Uutiset

Liikunnasta virtaa työhön – vireystilaa voi optimoida suunnittelemalla

Kävellen paikasta toiseen ja pyöräillen töihin. Kunnanjohtaja Sami Ylipihlaja on Kuhmoisissa tuttu näky kylänraitilla ja metsäpoluilla. Liikunta nollaa pään, mutta saa samalla ajatukset liikkeelle ja ideat virtaamaan. Oikea tauotus, lepo ja ruokavalio ylläpitävät hyvinvointia ja jaksamista työssä. Vapaalla kädet tarttuvat näppäimistön sijaan työkaluihin ja soittimiin.

Sami Ylipihlajan työpäivä alkaa usein pyöräillen.
Julkaistu

Huhtikuusta lähtien Kuhmoisten kunnanjohtajana toiminut Sami Ylipihlaja on paikkakunnalla asuessaan löytänyt maastopyöräilyn. 17 kilometrin työmatka taittuu usein maastopyörällä. Päivän lyhyemmät siirtymiset sujuvat kävellen. Kävely haastattelun lomassa lounaspaikkaan näyttää, että kävelevästä kunnanisästä on tullut jo tuttu näky kylänraitilla. Moni käsi heilahtaa tervehdyksen merkiksi lyhyen matkamme aikana. 

Ylipihlajalla on jo pitkä taival kuntahallinnossa. Huittisen hallintojohtajan, Ylöjärven vapaa-aikajohtajan ja Tampereen työhyvinvointipäällikön roolit ovat opettaneet paljon asiantuntijatyön imusta. Joskus työpöytä ja ruutu imaisevat mukaansa. On helppo jumittua tuntikausiksi pöydän ääreen. 

– Ei muista syödä, eikä juoda eikä liikkua kun on vaan jossain asiakirjan pauloissa, kuvailee Sami Ylipihlaja kokemaansa asiantuntijatyön imua. 

Multitaskaus ei oikeasti ole mikään taito vaan huono tapa lähestyä työn suorittamista.

Sami Ylipihlaja

Vaikka imu saattaa tuntua hyvältä, se imee myös työvireen helposti pois. Pian takki tuntuu tyhjältä. Siksi Sami Ylipihlaja on opetellut pitämään taukoja. Usein tauko on tuijottamista pitkän matkan päähän. Kun tarkennuspiste vaihtuu läheltä riittävän kauaksi, mykiöt palautuvat paremmin. Tuijottelun lomassa hän saattaa käydä haukkaamassa raitista ilmaa. Kuhmoisten kunnanviraston portailla seisoskeleva kunnanjohtaja ei siis ole paistattelemassa päivää, vaan on pitämässä huolta vireydestään. 

– Jos mut nähdään tossa, niin se ei välttämättä tarkoita sitä, että olen menossa mihinkään, naurahtaa Ylipihlaja ja sanoo joskus ottavansa mukaansa myös papereita ja viettävänsä pidemmän hetken ulkoilmatoimistossa. Happihyppelyn hyödyn viimeistelevät rappuset, jotka tarjoavat hyötyliikuntaa jalkalihaksille.  

Päivittäinen, mikrotason työhyvinvoinnin huomioiminen on Sami Ylipihlajan mielestä kaikkein tärkeintä. Päivätason lisäksi hän jakaa hyvinvoinnin eteen tekemänsä asiat viikko-, kuukausi-, ja vuositasoille. Vuositasolla on kyse muun muassa lomien jaksottamisesta. Viikkotasolla hän konkreettisesti käy läpi kalenterinsa ja miettii valmiiksi mahdollisuudet liikunnan tai kulttuurin harrastamiseen sekä perheelle pyhitettävään aikaan.  

Kolme peruspilaria

Liikunta, lepo ja ruokavalio toimivat tärkeänä pohjana Ylipihlajan hyvinvoinnissa. Hän kertoo noudattavansa kasvis-kalaruokavaliota. Ikä on tuonut omat vaatimuksensa elämän säännöllisyyteen. Nuorempana hän muistaa menneensä heikolla syömisellä ja levolla työpäiviä läpi. Yli viisikymppisenä hän osaa jo arvostaa riittävän levon ja oikean ravinnon tuomaa buustia. 

