Pride-tapahtumia ennätysmäärä - Setan pääsihteeri kiittää päättäjiä johtajuudesta: "Maskussa kunnanjohtaja veti liput yhä uudestaan salkoon" 25.6.2025
Kuntayhtymän mainoskampanja on varoittava esimerkki – Tätä olisi pitänyt miettiä ennen videon julkaisua, myöntää HSL:n viestintäpäällikkö 27.8.2024
Sateenkaariaktivistien rikosepäilyyn johtaneen selvityspyynnön tehnyt kaupunginjohtaja yritti aluehallituksessa estää Priden huomioinnin – yritys tyrmättiin 13.8.2024
OKM myöntää avustuksia yhteisöllisen opiskeluhuollon vahvistamiseen ja kehittämiseen 12 miljoonaa euroa 4.9.2023
Näihin kolmeen keinoon voidaan kunnissa tukeutua, kun torjutaan rakenteellista syrjintää, kannustaa oikeusministeriön erityisasiantuntija 15.6.2023
Yhdenvertaisuusvaltuutettu sai toimivallan puuttua työsyrjintään – yhdenvertaisuussuunnitelma pakolliseksi varhaiskasvatuksessa 2.6.2023
KHO: Espoon päätös asettaa vierailukielto vammaispalvelujen asumisyksikköön tartuntatautilain pykälän 17 perusteella oli lainvastainen 7.1.2021
Professori Lavapuro: Perustuslaki ei estä Uudenmaan sote-erillisratkaisua – kuntien ja maakuntien tehtäviä voidaan eriyttää 4.12.2019
Naiset tekevät ja hakevat, mutta eivät tule valituksi – Uusi kuntajohtajien verkosto haluaa naisten äänet kuuluviin 9.4.2019
Lääkäripula ja järjestäjien määrä synnyttävät suurta vaihtelua sote-palvelujen saatavuudessa – Integraatio toteutuu parhaiten Etelä-Karjalassa 13.3.2019
Apulaisoikeuskanslerilta tyrmäys Omakannan ikärajalinjaukselle – ikärajan asettaminen 10 vuoteen ei perustunut lainsäädäntöön ja on ristiriidassa perusoikeuksien kanssa 18.12.2018
Perustuslakivaliokunta haluaa hallitukselta lisäselvityksen soten yhdenvertaisuuden valvonnasta 11.4.2018