Uutiset
Ratikan kannattajat voittivat dramaattisten käänteiden jälkeen Turussa
Turkuun rakennetaan raitiotie. Äänestystulos oli 36–31.
Teksti Esko Pihkala
Kuvat Timo Jakonen
Kaupunginvaltuusto hyväksyi ratikan investointipäätöksen myöhään maanantai-iltana todella dramaattisten käänteiden jälkeen. Ratikan kannattajat voittivat äänestyksen lopulta äänin 36–31.
Äänestystulos selvisi vasta illalla kello yksitoista, koska valtuutetut intoutuivat pitämään kymmenittäin puheenvuoroja ennen ratkaisevaa äänestystä. Heihin lukeutui myös pääministeri Petteri Orpo (kok.). Kaupunginvaltuutettu Orpo ilmoitti puheenvuorossaan kallistuneensa pitkällisen asian pohtimisen jälkeen raitiotien kannattajaksi.
Kaupunginvaltuutettujen tiedossa olleiden kantojen perusteella maanantain äänestyksen olisi pitänyt päättyä ratikan vastustajien niukkaan voittoon.
Tilanne alkoi kuitenkin kääntyä jo ennen illan kokouksen alkua, kun sitoutumattomana vihreiden valtuustoryhmässä istuva kaupunginvaltuutettu Terhi Vörlund-Wallenius ilmoitti Facebookissa jäävänsä illan kokouksesta pois.
Vörlund-Wallenius oli vihreiden ryhmässä ainoa raitiotien vastustaja. Hänen sijastaan kokoukseen osallistui varavaltuutettu Matti Vähä-Heikkilä (vihr.), joka äänesti raitiotien rakentamisen puolesta.
– Kaikki ei elämässä aina mene niin kuin olet suunnitellut. Tänä iltana en istukaan kaupunginvaltuustossa keskustelemassa ja päättämässä raitiotiestä, vaan läheisen ihmisen terveysongelmien vuoksi olen toisella paikkakunnalla, Vörlund-Wallenius kirjoitti poisjäännistään Facebookissa.
Seuraavaksi Muhiadin Hersi (vas.) – ainoa valtuutettu, jonka kanta ei ollut tiedossa ennen ratkaisevaa kokousta – ilmoitti omassa puheenvuorossaan äänestävänsä ratikan rakentamisen puolesta.
Lopullinen niitti tuli, kun ratikan vastustajana kaupunginvaltuustoon noussut Elina Ruohonen (kok.) ilmoitti yllättäen illan viimeisissä puheenvuoroissa, että hän on muuttanut mieltään ja kääntynyt ratikan kannattajaksi.
Pitkä suunnitteluhistoria
Uutta raitiotietä on suunniteltu Turkuun pitkään ja hartaasti.
Turun kaupunginvaltuusto teki periaatepäätöksen pikaraitiotien toteuttamisesta jo vuonna 2009. Vuosien 2013 ja 2023 välillä ratikasta tehtiin Turussa kaikkiaan kolme yleissuunnitelmaa. Toteutussuunnitelman tekoon ryhdyttiin vuonna 2023.
Turun raitiotiestä tulee 12 kilometriä pitkä kaksiraiteinen linja Varissuolta Kupittaan ja kaupungin keskustan kautta Turun satamaan. Rakennustyöt käynnistyvät jo ensi vuonna Turun joukkoliikennekäytävän kehittämiseen liittyvillä töillä. Varsinainen raitiotie rakennetaan vuosina 2028–2032. Tavoiteaikataulun mukaan Turun ratikan liikennöinti alkaa vuonna 2033.
Raitiotien infrastruktuurin ja varikon kokonaiskustannusarvio on 465,2 miljoonaa euroa. Siitä Turun kaupungin maksuosuus on noin 339 miljoonaa ja valtion noin 127 miljoonaa. Valtionrahoitus varmistuu vasta vuonna 2028 MAL-kierroksella
Kokonaisuuteen tulee vielä päälle 65–75 miljoonaa euroa maksava kalustohankinta. Hankinta sisältää 14 modernia raitiovaunua ja niiden kunnossapidon 15 vuodeksi.
Lue myös: