Uutiset

Lumipallo-musikaali huipentaa kuntien yhteisen kulttuuripääkaupunkivuoden

Näyttelijä Mika Nuojua kuvailee ainutkertaiseksi musikaalia, joka tuo Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen roppakaupalla joulun tähtipölyä.

Oululaislähtöiset Mika Nuojua ja Saara Aalto ovat päärooleissa Lumipallo-musikaalissa.
Julkaistu Muokattu

Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden loppuhuipentumana Oulussa nähdään uusi Lumipallo-suurmusikaali, joka saa maailman kantaesityksensä Ouluhallissa 4. joulukuuta.

Torstaipäivän harjoitukset järjestettiin Keravan Saviolla sijaitsevassa Klondyke-talossa. Myös muina päivinä harjoitellaan Uudenmaan radanvarsikaupungissa ennen kuin siirrytään Pohjois-Pohjanmaan maakuntakeskukseen.

Koko Kainuu on mukana tässä hankkeessa.

Piia Rantala-Korhonen

Yhtä pääroolia näyttelevä Mika Nuojua on kotoisin Oulusta. Teatterikorkeakoulusta vuonna 1990 valmistunut Nuojua arvioi, että hauskan ja jännittävän tarinan kertova Lumipallo-musikaali on ainutkertainen.

– Tämä on iso tuotanto. Tässä lyö eri alat kättä tavallaan yhteen. Harvoin tällaisia yhdistelmiä tulee tehtyä.

Hienoja koreografioita ja erityistä lavastustaidetta sekä korkeatasoista näyttelijätyötä tarjoavan esityksen sydämessä ovat värikkäät hahmot ja musiikki.

Nuojua on iloinen, että hän on mukana esityksessä, joka on monella tapaa merkityksellinen Euroopan kulttuuripääkaupungille.

Ohjaaja Paul Garrington valmistautuu harjoituksiin.

– Olen Oulun poikia. Olen kasvanut lapsuuden ja nuoruuden ja varhaisaikuisuudenkin Oulussa. Ja sitten olen lähtenyt muuallekin opiskelemaan teatterialaa, ja nyt olen taas asunut Oulun seudulla reilut 10 vuotta. Asun Kempeleessä.

– Kulttuuripääkaupunkivuosi on ollut näyttävää ja monipuolista. Se tuntuu ihmisiä liikuttavan.

Tähän mennessä Nuojua ei ole ehtinyt ottaa osaa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen, sillä hän on tehnyt kuluvan vuoden aikana esimerkiksi teatterialan ohjaustöitä muualla Suomessa.

Juhlapäätös kantaa

Vuonna 2022 perustettu Oulun kulttuurisäätiö on Oulun kaupungin perustama tytäryhteisö, jonka päätehtäväksi annettiin Oulu2026-kulttuuripääkaupunkihankkeen ja sen noin 50 miljoonan euron kokonaisbudjetin hallinnointi.

Säätiön toimitusjohtaja Piia Rantala-Korhonen kertoo, miten kaupunginvaltuusto piti vuonna 2017 juhlakokouksen Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

Lumipallo

Päärooleissa Kristo Salminen (Joulupukki), Saara Aalto (Louhi), Mika Nuojua (Untamo), Mia Hafrén (Hjalmina), Petra Pääkkönen (Krista) ja Veeti Laasila (Tiera).

Tuottaa Oulu2026-toiminnasta vastaava Oulun kulttuurisäätiö.

Musikaalin esityskieli on suomi, ja se tekstitetään ruotsiksi sekä englanniksi.

Kesto on noin 2 h 30 min (sis. väliajan)

19 esitystä, ensimmäinen näytös 4.12. Ouluhallissa, viimeinen 19.12.

– Siellä tehtiin juhlapäätös, että Oulu lähtee tavoittelemaan tätä titteliä (Euroopan kulttuuripääkaupunki).

– Kokouksen jälkeen kaupunginjohtaja Matti Pennanen sanoi Samulle (Forsblom) ja minulle, että ruvetkaa tekemään sitä hakemusta.

Pennanen toimi Oulun kaupunginjohtajana vuosina 2006–2017.

– Kukaan ei varmaan osannut aavistaa, minkälainen lumipallo tästä vuosien saatossa lähtee kasautumaan, Rantala-Korhonen miettii.

– Yksi tulos on nähtävissä täällä.

Toimitusjohtaja Piia Rantala-Korhonen puhui, minkälainen herkku onkaan tulossa vuoden loppuun ja tarkoitti herkulla nimenomaan Lumipallo-musikaalia.

Säätiön toimitusjohtaja kertoo, että Oulu2026-hankkeessa on mukana 39 kumppanikuntaa.

– Meillä oli hakuvaiheessa 32 kumppanikuntaa, mutta sitten, kun voitettiin titteli, niin sitten tuli vielä seitsemän jälkijunassa mukaan, muun muassa pessimistien Puolanka päätti pitkän pohdinnan jälkeen, että hekin lähtevät tähän mukaan.

Puolangan pessimistit ry on omalla oivaltavalla työllään tehnyt tunnetuksi Kainuun pohjoisosassa sijaitsevaa ja reilun 2 300 asukkaan Puolangan kuntaa.

Säätiön toimitusjohtaja Piia Rantala-Korhonen ohjelmajohtaja Samu Forsblom seurasivat harjoituksia Keravalla.

– Puolisoni on entinen kuntaministeri Martti Korhonen ja hän ihmetteli sitä, kuinka Oulu on saanut Kainuun mukaan, eli koko Kainuu on mukana tässä hankkeessa.

Hankkeessa on mukana kuntia neljästä maakunnasta. Kunnat ovat saaneet hankkeen kautta yhteensä 3,5 miljoonaa euroa rahoitusta omiin projekteihinsa.

– Tavoitteena on ollut tehdä positiivinen kulttuuri-ilmaston muutos. Nostaa kulttuuri vahvasti kaupungin kehittämisen ytimeen. Me ollaan onnistuttu siinä erittäin hyvin.

Raadin suosikki

Säätiön ohjelmajohtaja Samu Forsblom huomauttaa, miten Euroopan kulttuuripääkaupunkeja on ollut vuodesta 1985 lähtien.

– Jokaisella maalla on oma vuoro, ja sitten yhdestä maasta kansainvälinen raati valitsee sen yhden kaupungin.

Parhaillaan toteutuvan kulttuuripääkaupunkivuoden yhtenä teemana on ollut pohjoinen ulottuvuus.

– Kun miettii väestöennusteita, niin kyllähän Itä- ja Pohjois-Suomea, ja Lappia ajatellessa – muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta – näyttää kyllä aika hurjalta.

– Tämä hanke on tarjonnut näkökulmaa, miten kulttuuri, luonto ja luovuus voivat auttaa selättämään haasteita muuttotappiokehityksestä alkaen.

Juttua muokattu 5.11. kello 16.46, otsikkoa muutettu.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS