Korkein hallinto-oikeus: Sarastia ei ole Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen sidosyksikkö - hankinta kilpailutettava
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu vahvistaa, että sidosyksikköhankintoja ei voi tehdä kilpailuttamisen välttämiseksi tilanteissa, joissa todellista määräysvaltaa ei ole, toteaa Kilpailu- ja kuluttajavirasto tiedotteessaan.
Kuntalehti on uutisoinut aiemmin Vanhaan ja Keravan hyvinvointialueen vuonna 2022 tekemistä palveluhankinnoista ja asian etenemisestä markkinaoikeuden käsittelyyn.
Korkein hallinto-oikeus on antanut asiassa ratkaisun, jonka mukaan markkinaoikeuden määräämää sopimuskausien lyhentämistä koskien Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen valituslupahakemus hylätään. Korkein hallinto-oikeus ei siten näiltä osin anna ratkaisua valitukseen.
Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian seuraamusmaksun määräämistä ja markkinaoikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevilta osilta. Myös siltä osin Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen valitus hylätään. Markkinaoikeuden päätöstä ei muuteta. Lisäksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa hylätään.
Mistä on kyse?
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue hankki vuonna 2022 henkilöstöhallinnon palvelut ja niihin kuuluvat järjestelmät suorahankintana Sarastialta. Noin 9,3 miljoonan euron arvoinen hankinta tehtiin sidosyksikköhankintana ilman kilpailutusta. Hyvinvointialue omisti hankintahetkellä 0,04 prosentin osuuden Sarastian osakekannasta.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto esitti toukokuussa 2023 markkinaoikeudelle, että se määrää hankinnan sopimuskauden päättymään ennenaikaisesti, sillä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella ei ollut määräysvaltaa Sarastiassa. Sarastia ei siten ollut viraston arvion mukaan hyvinvointialueen sidosyksikkö, jolta saisi hankkia palveluja kilpailuttamatta. Lisäksi KKV esitti 1 000 euron seuraamusmaksun määräämistä.
Markkinaoikeus katsoi ratkaisussaan KKV:n tavoin, että Sarastia ei ollut hyvinvointialueen sidosyksikkö, jolta palveluja voisi ostaa kilpailuttamatta. Hyvinvointialue valitti ratkaisusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka antoi nyt lopullisen ratkaisun asiassa.
Korkein hallinto-oikeus vahvisti markkinaoikeuden tulkinnan määräysvallasta ja sidosyksikköasemasta. Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt hyvinvointialueelle valituslupaa markkinaoikeuden määräämää hankinnan sopimuskauden lyhentämistä koskien. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi hyvinvointialueen seuraamusmaksun kumoamista ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset.
Hyvinvointialueen tulee maksaa KKV:n esittämä 1 000 euron seuraamusmaksu. Seuraamusmaksun määrää esitettäessä huomioitiin, että oikeustila oli aiemmin epäselvä osalle hyvinvointialueista ja kunnista.
Kilpailutukselle vuosi aikaa
Hyvinvointialueen on kilpailutettava henkilöstöhallinnon palveluiden hankinta viimeistään 12 kuukauden kuluttua markkinaoikeuden päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Hyvinvointialueella on päätöksenantopäivästä lukien vuosi aikaa kilpailuttaa palvelut.
Tästä on kyse: Markkinaoikeus: Sarastia ei ole Varhan sidosyksikkö – perintäpalvelujen hankinta laiton | Kuntalehti
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on luettavissa suoraan täältä.