Sami Ylipihlaja

  • Kuhmoisten kunnanjohtaja

  • Pyöräilee mielellään töihin

  • Hyödyntää tauot ulkoilemalla

  • Musiikki ja rakentelu kuuluvat vapaa-aikaan

Aikaisemmin asfaltilla pyöräilleelle kunnanjohtajalle muutto Kuhmoisiin avasi uuden maailman fillarin selässä. Aiemmin tuntemattomasta maastopyörästä on tullut työmatkakaveri metsäpoluille ja pikkuteille.

– Työpäivän startti 17 kilometrin fillarilenkin jälkeen on ihan erilainen kuin autolla körötellessä, kuvailee Sami Ylipihlaja. 

Ennen töihin pyöräilyään hän katsoo päivän agendan. Asiat prosessoituvat mielessä työmatkan aikana. Toimistolla ensimmäinen tehtävä on kirjata matkalla terävöityneet ajatukset ylös. Hän kertoo ylipäätään tykkäävänsä suhteellisen monotonisesta liikunnasta juuri siksi, että aivoille jää aikaa jäsentää asioita. 

Pelkkä kestävyysliikunta ei kuitenkaan riitä. Hyvä lihaskunto on istumatyöläiselle tärkeää, hän sanoo ja vinkkaa samalla Kuhmoisten erikoisuutena olevan ilmaisen kuntosalin sekä vakituisille että kesäasukkaille. 

Kuhmoisissa riittää polkuja maastopyöräilijälle.

Huomioi arkirytmi

Päivittäinen pyöräily tarjoaa riittävästi raitista ilmaa ja liikuntaa arkeen. Sami Ylipihlaja korostaa liikkuneensa aina asuinpaikan ja elämäntilanteen asettamissa rajoissa. Hänen ei ole pakko päästä tietyn lajin parin, jos se arjessa vaatii paljon järjestelyjä ja tuntuu vaikealta. Esimerkkinä hän kertoo aiemmin harrastaneensa uintia kun uimahalli oli helposti saavutettavissa. Nyt uinti on jäänyt.

– En ala tehdä arjestani hankalampaa siksi, että pitäisi päästä uimaan. Korvaan sen sitten jollain toisella lajilla, joka onnistuu täällä. 

Tärkeintä on, että kuntoilu tulee hoidetuiksi jollain tavalla. Se on sijoitus omaan jaksamiseen ja tulevaisuuteen. Viisikymppisenä hän katsoo kahdeksankymppisiä vanhempiaan ajatellen heidän elämänsä olevan aika hyvällä mallilla fyysisesti ja henkisesti. Lapsena hän seurasi silloin keski-ikäisten vanhempiensa liikuntaharrastuksia vierestä ja omaksui ajatusmallin. 

– Keski-iässä tehdään vanhuuden pohja. Jos eläkepäivistä meinaa nauttia hyväkuntoisena, se työ on pakko tehdä nyt, tiivistää Ylipihlaja oman liikkumisen filosofiansa.

Jakkarasta mielihyvää

Pelkkä liikunta ei ratkaise kaikkea. Sami Ylipihlajan itselleen laatima hyvinvointiresepti sisältää myös luovuutta ja aikaa perheelle. Työn ulkopuolelta ylimääräiset rönsyt on karsittu pois, että tämä saadaan onnistumaan. Luovuuttaan Sami Ylipihlaja purkaa muun muassa musiikkiin. Se kuuluu kiinteästi kunnanjohtajan vapaa-aikaan. 

Luovuutta ruokkii myös pieni rakentelu pihapiirissä. Kun valmiita kaavoja ei ole ja materiaalitkin ovat usein ylijäämää, suunnitteluprosessi ruokkii luovuutta ja ongelmanratkaisua. Lopputulokset ovat penkkejä, pöytiä ja jakkaroita. 

