Yle: Mikkeli saattaa luopua terveysaseman ulkoistamisesta

Mikkeli suunnittelee luopuvansa Pankalammen terveysaseman ulkoistamisesta ja palkkaavansa lisää lääkäreitä, kertoo Yle Etelä-Savo. Kaupungin eteläisen alueen terveyskeskus ulkoistettiin Mediverkolle 2,5 vuotta sitten.

Julkaistu Muokattu

Ulkoistettu eteläinen terveyskeskusalue käsittää noin puolet vajaasta 50 000 mikkeliläisestä.

Mikkelin sosiaali- ja terveysjohtaja esittää, että sopimusta Mediverkon kanssa
jatkettaisiin vielä reilun vuoden verran, minkä jälkeen palvelut
siirrettäisiin kaupungin omaksi toiminnaksi.

Tämä antaisi aikaa palkata
lisää omia lääkäreitä, kertoo hallintopäällikkö Timo Talo Mikkelin
kaupungilta.

– Yhden vuoden option jatkamisella saisimme hyvää valmistautumisaikaa
mahdolliseen oman toiminnan laajentamiseen, Ylen haastattelema Talo muotoilee.

Pankalammen terveysaseman muina vaihtoehtoina on uuden kilpailutuksen
järjestäminen, sopimuksen pidentäminen Mediverkon kanssa tai
terveyspalveluiden siirtäminen kaupungin omaksi toiminnaksi jo ensi vuodesta
lähtien.

(KL)

Yle: Mikkeli suunnittelee luopuvansa terveysaseman ulkoistamisesta

Powered by Labrador CMS