uima-altaassa, Kouvolan kaupungin liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen toteaa.

Rakennuttajapäällikkö Pia Rajala Kouvolan kaupungin tilapalveluista sanoo hallihankkeen olevan siinä mielessä erityislaatuinen, että siinä sekä perusparannetaan suojeltu Urheilupuiston uimahalli että rakennetaan sille mittava laajennusosa.

– Työmaalla on runkovaihe menossa. Uudesta uimahallista tulee kolmikerroksinen. Parhaillaan valetaan hallin kellarikerroksen seiniä, joista pääjulkisivun eli tienpuoleiset seinät jäävät kokonaan maan alle rakennuksen valmistuttua. Seuraavana merkittävänä syksyn työvaiheena on laajennusosan altaiden valu, Rajala kertoo tiedotteen mukaan.

Powered by Labrador CMS