Uutiset
25–34-vuotiaiden työmarkkinatilanne on heikentynyt edelleen
Kokonaisuudessa työttömien määrän kasvu hidastui edellisistä kuukausista.
15–74-vuotiaita työllisiä oli kesäkuussa 15 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin ja työttömiä 3 000 enemmän.
Tilastokeskus tiedottaa myös, että työttömien määrän kasvu hidastui edellisistä kuukausista.
15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku oli nyt 10,5 prosenttia, eli samalla tasolla kuin edeltävien kuukausien päivittynyt trendilukema, selviää Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tiedoista.
20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku oli 75,2 prosenttia, ja sekin on viime kuukaudet pysytellyt vakaana. 15–24-vuotiaiden työllisten määrä kasvoi 16 000:lla viime vuodesta. 25–34-vuotiailla se kuitenkin laski selvästi.
– Viimeisimmät luvut näyttävät, että 25–34-vuotiaiden työmarkkinatilanne on heikentynyt edelleen. Sen sijaan nuorempien eli 15–24-vuotiaiden työllisyys kasvoi ehkä yllättäenkin, mikä voi viitata siihen, että kesätyötilanne on ollut kohtuullinen. Tämä on kuitenkin vasta alkukesän tieto, sanoo yliaktuaari Pertti Taskinen.
Jos katsotaan toista vuosineljännestä eli huhti-kesäkuuta, työllisyys väheni vuoden takaiseen verrattuna voimakkaimmin rakentamisen toimialalla. Myös teollisuudessa ja kaupan alalla työllisiä oli vähemmän.
Kaikkiaan työlliset tekivät toisella vuosineljänneksellä 1 011,9 miljoonaa työtuntia, mikä oli 1,1 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Uudellamaalla vaikeaa
Uudellamaalla oli kesäkuun lopussa 122 804 työtöntä työnhakijaa, mikä on 6 595 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Määrä nousi 5,7 prosenttia verrattuna edellisvuoden kesäkuuhun, Uudenmaan elinvoimakeskus tiedottaa.
Pitkäaikaistyöttömiä oli Uudellamaalla 54 771, mikä on 5 503 henkilöä (11,2 prosenttia) enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Alle 30-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä oli 5 914, mikä on 9,8 prosenttia enemmän vuodentakaiseen verrattuna.
Imatralla poikkeava luku
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella oli kesäkuun lopussa 32 703 työtöntä työnhakijaa. Maakunnittain työttömänä oli Etelä-Karjalassa 8 021 henkilöä, Kymenlaaksossa 10 153 ja Päijät-Hämeessä 14 529 henkilöä.
Lisäksi Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus tiedottaa, että työttömyysasteet sen alueella jakautuvat Etelä-Karjalan 14,4 prosenttiin, Kymenlaakson 14,4 prosenttiin ja Päijät-Hämeen 15,6 prosenttiin.
Maakunnan kunnista korkein työttömyysaste oli Imatralla (17,8 prosenttia).
Kotkassa haastavaa
Kymenlaaksossa oli kesäkuun 2026 lopussa 10 153 työtöntä. Työttömien määrä kasvoi viisi prosenttia verrattuna vuodentakaiseen.
Työttömyys kasvoi vuodentakaisesta lähes kaikissa kymenlaaksolaisissa kunnissa, ainoastaan Virolahdella työttömien määrä laski yhdellä henkilöllä. Maakunnan kunnista korkein työttömyysaste oli Kotkassa (16,4 prosenttia) ja matalin Pyhtäällä (10,8 prosenttia).
Padasjoen kunnassa hyvä suunta
Päijät-Hämeessä oli kesäkuun lopussa 14 529 työtöntä työnhakijaa, mikä on 911 henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 900 henkilöä enemmän kuin edelliskuussa.
Päijät-Hämeen kunnista työttömyys kasvoi vuodentakaisesta suhteellisesti eniten Orimattilassa (13 prosenttia) ja Lahdessa (9 prosenttia) ja laskua oli eniten Padasjoella (23 prosenttia) ja Sysmässä (17 prosenttia).
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Päijät-Hämeessä 15,6 prosenttia, mikä on koko maan maakunnista toiseksi korkein. Maakunnan korkeimmat työttömyysasteet olivat Lahdessa (17,8 prosenttia) ja Heinolassa (15,4 prosenttia), tiedotteessa kerrotaan.
Lue myös: