Kansliapäällikkö Timo Jaatinen arvioi ministeriin kohdistuvan liiallisia odotuksia työllisyysasioissa – "Palvelut ovat siellä alueella" 9.10.2025
Edellisen kerran näin vähän avoimia työpaikkoja yksityisten yritysten toimipaikoilla oli vuonna 2015 19.8.2025
Työttömyysaste on yhdeksän prosenttia – julkisen talouden leikkaukset eivät helpota tilannetta 23.12.2024
Valiokunta-podcast: TE-uudistuksen valmistelussa minimoidaan nyt riskejä – Uudistus on valtava kulttuurinen muutos, sanoo Regina Saari 21.10.2024
Maaseudulle moniosaajia – Kolmen maan yhteinen koulutus antaa Ylitornion rajaseudulla työttömille uusia mahdollisuuksia 18.10.2024
Taantuma varjostaa alueiden lähiajan näkymiä – Katso, missä seutukunnissa tilanteen uskotaan parantuvan vuoden päästä 2.5.2024
Avoimien työpaikkojen määrä romahtanut vuodentakaisesta – "Ei tarvitse olla suuri ennustaja todetakseen, että työllisyys jatkaa edelleen heikkenemistä" 22.12.2023
Helsingin asuinalueiden väliset erot työttömyydessä ovat kasvaneet – Eniten työttömyyttä Jakomäessä 14.12.2023
Työvoiman kysyntä laski Uudellamaalla voimakkaimmin koko Suomessa – "Työttömyys ei kuitenkaan ole räjähtämässä käsiin" 5.12.2023
Lieksan työttömyys ponkaisi kasvuun - hakeutuu paikallisen äkillisen rakennemuutoksen alueeksi 23.10.2023
Tuore tutkimus: TE-toimistot tarjoavat yli 55-vuotiaille työtä ja koulutusta harvemmin kuin nuorille 14.2.2023
Kotihoidon tuelle ei jäädä päiväkotipaikan puutteen tai hoidon laadun takia – eniten tukea käyttävät työttömät äidit 13.2.2023
Osasairauspäiväraha pidentää työuria yrityksissä, julkisella puolella osatyökyvyttömyyseläkkeet yleisiä 13.9.2022
Kaupungeilta tiukat kommentit TE-uudistuksesta: Uhkana maakunnalliset toteutukset ja kuntatalouden vaarantaminen 22.2.2022
Korona on pahentanut erityisesti Uudenmaan nuorten työllisyyttä, myös asumistukihakemusten määrä kasvanut 25.3.2021
Viikko aikaa kolmannen työllisyyden kuntakokeilun alkuun – ”Jospa nyt syntyisi pysyvä malli” 22.2.2021
Työttömiä lähes 100 000 enemmän kuin vuosi sitten – Suurista kaupungeista korkein työttömyys Lahdessa, pienin Espoossa 28.1.2021
Kunnilta oma malli työllisyydenhoitoon – Työministeri: Nyt on tervetullutta edetä vaihe vaiheelta ja saada kaikki mukaan 15.12.2020