Uutiset
Näiden seikkojen takia Suomen työttömyysaste on noussut nopeammin kuin muualla Euroopassa
Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio kertoo, mitä on tapahduttava, jotta työmarkkinoiden solmu aukeaa.
Minna Punakallio kävi läpi erilaisia talousennusteita läpi Kuntaliiton Taloustorstai-lähetyksessä.
Ennusteet poikkeavat jonkin verran toisistaan, vaikka kaikissa niissä ennakoidaankin bruttokansantuotteen kasvun piristymistä.
Pelkästään kasvun varaan ei voi kuitenkaan rakentaa kaikkea, Punakallio lisää.
– Ei se talouden elpyminen ole itsestäänselvää.
Erilaisia mahdollisuuksia on käynyt läpi myös Suomen Pankki.
Suomen Pankki on kysynyt senkin vaihtoehdon perään, mitä jos talouden toipuminen viivästyy vuoteen 2028?
Jos näin kävisi, muun muassa julkisen talouden sopeuttamistoimet vaikeutuisivat huomattavasti.
Punakallio nosti Suomen Pankin edellä mainitusta skenaariosta esiin lukuja, jotka toisivat todella paljon haasteita työllisyydenkin suhteen.
– Jos talouden kasvu hidastuu 0,1 prosenttiin tänä vuonna ja on 0,8 prosenttia ensi vuonna, Punakallio esitteli erittäin heikon kasvu-uran mahdollisuutta.
Työllisten määrä kasvaisi vain vähän. Se olisi surkea uutinen, sillä työllisyystilanne on ollut ja on edelleen todellinen murheenkryyni Suomessa.
Muuta Eurooppaa nopeampaan työttömyysasteen nousuun on vaikuttanut Suomessa työn kysynnän jäähtyminen.
– Erityisesti palvelualoilla.
– Heikko talouskasvu ja kotitalouksien parin vuoden takainen ostovoimakuoppa eivät tuota kysyntää työvoimalle samalla tavalla Suomessa kuin muualla, Punakallio selventää.
Myös TE-palvelu-uudistuksen yhteydessä tehdyillä lakimuutoksilla on ollut oma – avoimien työpaikkojen määrää jäähdyttävä – vaikutuksensa. Suomessa on edistetty työn tarjontaa tukevia tekijöitä.
– Työmarkkinamme on kyllä todella jumissa ja pahassa asennossa.
– Suomi tarvitsee talouskasvua ja palvelualojen työllistävää vaikutusta, jotta työmarkkinoiden solmu aukeaa, Punakallio näkee.
Lue myös: