Mielipide
Oppivelvollisuus lupaa paljon – mutta loppuvaiheessa jää vajaaksi
NÄKÖKULMA Yhtenä oppivelvollisuuden tavoitteena on edistää yhdenvertaisia mahdollisuuksia kehittää itseään kykyjensä ja tarpeidensa mukaisesti. Tässä kirjoituksessa erityisasiantuntija Ilkka Eronen pohtii, kuinka tämä tavoite vaikuttaa toteutuneen, kun oppivelvollisuutta laajennettiin toiselle asteelle.
Edellä mainittu tavoite on suoraan oppivelvollisuuslaista ensimmäisessä virkkeestä. Velvollisuuteen sisältyy siis lupaus yhdenvertaisuuden edistämisestä. Tavoite on kiistämättä hyvä, mutta millä tavoin se toteutuu nyt, kun oppivelvollisuus ei enää vuodesta 2021 alkaen olekaan päättynyt perusopetukseen?
Oppivelvollisuuden laajentamiseen liittyvissä selvityksissä on tuotu esiin, että niin sanottu koulupudokkuus heti perusopetuksen jälkeen on vähentynyt merkittävästi (esim. Junttila 2025), mutta toisaalta toisen asteen tutkintojen suorittaminen ei ole lisääntynyt läheskään samassa suhteessa.
Valtaosa oppivelvollisuuden kesken jättävistä on ammatillisen koulutuksen opiskelijoita ja homma jää kesken nuoren täysi-ikäistyessä (esim. Karvi 2025).
Meillä tulee aina olemaan joukko nuoria, joille kiinnittyminen opiskeluun on hankalaa, usein erilaisista ja usein moninaisista elämänhallinnan tai toimintakyvyn haasteista johtuen. Ennen oppivelvollisuuden laajentamista nämä nuoret käytännössä katosivat järjestelmän tutkasta peruskoulun jälkeen. Nyt heillä on velvollisuus olla mukana myös toisella asteella, ja nämä nuoret painottuvat erityisesti ammatilliseen koulutukseen.
Valitettavasti nämä nuoret tosiaan vain ovat mukana järjestelmässä – jos opiskelukuntoisuus ei riitä, oppivelvollisuusaika kuluu muuhun kuin opiskeluun. Nuori ei kiinnity tutkintotavoitteiseen opiskeluun ja hänen voimavaransa ja motivaationsa pienenevät entisestään. Kun nuori tulee täysi-ikäiseksi, näyttäytyy mahdollisuus jättäytyä pois opiskelupolulta liian monelle houkuttelevampana kuin opintojen loppuun saattaminen.
Kuntaliitto ja kuntataustaisten ammatillisen koulutuksen järjestäjien Areena-verkosto tekivät pari vuotta sitten aloitteen kuntouttavan opetuksen mallista juuri näiden nuorten kyydissä pysymisen turvaamiseksi.
Jatkotoimena Kuntaliitto teetti selvityksen, jolla haluttiin konkretiaa tähän ilmiöön sekä siihen, miten haasteeseen tällä hetkellä vastataan ja mitä pitäisi tehdä järjestelmän aukon tilkitsemiseksi. Selvityksen perusteella huoleni kohdistuu erityisesti yhdenvertaisuuteen.
Nämä nuoret tarvitsevat koulutuspalvelujen lisäksi tyypillisesti hyvinvointialueiden palveluja sekä valmennuksellista tukea arjessa pärjäämiseen ja siihen kiinnittymiseen. Nämä palvelut ovat tällä hetkellä saatavilla hyvin pirstaleisesti ja niissä on suurta alueellista eriarvoisuutta, mikä johtaa valitettavan monella palvelurakenteiden väliin putoamiseen.
Oikeus koulutukseen ei toteudu, jos oppivelvollisuuden suorittaminen ei vaihtelevien tukirakenteiden vuoksi ole yhdenvertaisesti mahdollista. Tämä on hyvin huolestuttavaa niin oppivelvollisuuslain tavoitteiden toteutumisen, kuin koulutuksen järjestäjille kohdistuvien vaatimusten ja odotusten sekä erityisesti nuortemme kannalta.
Se, miten putoamisvaarassa olevan nuoren polku etenee, riippuu tällä hetkellä liikaa postinumerosta. Vaihtelu yhteistyön käytännöissä ja etenkin sen rakenteissa on hurjaa.
Yhteistyötä haastavat hyvin monet asiat. Jo pelkästään toimintaympäristöjen kirjavuus huimaa päätä: osa koulutuksen järjestäjistä toimii useamman hyvinvointialueen alueella, ja samalla alueella voi olla paljon eri nuorten työpajatoimijoita.
Hyvinvointialueiden näkökulmasta taas omalla alueella voi toimia useita isoja koulutuksen järjestäjiä, joista osa toimii myös muiden hyvinvointialueiden alueilla. Pahimmillaan jopa samassa oppilaitoksessa opiskelevien nuorten välillä voi olla konkreettisia eroja palvelujen saatavuudessa.
Mielestäni Kuntaliiton selvityksen parasta antia on se, että monialaista halua ja motivaatiota haasteiden ratkaisemiseksi on olemassa. Niin koulutuksen järjestäjät kuin hyvinvointialueet ja nuorten työpajatoimijatkin näkevät tarpeelliseksi selkeyttää ja kehittää yhteistyön rakenteita. Tahtoa ja toimia hallinnon alat ylittävän yhteistyön rakentamiseen tarvitaan nyt kaikilla tasoilla - myös valtionhallinnossa.
Selvityksessä saatiin näkyväksi monia hyviä käytänteitä, joilla tällä hetkellä paikallisesti pystytään pitämään oppivelvollisia kiinni arjessa monialaisen yhteistyön tukemana. Yhdenvertaisesti näitä elementtejä ei kuitenkaan suomalaisten oppivelvollisten saatavilla ole.
On tietysti syytä muistaa, että valtaosa ammatillisessa koulutuksessa opiskelevista suoriutuu opinnoistaan hienosti. Suomessa niin koulutuksen kuin sotenkin palveluja on toistaiseksi monipuolisesti olemassa ja ne ovat laadukkaita. Koulutuksen kelkasta putoavien joukko on pieni, mutta monellakin tapaa meille kaikille erittäin tärkeä.
Väestönmurroksen pienentäessä ja keskittäessä erityisesti nuorta väestöä Suomessa, meillä ei yksinkertaisesti ole varaa päästää ketään putoamaan. Tiukkaan julkiseen talouteen vetoaminenkin on ontuva selitys, sillä kun katsotaan tulevaisuuteen, paras tapa säästää syrjäytymisen aiheuttamissa kustannuksissa on ehkäistä niitä ennalta.
Yhdenvertaisuus ei tarkoita sitä, että kaikki ovat mukana – vaan sitä, että jokaisella on todellinen mahdollisuus päästä perille.
Kuntaliiton selvitys ”Kuntouttava opetus ammatillisessa koulutuksessa” julkaistiin 1.6.2026 ja se on luettavissa Kuntaliiton verkkosivuilla.
Ilkka Eronen
Erityisasiantuntija, Kuntaliitto