Uutiset
Retretti sai uuden alun – ”Kaupungin kannalta lottopotti”
Uusien omistajien tavoitteena on rakentaa koko Punkaharjun alueesta kansallisesti ja kansainvälisesti kiinnostava matkailukohde
Sijoittaja Thomas Zilliacus ja valotaiteilija Marko Häkkinen ovat ostaneet Punkaharjulla sijaitsevan Taideluolasto Retretin.
Kyseessä on iso ja positiivinen käänne Savonlinnassa, myöntää kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tuukka Suomalainen (kesk.).
– Tämä on loistava uutinen, kaupungin kannalta lottopotti.
Taideluola Retretin tulevaisuus on ollut vaakalaudalla jo pitempään.
Retretin siirtyminen konkurssipesän ja suurimman velkojapankin kautta uusille omistajille tarkoittaa uutta mahdollisuutta ympärivuotiselle kulttuuri- ja matkailukohteelle.
Savonlinnan kaupunki piti vaikeina aikoina Retretin mahdollisuuksia esillä.
– Olemme uskoneet Retrettiin ja sitouduimme sen tämän vuoden ylläpitoon, Suomalainen kertoo.
– Retrettiä on pidetty positiivisella tavalla esillä.
Jos kaupunki ei olisi lähtenyt tukemaan toimintaa, Retretti olisi ollut mahdollisesti autiona ja pimeänä.
Suomalainen näkee kaupungin aktiivisuuden osaltaan mahdollistaneen nykyisen tilanteen.
Tähän kokonaisuuteen on kuulunut kesän menestykseksi noussut Maan pulssi -näyttely. Tämä näyttely käynnisti Savonlinnan kaupungin tiedotteen mukaan tapahtumaketjun, jonka myötä Thomas Zilliacus ja Marko Häkkinen ostivat Retretin.
Nyt uusien omistajien tavoitteena on rakentaa koko Punkaharjun alueesta kansallisesti ja kansainvälisesti kiinnostava kulttuuri- ja matkailukohde.
Zilliacus osti aiemmin tänä vuonna Hotelli Punkaharjun ja Keisarinnan Huvilan.
Retretin osalta suunnitelmissa tarkastellaan muun muassa taidenäyttelyitä, konsertteja, yritys- ja yksityistapahtumia sekä uudenlaisia kulttuuritapahtumia.
Tuukka Suomalainen luottaa Retretin näkymiin.
– Toivon menestystä heidän projekteilleen. Kyllä se heillä syntyy, hyvä tulevaisuus.
Maakunnan asia
Etelä-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtaja on Jarno Strengell (sd.) näkee Retretin olevan tärkeä kulttuuri- ja matkailukohde maakunnassa, sekä paikallisten asukkaiden että matkailijoiden näkökulmasta.
– Tämä vahvistaa osaltaan Etelä-Savon matkailubrändiä.
Lue myös: