Tutkimus: Suomalaisten käsitykset opettajan työstä näyttäytyvät erikoisuutena kansainvälisessä vertailussa 2.9.2025
Nuori voi saada etsivältä tärkeän puhelinnumeron kutsunnoissa asepalvelukseen – "Huono-osaisuus ei ole oma valinta" 20.8.2025
Vapaaehtoisilla iso merkitys väestönsuojelussa – "Tässä ei vain kouluteta massaa vaan osaava ja sitoutunut resurssi" 17.2.2025
Jani Halmeen kolumni: Kaupungin keskustan saa siirtää kauppakeskukseen jos kuntalaiset sitä haluavat 24.1.2025
Valituksen käsittelyyn kuluva aika uhkaa kaataa reilun 200 miljoonan euron hankkeen Jyväskylässä – ”Tähän tarvitaan jokin muutos ehdottomasti” 15.11.2024
Alueet puolustavat nykyisen lentoasemaverkoston säilyttämistä, koska se palvelee talouskasvua ja kriisinkestävyyttä 3.10.2024
Tiukkaa kritiikkiä maankäytön ja rakentamisen lakiuudistuksesta – ”Tilattiinko puskutraktori hiekkakakkua varten?” 23.9.2024
Rallikapinallinen Jyväskylästä hyväksyy sen, että hän voi olla joillekin punainen vaate – ”Eihän mielenosoituksia olisi, jos kaikki olisivat samaa mieltä” 1.8.2024
Konkurssiin haettujen yritysten määrä on kasvanut huomiota herättävästi Vantaalla, Espoossa ja Jyväskylässä 12.7.2024
Kihniö ja Parkano ovat ääriesimerkkejä, miten valtionosuuksien muutokset vaikuttavat – nämä kunnat saavat tai menettävät eniten 8.7.2024
Lappeenranta, Imatra ja Joensuu pohtivat kuntaministerin johdolla kaupunkien kehittämistä vaikeina aikoina 1.7.2024
Jyväskylän teatteritalon peruskorjaukseen miljoona euroa – Näihin kulttuurihankkeisiin myönnettiin suurimmat avustukset 24.4.2024
Finnair voitti maakuntalentojen kilpailutuksen kaikilla viidellä reitillä – Valtio tukee maakuntalentoja aiemmin päätetyn 38 miljoonan euron edestä 16.1.2024
Jyväskylä, Kuopio ja Lahti harmistuivat jäätyään ulos Orpon hallituksen "suurimpien kaupunkien kerhosta" – kolmikko vaatii hallitusohjelman noudattamista ja allianssia MAL-kaupunkien kesken 4.9.2023