Uutiset

VM:n Virsunen: ”En pitäisi pahana, jos kuntien määrä vähenisi”

Valtiovarainministeriön kunta- ja alueosaston päällikkö Jussi Virsunen toivoo, että kuntien määrä vähenisi pikaisesti – tavalla tai toisella. Virsunen jättää kuitenkin konkreettisen karsimisesityksen tekemisen muiden murheeksi, ”koska olen vain virkamies”.

Jussi Virsunen näkee isojen muutosten paikkoja Suomen kuntakentässä.
Julkaistu Muokattu

Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaarissa Jyväskylässä leikittiin tulella – tosin vain virkamies- ja tutkijavoimin.

Puheeksi nostettiin uhkarohkeasti myös kuntaliitokset.

Koska aihe on räjähdysherkkä, valtakunnan johtavilta poliitikoilta on juuri nyt turha odottaa selkeitä nuotteja kuntakentän perkaamiseksi.

Valtiovarainministeriön kunta- ja alueosaston päällikkö Jussi Virsunen istui paneelituolissaan kieli keskellä suuta.

– Olen vain virkamies. Sen kuitenkin tiedän, että monessa kunnassa väki vähenee ja rahat loppuvat.

– Ei olisi yhtään huono asia, jos kuntia olisi vähemmän.

Virsunen itsekin istuu äskettäin perustetussa parlamentaarisessa työryhmässä, joka pohtii kuntien eriytymistä ja tulevaisuutta.

Tähän mennessä julkisuudessa on puhuttu uusista laajojen velvollisuuksien ydinkunnista ja kepeiden velvollisuuksien identiteettikunnista. Nuo puheet ovat kuitenkin yhä pelkkää höttöä ilman pienintäkään konkretiaa ja juridista harkintaa.

Entisen oikeuskanslerin ja nykyisen asianajajan Tuomas Pöystin tuore selvitys antaa keskustelulle kuitenkin vissejä raameja. Kunnat voivat eriytyä, mutta siinä prosessissa on useita juridisia miinoja.

– Sen kuitenkin vakuutan, että ei meillä valtiovarainministeriössä tällä kertaa ole kassakaapissamme minkäänlaisia uusia salaisia karttapohjia. Niistä meillä on aika karmeita muistoja, Virsunen lohdutti.

”Villin ajattelun paikka”

Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara ihmetteli kuntarakenne- ja elinvoimaisuuskeskustelun mielikuvituksettomuutta.

– Meillä jankutetaan aina vaan väkimäärästä ja kerrosneliöistä. Se on väärä lähtökohta.

– Kunnilla on nyt edessään yksi makeimmista kisoista miesmuistiin. On vain löydettävä kunnan ihan ikiomat vahvuudet ja voimavarat. On käytettävä omaa päätä. Tarvitaan strategista viisautta. Sitä ei löydy uusista hallintohimmeleistä.

Professori Mari Vaattovaara.

Vaattovaara kaipaa keskusteluun lisää värejä ja luovaa visiointia, puolihulluutta.

On jaksettava tehdä muutakuin kuin ruikuttaa ja tuijottaa omaan napaan.

– Katsokaa Baltian maihin. Niiden väestä on karannut maailmalle neljäsosa, mutta niiden bruttokansantuote kasvaa kohisten.

Vaattovaara antaa neuvon omaa kohtaloaan pelkääville kunnille. On harjaannuttava ajattelemaan uudella tavalla ja unohdettava kriisikuntamärehtiminen.

– Olkaa optimisteja! Olkaa ylpeitä paikallisista erityispiirteistänne ja vahvuuksistanne. Nuoret ja myös ne kunnan uudet yrittäjät tarvitsevat uskoa tulevaisuuteen. He tarvitsevat hyvän syyn tulla, asettua ja jäädä omaan kuntaanne.

Jutun kirjoittaja on oikeustoimittaja ja varatuomari. Hän on seurannut työkseen Suomen kunta- ja aluehallintouudistuksia yli 35 vuotta.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS