Sitä ei tule hyväksyä, että hallitus astuu kuntien tontille

Peruuko hallitus kuntien itsehallintoa vaarantavat alueidenkäyttötavoitteiden ja alueidenkäyttölain kirjaukset, jotka vaarantavat kunnallisen itsehallinnon?

Helsingin Sanomat uutisoi (8.8.2026), että hallitus perui äkisti lakihankkeen, jolla se olisi siirtänyt kaivosluvista päättämisen itselleen”.

Lisäksi HS:n uutisessa todetaan, että kevään kehysriihessä linjattu hanke kaatui aikapulaan ja avoimiin oikeudellisiin kysymyksiin.

Tekeillä olivat lakimuutokset, joiden nojalla hallitus olisi voinut poimia Lupa- ja valvontaviraston lupahakemusten pinosta merkittäväksi katsomansa hankkeen ja ottaa siitä päättämisen omalle vastuulleen ”kokonaisharkinnan”.

Hallituksen pykiminen Lupa- ja valvontaviraston tontille on erittäin kyseenalaista ottaen huomioon, että virasto arvioi luontoon ja vesistöön liittyviä kysymyksiä muun muassa kaivostoimintaan, tuulivoimaan ja vesivoimaan liittyvissä asioissa. Näihin liittyy useita lakeja kuten vesilaki, ympäristönsuojelulaki ja EU lainsäädäntö, kuten EU:n vesipuitedirektiivi, joka tarkoittaa, että vesistön tilaa ei saa heikentää.

Kyseisten hankkeiden vaikutukset vesistöihin voivat olla merkittäviä, minkä vuoksi niitä on arvioitava vesipuitedirektiivin heikentämiskiellon näkökulmasta.

Ympäristöministeriössä valmistellaan parhaillaan linjauksia valtakunnallisiksi alueidenkäyttötavoitteiksi, jotka ohjaavat myös alemman tason (maakunta, kunta) toimintaa.

Ministeriössä valmistellaan parhaillaan kehysriihen kirjaukseen perustuvaa valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden (VAT) tarkistusta energiajärjestelmän toimintavarmuuden näkökulmasta.

Erittäin kiistanalaiset pumppuvoimalat ovat olleet mukana tarkastelussa yhtenä esimerkkinä energiajärjestelmän toimintavarmuutta tukevista ratkaisuista.

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet nivoutuvat olennaiselta osin valmisteilla olevaan alueidenkäyttölain päivitykseen.

Lakiesityksen 16 luvun (pakkokeinot ja seuraamukset) 103 §:n (määräys suunnitteluvelvoitteen toteuttamiseksi) 1 momentissa todetaan: ”Jos kunta ei huolehdi tässä laissa säädetyn mukaisesti asemakaavan tai yleiskaavan laatimisesta tai pitämisestä ajan tasalla ja on ilmeistä, että se vaikeuttaa laissa alueidenkäytön suunnittelulle asetettujen tavoitteiden toteuttamista, ympäristöministeriö voi asettaa määräajan, jonka kuluessa kunnan on hyväksyttävä asemakaava tai yleiskaava.”

Pykälän 3 momentin mukaan: ”Jos kunta ei noudata 1 momentissa tarkoitettua määräystä, ympäristöministeriö voi velvoittaa kunnan siihen uhkasakolla.”

Lakiesityksen 104 §:n 1 momentin mukaan: ”Jos edellytysten luominen valtakunnallisen alueidenkäyttötavoitteen toteuttamiseksi on yleisen edun kannalta erittäin tärkeää eikä maakuntakaavassa, yleiskaavassa tai asemakaavassa ole osoitettu tavoitteen toteuttamiseksi tarvittavaa ratkaisua, valtioneuvosto voi yleisistunnossaan päättää määräajasta, jonka kuluessa maakunnan liiton tai kunnan on hyväksyttävä kaava, jossa on tavoitteen toteuttamiseksi tarvittava ratkaisu.”

Myös 104 §:n 3 momentissa mainitaan uhkasakko: ”Jos maakunnan liitto tai kunta ei noudata 1 momentissa tarkoitettua päätöstä, valtioneuvosto voi yleisistunnossaan velvoittaa maakunnan liiton tai kunnan siihen uhkasakolla.”

Edellä todetut alueidenkäyttölakiin suunnitellut kirjaukset ovat vaarallisia kunnallisen itsehallinnon ja kaavamonopolin murtamisen näkökulmista. Kysymys on viime kädessä perustuslain 121 §:ssä turvatusta kunnallisesta itsehallinnosta ja missä määrin valtio voi velvoittaa kuntia käyttämään niille kuuluvaa kaavoitusvaltaa valtakunnallisen tavoitteen toteuttamiseksi? Tuleeko valtio tältä osin pyrkimään kuntien tontille, sillä ainakin tämä intressi näyttää olevan erityisen kova istuvalle hallitukselle.

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja alueidenkäyttölaki tulee käsitellä perustuslakivaliokunnassa, jonka ei tule hyväksyä edellä mainittuja suunnitelmia ja sitä, että hallitus astuu kuntien tontille.

Loppuvuosi tulee olemaan kriittistä aikaa kuntien itsehallinnon ja kuntien kaavamonopolin murtamisen näkökulmista. Kuntaliiton tulee ottaa tiukka kanta asiaan ja vaatia, että perustuslakivaliokunta käsittelee sekä valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita, että alueidenkäyttölakia, jotka nivoutuvat kiinteällä tavalla toisiinsa.

Myös yksittäisten kuntien ja kuntaryhmien (pienet kunnat, seutukaupungit) on tarkoituksenmukaista aktivoitua asiassa kirjelmillä ja delegaatioilla ympäristöministeriön ja perustuslakivaliokunnan suuntaan.

Hetkeäkään aikaa ei näyttäisi olevan hukattavaksi ottaen huomioon, että ympäristöministeriön virkamiesten kynät sauhuavat parhaillaan kuumina, jotta valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja alueidenkäyttölaki voivat tulla voimaan vuodenvaihteessa.

Mikäli edellä mainitut kysymykset eivät pyörähdä perustuslakivaliokunnassa, on ilmeinen vaara, että kuntien itsehallintoa lähdetään murtamaan palapalalta. Käytännössä tämä tulee johtamaan siihen, että kuntien näkökulmasta negatiivisista ympäristöön liittyvistä asioista päätetään jatkossa ”isolla kirkolla”.

Olli-Pekka Salminen

HM, oikeustieteen väitöskirjatutkija

Lue myös:

Julkisia hankintoja ei avata Suomen päättämällä tavalla, jos Brysselistä niin sanotaan