Kosken kuohuissa vahvistetaan perinteitä ja nähdään uusia mahdollisuuksia Imatralla
Imatrankoski on Imatralla Vuoksessa virtaava koski. Se on Suomen suurin koski ja historiallinen matkailunähtävyys, jota on käyty ihastelemassa jo 1700-luvun jälkipuoliskolta lähtien.
Vuoksen vesistö on näkyvästi esillä kaupungin strategiassa, maankäyttöpäällikkö Erik Forstén sanoo.
– Vuoksi on tärkeä osa Imatran kaupunkia.
Imatrankoski tuottaa eri tavoin elinvoimaa useille yrityksille.
Lisäksi erilaiset yhdistykset ja järjestöt ammentavat sisältöä toimintoihinsa Vuoksen vesistöstä.
Edellä mainittujen tahojen kanssa Imatran kaupunki etsii jatkuvasti kokonaisuutta palvelevia ratkaisuja.
– Valvovia viranomaisia unohtamatta. Tällaisella yhteistyöllä on pitkät ja vahvat perinteet.
Samalla mietitään, miten Imatrankoski voisi vastata uusilla tavoilla ihmisten tarpeisiin.
Esimerkiksi koskimelonnan olosuhdeasioista kiinnostuneet ovat huomauttaneet, minkälaisia mahdollisuuksia kaupungilla voisi olla.
– Visio Imatran kaupungista Euroopan koskimelontakeskuksen kärkenä on sellainen, joka vaatisi toteutuakseen monen asian loksahtamista paikoilleen, turvallisuusasioista lähtien, Erik Forstén sanoo.
– Tällaiset avaukset osoittavat, kuinka vetovoimainen ja ajatuksia herättävä ympäristö Vuoksi on.
Taimenkanta on arvokas
Ihmiset viihtyvät Vuoksen maisemissa.
Kaupungilla ja eri tahoilla on ollut hankkeita, joilla on pyritty vahvistamaan vesistön virkistysarvoja.
Näissä pyrkimyksissä on myös onnistuttu.
Viime vuosina on havahduttu, miten vesivoima vaikuttaa kalakantoihin.
– Siksi on ilahduttavaa, että Fortum on nyt aktiivisesti vaikuttamassa kalakantojen elvyttämiseksi.
Esimerkiksi luonnonvaraisen taimenkannan elinolosuhteita on edistetty.
Imatrankoskessa toimii vuonna 1929 käyttöön otettu vesivoimalaitos, Fortumin Imatran voimalaitos.
Parasta paikan päällä koettuna
Erityisen hyvin Imatrankoski tunnetaan koskinäytöksistä, joita järjestetään säännöllisesti läpi kesän.
Aikoinaan Imatrankoski oli jopa Suomen suosituin matkailunähtävyys, Forstén vahvistaa. Kosken rannalle kohosi tuolloin myös Imatran Valtionhotelli.
Kansallismaisemasta huokuva voima vetää edelleen ihmisiä puoleensa ympäri Suomea, ja myös kansainvälisiä vieraita.
– Kyseessä on Imatran ykkösmatkailukohde, ja sen lisäksi löytyy toinen toistaan täydentäviä kohteita.
Ylipäätään matkailun suhteen Imatra on parhaimmillaan itse koettuna, maankäyttöpäällikkö lisää.
– Tutkimukset osoittavat positiivisen mielikuvan Imatrasta vahvistuvan, jos täällä käy paikan päällä.
Lue myös: