Uutiset
Kimya Fayaz valtaa Kuntaliiton toimitusjohtajan paikan – Minna Karhunen astuu syrjään päiväksi
Plan tekee nuorista naisista johtajia. Järjestö varmistaa, että nuoret naiset ja tytöt saavat äänensä kuuluviin.
Kimya Fayaz, 22, nousee Kuntaliiton johtoon päivän ajaksi ensi viikon torstaina. Silloin hän saa kokea, miltä tuntuu olla päivän ajan Kuntaliiton toimitusjohtajan Minna Karhusen paikalla.
Kyseessä on lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin järjestämä Girls Takeover -tempaus, jonka kautta nuoret naiset pääsevät yhdeksi päiväksi johtajien paikalle.
Lisäksi Plan International Suomi tiedottaa, että tällainen tempaus järjestetään yhdeksättä kertaa.
– Haluan myös puhua Suomessa asuville maahanmuuttajanuorille. Ei ole väliä, mistä olet kotoisin, mikä on kielesi, uskontosi tai ihonvärisi. Sinä kuulut tänne, Fayaz sanoo.
– Suomi ei ole vain paikka, jossa elät. Se voi olla paikka, jossa johdat, vaikutat ja rakennat tulevaisuutta, Fayaz lisää tiedotteen mukaan.
Fayaz haluaa vaikuttaa politiikassa ja johtotehtävissä, jotta naiset ja työt näkyvät siellä, missä päätöksiä tehdään.
Girls Takeoverissa naiset pääsevät vaikuttamaan päivän aikana tehtäviin päätöksiin. He ovat valmistautuneet tehtäväänsä kuukausien ajan.
– Tulen maasta, jossa naisia yritetään poistaa julkisesta elämästä. Afganistanissa tytöt eivät saa käydä koulua, ja naiset on suljettu pois työstä ja hallinnosta.
Liikaa kriisejä
Planin toiminnassa mukana olevat nuoret naiset valtaavat maaliskuussa myös pääministeri Petteri Orpon, ammattiliitto Pron puheenjohtaja Niko Simolan, HUSin toimitusjohtaja Matti Bergendahlin ja Aamulehden vastaavan päätoimittajan Sanna Keskisen paikat.
Fayazin lisäksi valtaajina toimivat vantaalainen Annika Mikkonen, helsinkiläinen Hilde Torvalds, ylöjärveläinen Salla Penttinen ja espoolainen Nicol-Maria Stefanidou.
– Maailmassa on käynnissä enemmän kriisejä ja konflikteja kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen, ja ne uhkaavat lasten ja nuorten tulevaisuutta lukemattomin eri tavoin, Plan International Suomen vs. pääsihteeri Anna Könönen sanoo.
– Samaan aikaan tasa-arvoa sekä tyttöjen ja naisten oikeuksia vastustavat liikkeet vahvistuvat eri puolilla maailmaa. Meidän on varmistettava, että tytöt kaikkialla maailmassa saavat äänensä kuuluviin ja voivat päättää elämästään, Könönen lisää tiedotteen mukaan.
Lue myös: