Mielipide
Psykoterapeutin kysymys pysäytti ja tulin järkiini
PÄÄKIRJOITUS Kesälomakeskustelut alkavat usein jo toukokuussa, kun maailma pitää saada valmiiksi ”ennen kesälomia”. Siitä on tullut sellainen suomalainen ajanlaskunmittari, jota voi verrata suurin piirtein termiin ennen ajanlaskun alkua tai Jeesuksen syntymää.
Monissa töissä ”ennen lomia” tarkoittaa ennen juhannusta olevaa kesäkuuta. Monet julkishallinnon toimistotyöläiset lomailevat keskikesän, mutta se ei todellakaan ole koko totuus suomalaisten lomanvietosta.
Tietysti olen kohdannut heinäkuussakin useita kuntajohtajia, jotka joko työpäivinään tai lomalla ovat niin kansalaisten kuin sidosryhmien käytössä erilaisissa tapaamisissa ja tapahtumissa. Kuuluu työhön eikä siitä ääneen valiteta.
Suomalaisten virallinen lomakausi on toukokuun alusta syyskuun loppuun ja uskokaa tai älkää, osa ihmisistä tosiaan on lomalla esimerkiksi toukokuussa tai elokuun puolivälistä lähtien. Monella suomalaisella ei ole lainkaan kesälomaa, koska pätkätöistä ja opiskelusta ei lomia synny.
Alun ärhäköinnin jälkeen palataan varsinaiseen aiheeseen eli siihen, miten loma vaikuttaa ja miksi sitä lomaa niin kauheasti odotetaan. Ihmisten lomat ovat hyvin erilaisia ammatista ja elämäntilanteesta riippuen.
Kun yhdelle loma merkitsee rentoa oloa juuri sen mukaan, mitä itse eniten haluaa, toiselle se voi tarkoittaa tahtojen ja vaikkapa uusperheen moninaisten tarpeiden yhteensovittamista.
Millaista lomaa kukin sitten tarvitsee? Jollekin täydellinen irtiotto työstä on paras ratkaisu, kun minulle se olisi pakenemista todellisuudesta.
En edes halua erottaa täydellisesti työtä ja muuta elämää. Nautin töistäni eikä niiden ajatteleminen aiheuta paineita tai paniikkia.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että tekisin aina töitä, ei todellakaan vaan esimerkiksi tähän kesääni kuului paljon uimista, lukemista, kesävieraita, oopperaa, hyviä ruokia ja rakkaita ihmisiä. Älypuhelin ei kuulu iltoihini muutenkaan.
Joskus en edes erota, mikä on työtä ja mikä vapaata. Kun olen jossain tapahtumassa, olen luonnostani myös tapaamassa ihmisiä, verkostoitumassa, edustamassa huomaamattani myös työpaikkaani. "Kaikkihan” kuitenkin tietävät, missä olen töissä.
Aikoinaan psykoterapeutti piirrätti minulla työnohjauksessa kuvan, jossa olivat elämääni täyttävät asiat.
Terapeutti ihmetteli yhtä asiaa: Minä itse en mahtunut lainkaan omaan tauluuni ennen kuin paperi oli täynnä. Tämä tapahtui kaksikymmentä vuotta sitten.
Minulle parasta rentoutumista on tavallinen arki, jossa asioilla on oikeat mittasuhteet. Riittävästi kiinnostavia töitä, kotielämää, perhe, liikuntaa, hyvää yöunta, mielekkäitä harrastuksia, lähimmäisten auttamista, yhteisöön kuulumista.
Nykyään mahdun maalaukseen omasta elämästäni.
Tiina Ojutkangas on Kuntalehden päätoimittaja.
Lue myös:
