Työpaikkauutiset

Keski-Suomen hyvinvointialue käynnistää uuden johtajan etsinnän pikaisesti

Aluehallitus- ja valtuusto käsittelevät asiaa tiistaina 29. syyskuuta. 

Sairaala Nova on Keski-Suomen keskussairaala.
Julkaistu

Keski-Suomen hyvinvointialue käynnistää pikaisella tahdilla uuden hyvinvointialuejohtajan rekrytoinnin. Paikka vapautui, kun vain viisi kuukautta tehtävää hoitanut Piia Vuorela ilmoitti erostaan keskiviikkona 25. syyskuuta.

- Ero oli Vuorelan oma päätös. Se oli yllätys, vaikka julkisuudessa olikin ollut Vuorelan johtamistapaan kohdistuvaa kritiikkiä ja väitteitä pelolla johtamisesta, sanoo aluehallituksen pihtiputaalainen puheenjohtaja Jani Ylälehto, kesk.

Aluehallitus käsittelee johtajahakua tiistaina 29. syyskuuta, ja listalla on esitys, että aluehallitus esittäisi edelleen valtuustolle hyvinvointialuejohtajan viran täyttämistä kuuden vuoden määräajaksi. Myös valtuuston kokous on tiistaina.

Ylälehto uskoo, että hyvinvointialuejohtajan tehtävä kiinnostaa, vaikka alueella on ollut johtamis- ja talousvaikeuksia. Piia Vuorelan edeltäjä Jan Tollet jätti tehtävänsä viime vuoden lokakuussa luottamuspulan vuoksi. Aiemmin, kesäkuussa 2025, valtiovarainministeriö päätti käynnistää arviointimenettelyn alueen vaikean taloustilanteen vuoksi. Kesäkuussa 2026 aluevaltuusto hyväksyi arviointiryhmän loppuraportin ja sitoutui siinä vaadittuihin säästöihin.

- En epäile, ettemmekö saisi hakemuksia. Olemme menossa hyvään suuntaan. Taloudessa on tapahtunut selvä käänne parempaan ja toiminta on saatu vakautettua, Ylälehto sanoo.

Ylälehto myöntää, että toistuvat johtajarekrytoinnit kuormittavat luottamus- ja virkajohtoa.

- Ensin neuvonpidot rekrytointikonsultin kanssa, sitten haastattelut ja itse päätöksenteko. Kyllä se todella paljon työllistää.

Lue lisää: 

Piia Vuorela jätti Keski-Suomen hyvinvointialuejohtajan tehtävän

Powered by Labrador CMS