Tutkimus: Suomalaisten hyvinvointi on romahtanut 2020-luvulla – ”Nuorten pahoinvointi tulee ottaa vakavasti”, tutkija muistuttaa 13.8.2024
Maiden välisen rajaliikenteen rajoittaminen ei ollut tartuntalukujen valossa tehokas toimenpide koronaviruspandemian aikana 3.7.2024
Nuorten psykiatristen diagnoosien määrä lisääntyi lähes viidenneksellä koronapandemian ensimmäisen aallon jälkeen – kasvua erityisesti suurissa kaupungeissa 28.2.2023
Kunnille ja kuntayhtymille myönnettiin koronaepidemian lisäkustannuksiin noin 460 miljoonaa euroa 23.12.2022
Julkisen talouden kehitys jäi kauas hallitusohjelman tavoitteista – VTV: Hallitus reagoi kriiseihin nopeasti mutta poikkeusvaihde jäi päälle finanssipolitiikassa 16.12.2022
Käsidesistä ei päästä eroon syksylläkään, koronan leviämisen sijaan ehkäistään terveydenhuollon kuormitusta 18.5.2022
Korona jätti EU:n alueiden talouteen 180 miljardin euron loven ja elpymistä heikentää paikallisnäkökulman sivuuttaminen – "Liian usein Eurooppa yhdistetään vain sen 27 jäsenvaltioon" 14.10.2021
Koronaviruksen torjunnassa painotetaan jatkossa alueellisia suosituksia ja rajoituksia – ”Parhaiten muutos menee, jos se ei näy kansalaisille” 11.5.2021
Sijaisjärjestelyt kuormittavat kouluja ja päiväkoteja, erityisesti esimiesten jaksaminen huolettaa 20.4.2021
STM suunnittelee sähköistä rokotustodistusta – Ongelmana useat erilaiset potilastietojärjestelmät 5.2.2021
Pääkaupunkiseutu linjasi harrastesuosituksia: Kasvomaskien käyttöön velvoitteita, ei halauksia eikä huutamista 27.10.2020
Vaasan henkilöstöjohtaja huolissaan henkilöstön jaksamisesta koronan ja lomautusten aikaan, Marttilan kunta jakaa jaksamissataset 27.10.2020