Uutiset

Kunnat ja kuntayhtymät tarjoavat noin 50 900 kesätyöpaikkaa

Kesätyöpaikkojen määrä on kasvanut kunta- ja hyvinvointialalla viime vuoteen verrattuna.

Moni nuori saa ensimmäisen kosketuksen työelämään varhaiskasvatuksen tehtävien kautta.
Julkaistu

Kunta- ja hyvinvointialalla on ensi kesänä tarjolla yhteensä noin 63 000 kesätyöpaikkaa.

Kunta- ja hyvinvointialan työnantajat tarjoavat tai tukevat tänä vuonna nuorille yhteensä noin 63 000 kesätyöpaikkaa. Suurin osa, lähes 90 prosenttia, kaikista alan työnantajista tarjoaa nuorille kesätöitä.

Lisäksi Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat tiedottaa, että lukumäärällisesti eniten kesätyöpaikkoja on kunta-alalla.

Kunnat ja kuntayhtymät tarjoavat noin 50 900 kesätyöpaikkaa, joista suurin osa toteutuu kesätyösetelien avulla. Hyvinvointialueet ja hyvinvointiyhtymät työllistävät puolestaan noin 12 400 nuorta.

– On erittäin myönteistä, että kunta- ja hyvinvointialan työnantajat kantavat vastuuta nuorten työllistymisestä myös taloudellisesti vaikeina aikoina, KT:n työmarkkinatutkija Riikka Krause sanoo.

– Kesätyö tarjoaa nuorille mahdollisuuden tutustua alan monipuolisiin uramahdollisuuksiin ja voi herättää kiinnostuksen hakeutua alalle myös tulevaisuudessa, Krause jatkaa tiedotteen mukaan.

Hyvät muistot kantavat

Tänä vuonna kesätyökyselyyn vastasivat ensimmäistä kertaa myös KT:n yritysjäsenet. Heistä 54 prosenttia kertoo tarjoavansa nuorille kesätöitä.

Kesätyöpaikkoja on yrityksissä tarjolla pari tuhatta.

KT:n kyselyn mukaan kesätyö on nuorille tärkeä ensikosketus työelämään. Työnantajille se on oiva keino vahvistaa työnantajamielikuvaa ja houkutella tulevaisuuden osaajia, tiedotteessa kerrotaan.

– Kesätyö tarjoaa nuorille mahdollisuuden oppia työelämätaitoja ja saada kokemusta. Työnantajille se on mahdollisuus vahvistaa alan vetovoimaa, vaikuttaa nuorten mielikuviin ja sitouttaa tulevia osaajia jo varhaisessa vaiheessa, Riikka Krause sanoo.

Koska kesätyö on monelle nuorelle ensimmäinen työpaikka, perehdytyksen merkitys korostuu.

Kunta-alalla työnantajat laativat usein kesätyöntekijöille omia perehdytyssuunnitelmia, kun taas hyvinvointialalla ja yrityksissä perehdytyksessä hyödynnetään yleisimmin organisaation yleisiä perehdytyskäytäntöjä.

– KT:n aiemmin kesätyöntekijöille tekemän kyselyn mukaan nuoret kaipaavat perusteellista perehdytystä työtehtäviin ja toivovat, että työnantajat käyttäisivät tähän kunnolla aikaa. Hyvä alku työelämässä vaikuttaa siihen, millainen kuva alasta ja työnantajasta nuorelle muodostuu, Krause sanoo.

KT:n kyselystä selviää, että kesätöiden hakijamäärät ovat suuria niin kunta- ja hyvinvointialalla kuin KT:n jäsenyrityksissä. Tästä huolimatta valtaosa organisaatioista vastaa myös niille hakijoille, joita ei valita tehtävään.

Hyvinvointialalla rekrytointiprosessi koetaan kuormittavammaksi kuin kunta-alalla ja yrityksissä.

– Hyvinvointialueilla kesätyöntekijöitä tarvitaan, jotta lakisääteiset palvelut pystytään tarjoamaan myös kesällä. Tämä lisää rekrytoinnin painetta. Kunnissa ja yrityksissä korostuu vahvemmin nuorten työllistämisen yhteiskunnallinen merkitys, Krause kuvailee.

Monipuolisia tehtäviä

Kunta-alalla kesätyöt sijoittuvat muun muassa varhaiskasvatukseen, kulttuuri- ja nuorisopalveluihin sekä puisto- ja puutarhatehtäviin.

Hyvinvointialalla työt painottuvat terveydenhuoltoon ja sosiaalihuoltoon sekä erilaisiin tukipalveluihin. Yrityksissä kesätöitä on erityisesti teknisissä tehtävissä, kunnossapidossa, siivouksessa ja toimistotöissä.

Kunta-alalla kesätyöt jakautuvat melko tasaisesti peruskoululaisten, lukiolaisten ja muiden kesätyöntekijöiden kesken.

Lisäksi tiedotteessa kerrotaan, että hyvinvointialalla seitsemän kymmenestä paikasta on suunnattu ammattiin opiskeleville.

KT:n jäsenyrityksissä puolet kesätyöpaikoista on suunnattu ammattiin opiskeleville ja kolmannes peruskoululaisille tai lukiolaisille.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS