Uusi Oulu isojen haasteiden edessä
Vapaaehtoiseen kuntaliitokseen viisi vuotta sitten lähteneet kunnat ovat nyt yhdistyneessä Oulussa aivan uudessa tilanteessa.
Rakennemuutos on vienyt työpaikkoja, mutta Oulun perinteinen voima on ollut löytää uusia kasvualueita.
Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen uskoo tulevaisuuteen. Henkilöstö on pidetty tiiviisti uuden kunnan synnytyksessä mukana. Irtisanomisia ei hänen mukaansa tarvita, jos rakenteita pystytään muuttamaan ja joustavuutta saadaan lisää.
Oulun kaupungin työntekijöillä on irtisanomissuoja vuoteen 2017 saakka. Käytäntö on herättänyt myös arvostelua.
– En pidä sitä (irtisanomissuojaa) ongelmana. Väkiluku on kasvussa, syntyvyys kasvaa. Tarvitsemme vahvaa omaa toimintaa. Samalla meidän kuitenkin pitää pystyä uudistamaan omaa toimintatapaamme. Pelkästään irtisanominen ei ole ratkaisu, Pennanen sanoo.
Oulu isännöi tällä viikolla kuntapäiviä. Kuntapäivien tehtävänä on käsitellä hallituksen kertomus liiton toiminnasta kuntapäivien väliseltä ajalta ja valita liiton valtuusto nelivuotiseksi toimikaudeksi.
Vuoden 2013 kuntapäivien teemana on "Osaava kunta 2021 – Dynamiska kommuner 2021".