Rakentelu antaa hyvän vastapainon kunnanjohtajan työlle, jossa on koko ajan keskeneräisiä, eri vauhdilla eteneviä asioita. Valmiiksi saamisesta syntyy hyvä mieli. Fyysinen käsillä tekeminen on palkitsevaa. 

Keski-iässä tehdään vanhuuden pohja. Jos eläkepäivistä meinaa nauttia hyväkuntoisena, se työ on pakko tehdä nyt

Sami Ylipihlaja

– Onhan se mahtavaa, kun sulla on kasa jotain epämääräistä puuta. Sitten saat siitä tehtyä jotain hyödyllistä, joka tulee käyttöön ja puukasa katoaa. Se on ihan erilainen tunne kuin se, että verkkolevyllä siirrät kansion arkistomoodiin. Siitä ei tule samanlaista tyydytystä, hehkuttaa Sami Ylipihlaja. 

Keskeneräisten asioiden sietäminen on hallinnollisessa työssä tärkeä taito. Se myös kuormittaa. Ylipihlajakin tunnistaa kohtaavansa välillä työpäiviä, jolloin sirpaleisuus ja keskeneräisyys työpöydällä tuntuu liialliselta. 

Hän on oppinut kuitenkin lukemaan itseään. On tärkeää tunnistaa oikea vireystila eri asioihin. Tätä hän pyrkii ennakoimaan työviikon suunnittelulla. Liikuntatuokioiden sijoittelu optimaalisesti on yksi hänen tavoitteistaan. 

Hän tunnistaa olevansa liikunnan jälkeen hyvässä vireystilassa. Eikä sitä kannata tuhlata passiiviseen tai mekaaniseen työhön hallinnollisten järjestelmien parissa. On hyödyllisempää tähdätä energia esimerkiksi kokouksiin, joissa tietää olevansa aktiivisessa roolissa. Silloin yleensä muutkin odottavat kunnanjohtajalta aikaansaavuutta. 

Kävely on Sami Ylipihlajalle luontainen tapa siirtyä paikasta toiseen.

Kohtaamiset rauhoittavat

Sami Ylipihlaja kertoo havainneensa, että Kuhmoisissa asioita hoidetaan enemmän puhelimella soittamalla kuin viestisovellusten kautta. Puheluiden määrän hän laskeskelee kymmenkertaistuneen Tampereen ajoista. Kasvokkaiset keskustelut ja puhelinsoitot rauhoittavat päivää. Silloin on läsnä keskustelukumppaninsa kanssa.

Ärsykevaihtelun minimointi auttaa keskittymään käsiteltävään asiaan. Seuraavaan asiaan voi hypätä, kun ensin on yksi tehtävä saateltu tiettyyn pisteeseen.

– Multitaskaus ei oikeasti ole mikään taito vaan huono tapa lähestyä työn suorittamista. Se vie lopulta kaaokseen, etkä ennätä keskittyä yhtään mihinkään, sanoo Sami Ylipihlaja.

Palataan lopuksi vielä maastopyörän satulaan. Siellä on syntynyt myös ajatus Kuhmoisista maastopyöräilykuntana. Potentiaalia profiloitumiseen olisi. Asia valkeni Sami Ylipihlajalle, kun hän suunnitteli työmatkareittejään. Metsätalous on kunnassa tärkeä elinkeino ja se näkyy kartoissa. Syntyi havainto siitä, että Kuhmoinen on täynnä metsäautoteitä ja metsäpolkuja. Pienillä, muutamien satojen metrien kunnostuksilla ja lisäyksillä väylien välillä saisi aikaiseksi pitkiä pyöräilyreittejä. 

Ajatusta tukee paikkakunnan luonne mökkikuntana. Kunnassa on 3500 mökkiä ja asukasluku moninkertaistuu kesän aikana. Hyvän reittiverkoston Sami Ylipihlaja uskoisi palvelevan mökkiläisiä sekä matkailua. 

Lue myös:

Powered by Labrador CMS