Uutiset
Mahdolliset irtisanomiset voisivat kohdentua enintään 200 henkilöön Vantaalla
Vantaa käynnistää yhteistoimintaneuvottelut kaupungin toiminnan uudistamiseksi.
Vantaan kaupunginhallitus päätti kokouksessaan käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat koko henkilöstöä eli noin 8 500 henkilöä ja kaikkia kaupungin toimialoja.
Tämän jatkoksi kaupunki tiedottaa kuitenkin, että päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten toiminnan jatkuvuus varmistetaan.
Tämän vuoksi kasvatuksen ja oppimisen toimialalta mahdollisten irtisanomistoimenpiteiden tai lomautusten ulkopuolelle jää noin 5 500 työntekijää ja viranhaltijaa.
Muutosneuvottelut käynnistetään kaupungin mukaan sen toiminnan uudistamiseksi ja talouden tasapainottamiseksi.
Neuvottelujen lähtökohtana on enintään 15 miljoonan euron henkilöstömenoihin kohdistuva sopeutustarve.
Alustavan arvion mukaan mahdolliset irtisanomiset voisivat kohdentua enintään 200 henkilöön.
Lisäksi lomautukset, osa-aikaistamiset ja muut palvelussuhteen ehtoihin kohdistuvat muutokset voisivat kohdistua enintään 700 henkilöön.
Neuvottelut on tarkoitus käynnistää alustavan aikataulun mukaan 18. elokuuta, Vantaan kaupunki tiedottaa.
Lue myös: