Uutiset

"Varsin monissa kunnissa on jouduttu korottamaan sekä tuloveroa että kiinteistöveroja" – Katso tästä kuntasi tilanne

Julkaistu Muokattu

Kuntaliiton seurannan mukaan 21 kuntaa nostaa tuloveroprosenttia ja neljä kuntaa laskee sitä.

Maanantaina iltapäivällä seuranta näytti, että 222 kuntaa on ilmoittanut veroprosentit.

Kunnan on lain mukaan ilmoitettava ensi vuoden veroprosenttinsa Verohallinnolle viimeistään tänään.

Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio arvioi alustavien tietojen perusteella, että vuotta 2026 koskien veronkorotuspäätöksiä on ilmoitettu toistaiseksi maltillisesti.

Samalla on tärkeää huomata, että vielä on paljon kuntia, joiden päätöksiä ei ole mukana tässä otannassa.

– Usein korottajat painottuvat viimeisiin ilmoituksiin. Sen vuoksi korottajien määrä voi nousta vielä selvästi, Minna Punakallio sanoo.

– Huolestuttavaa on, että varsin monissa kunnissa on jouduttu korottamaan sekä tuloveroa että kiinteistöveroja. Osa kunnista on siis selvästi isojen talouden tasapainotusongelmien edessä.

Vielä tänään kunnissa on valtuustokokouksia, joissa päätetään tulo- ja kiinteistöveroprosenteista.

Kuntalehti uutisoi huomenna eli tiistain aikana kuntien päättämät veroprosentit.

Katso tästä oman ja muiden kuntien tilanne: Linkki vuoden 2026 veroprosentteihin


Lue myös:

Powered by Labrador CMS