Uusi koulurakennus Pohjois-Pasilassa pyrkii inhimilliseen mittakaavaan: "aikataulu on erittäin kunnianhimoinen"

Helsingin Pohjois-Pasilaan valmistuvat koulu ja päiväkoti, joiden toivotaan muodostuvan koko lapsuuden kestäväksi kasvuympäristöksi. Havainnekuva: Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen
Julkaistu Muokattu

Yhteiskuntakiinteistösijoittaja Hemsö ja Helsingin kaupunki ovat solmineet 20 vuoden vuokrasopimuksen uuden Pohjois-Pasilan koulun ja päiväkodin tiloista. Sopimus allekirjoitettiin heinäkuun alussa.

Hemsö toteuttaa Helsingin käyttöön uuden koulurakennuksen, johon tulee tilat 650 peruskoululaiselle ja 200 päiväkotilapselle ja vastaa kiinteistön käytettävyydestä, ylläpidosta ja korjauksista koko vuokrakauden ajan. Vuokrattavien tilojen huoneistoala on noin 7 200 neliömetriä. Hemsön kokonaisinvestointi on noin 35 miljoonaa euroa.

Rakennustyöt tontilla alkoivat heti vuokrasopimuksen solmimisen jälkeen. Tavoitteena on saada koulu käyttöön syyslukukaudeksi 2027, kertoo rakennuttajapäällikkö Kirsi Viheriäranta.

– Aikataulu on erittäin kunnianhimoinen, mutta mahdollinen. Aloitimme työt heti edellytysten täytyttyä maanrakennus- ja louhintatöillä, joita tontilla on paljon isojen korkeuserojen vuoksi. Teemme louhinnat kesän aikana niin, että työvaihe on pääosiltaan valmis ennen kuin tontilla olevan väliaikaisen koulun syyslukukausi käynnistyy. Rakennustöiden rinnalla jatkamme toteutus- ja täydentävää suunnittelua yhdessä kaupungin kanssa.

Projektinjohtaja Peter Butter Helsingin kaupungilta kertoo, että uusi koulurakennus edistää Pohjois-Pasilan lasten ja nuorten yhtenäistä opinpolkua lähipalveluna.

– Lapsi voi kulkea koulupolkunsa samassa rakennuksessa ja tutussa ympäristössä 16-vuotiaaksi asti. Uusi koulu ja päiväkoti palvelee kasvavia Pohjois- ja Länsi-Pasilan asuinalueita, joille paraikaa rakennetaan paljon uusia asuntoja. Koulurakennus toimii myös alueen asukaskäytössä, Butter sanoo.

Inhimillinen mittakaava

Kolmikerroksisen uudisrakennuksen tilasuunnittelu perustuu inhimilliseen mittakaavaan.

– Suunnittelun lähtökohtana on se, miten kukin rakennuksen käyttäjä tiloissa liikkuu. Vaikka koulu on kooltaan iso, jokaiselle käyttäjäryhmälle tulee juuri omaan toimintaan suunnitellut, tarkoituksenmukaiset tilat, jolloin mittakaava säilyy inhimillisenä, Viheriäranta sanoo.

– Olemme jo nyt tehneet pieniä muutoksia käyttäjiltä saadun tiedon perusteella. Esimerkiksi tilojen paikkoja on vaihdettu niin, että tietyt tilat sijaitsevat vierekkäin. Vähennämme myös ristikkäisliikennettä mahdollisimman paljon. Suunnittelun seuraavassa vaiheessa käymme kaikki tilat läpi käyttäjien kanssa, jotta olennaiset näkökulmat on huomioitu niin, että simerkiksi kalustus, pintojen puhdistettavuus ja akustiset ominaisuudet vastaavat tarpeita. Osallistamme käyttäjät myös pihan suunnitteluun.

Tärkeä piha-alue

Koulun ja päiväkodin piha-alue on laajuudeltaan yhteensä noin 5 500 neliömetriä. Tontin keskellä sijaitseva pieni metsäalue säilytetään.

– Lähiluonto on alueella tärkeä, vaikka koulutontti onkin keskuspuiston vieressä. Säilytämme tontilla luonnontilaista puustoa ja kasvistoa niin paljon kuin mahdollista, Viheriäranta sanoo.

Helsingin kaupunki kilpailutti Pohjois-Pasilan koulun ja päiväkodin vuokranantajan ja toteuttajan kilpailullisena neuvottelumenettelynä vuonna 2024. Tarjouskilpailuun valittiin kolme tarjoajaa. Hemsö voitti kilpailun ja vastaa kohteen suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta. Rakennus on Hemsön viides oppilaitoskohde Helsingin kaupungille. Yhteensä yhtiö omistaa Suomessa noin 160 000 neliömetriä varhaiskasvatuksen ja koulutuksen kiinteistöjä. Uudisrakennuksen pääsuunnittelija on Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen. Pääurakoitsija on Fira.

Powered by Labrador CMS