Työelämään perehtynyt psykologi kertoo, mistä tietää, mikä on tervettä kriittisyyttä

Työterveyspsykologi, tietokirjailija ja kouluttaja Ronnie Grandell puhuu lempeästi työelämästä. Hän on vuosia perehtynyt myötätuntokeskeisen terapian oppeihin. Grandellin viesti ei tarkoita sitä, että töitä tehdään vasemmalla kädellä. Armoa ja lempeyttä hän silti haluaa antaa. Yhteisöllisyyden puutteesta psykologi on huolissaan.

Grandell työskentelee ihmisten kanssa, jotka kamppailevat stressin, uupumuksen, ahdistuksen ja vaatimusten ristipaineissa. Grandell oli keskustelemassa näistä aiheista myös Kuntamarkkinoilla keskiviikkona Helsingissä.

Mutta miten Ronnie Grandellin tie johti psykologiksi ja itsemyötätunnon polulle? Se ei tapahtunut aivan suoraviivaisesti. Hän on nimittäin opiskellut ensin historiaa ja tehnyt paljon töitä musiikin parissa. Jossain kohti tätä polkua Ronnie alkoi opettaa laulua yksityisessä lauluopistossa Turussa.

– Sitten jossain vaiheessa tämä rehtori alkoi ohjata minulle henkilöitä, joilla oli lavakammo ja lauluntekijöitä, jotka eivät saaneet tehtyä laulujaan. Itsellänikin on ollut aikoinaan, kun aloin esiintymään, jonkinlainen lavakammo.

Jotenkin keskustelu tuntui auttavan, ihmiset saivat apua ja Grandell nautti työstä.

–  Aloin miettiä, että tällaista voisi tehdä enemmänkin.

Grandellin ammatinvalinta kannatti. Työ on antoisaa ja aamulla tietää, miksi ja mitä tekee: yrittää olla avuksi niille ihmisille, keiden kanssa istuu alas.

– Merkityksellisyys on aina läsnä. Vastaanottotyön, kirjoittamisen ja kouluttamisen koen hyvin merkityksellisiksi.

Grandell on kirjoittanut kaksi kirjaa itsemyötätunnosta ja itsekriittisyydestä.

Työterveyspsykologina hän koki, että eväät loppuvat joskus kesken ja alkoi tehdä laajaa kirjallisuuskatsausta, miten tiede voi olla avuksi.

– Ja törmäsin käsitteekseen tähän käsitteeseen ja Paul Gilbertin kehittämään myötätuntokeskeiseen terapiaan. Lähdin Englantiin opiskelemaan ja sillä polulla olen.

Mitä itsemyötätunto sitten tarkoittaa? Itsemyötätunnossa on kolme askelta. Ensimmäinen on huomaaminen: että ylipäätään havaitsee vaikean olon. Jos sitä ei huomaa, sille ei voi tehdä mitään.

Toinen on kohti kääntyminen: sen sijaan, että haukkuisi itseään hankalasta olosta tai välttelisi sitä, voi kääntyä sitä kohti.

Kolmas on toimiminen: että tekee jotain, mikä auttaa – joskus se on keskustelu jonkun kanssa, joskus itsemyötätuntoharjoite, joskus uusi toimintatapa.

Tempo on muuttunut

Millaista nykyajan työelämä on, kun tarvitaan uusia keinoja siitä selviytymiseksi? Grandellin mielestä työtahti on vauhdikkaampaa kuin ennen kuudentoista viime vuoden aikana, jotka hän itse on toiminut työterveyspsykologina.

Muutos näkyy siinä, kuinka paljon oletetaan, että ihminen omaksuu uutta, minkä verran odotetaan, että ihminen saa aikaiseksi yhden työpäivän aikana.

– Muuttunut on myös kova tarve uudistua ja oppia. Siinä on tosi paljon hyvää. Ihminen voi hyvin, kun saa oppia uutta ja olla piirun verran oman epämukavuusalueensa ulkopuolella. Jos mietitään tietotyötä, tahti on niin kova, että monella on varmaan sellainen olo kuin olisi putoamassa kärryiltä. Se luo niin sanotusti teknostressiä tai sitten nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa.

Psykologina Grandell on huolissaan yhteisöllisyyden vähentymisestä. sillä jaksamisen näkökulmasta tiedetään, että yhteisöllisyys on suojaava tekijä stressiä vastaan. Etätyö on yksi asia. Yhteisöllisyyden muutos on myös yhteiskunnallinen trendi. Yksilökeskeisyys nousee.

Grandellin mielestä työelämässä on otettu askelia myös eteenpäin. Ollaan tietoisia henkisten asioiden vaikutuksesta ja otetaan asioita puheeksi. Huomataan kuormitus.

– Nykyään huomataan, että tämä ei olekaan välttämättä laiskuutta, vaan ihminen on ylikuormittunut.

Ihmiset haluavat suoriutua

Millaisia työntekijät sitten ovat? Jokainen on yksilö ja kysymys on äärimmäisen iso, koska ihmiset ja työpaikat ovat hyvin erilaisia.

– Paljon hyvää on. Tyypillisesti ihmiset haluavat tehdä työnsä hyvin ja suoriutua. Haasteet ovat kuormituksessa. Muodostuuko kuormitus kotiasioista vai työstä? Mikä on elämän tempo? Tietty turvattomuuden tunne. Ennen koronaa ja sotaa elettiin erilaisessa Suomessa.

Jokaisella sukupolvella on omat vahvuutensa ja toisaalta myös haasteita. Iäkkäämmässä polvessa on tunnollisuus korkealla, sinnitellään ja purraan hammasta, hoidetaan työt.

– Siitä on todella paljon hyötyä. Haaste voi olla se, että sinnittely voi mennä liian pitkälle.

Työelämän nyt aloittavat tulevat sinne eri näkökulmalla. Niin kuin tuossa vaiheessa kuuluukin olla, työn odotuksiin kuuluu tietynlainen idealistisuus: työn merkityksellisyys, paljonko on mahdollisuus vapaa-aikaan, joustavuuteen.

– Heillä on ihan eri tavalla odotuksia ja he uskaltavat sanoa sen myös ääneen. Jos on jotain epäkohtia, nuorempi sukupolvi ottaa sen herkemmin puheeksi. Siinä on paljon hyvää.

Työpsykologin mielestä nuoremman sukupolven haasteet voivat liittyä esimerkiksi tietynlaiseen sinnittelyyn.  Voi olla matalampi sietokynnys, jos joutuu vähemmän mieluisiin työtehtäviin. Grandell haluaa muistuttaa, että tämänkaltaiset tyypittelyt ovat hyvin yleistäviä.

Pelisäännöt ja kommunikaatio

Työelämän muutoksista jotkin asiat voivat yllättää. Grandell kertoo muutoksesta esimerkiksi, että aiemmin ei esimerkiksi järjestetty koulutuksia töihintuloajan merkityksestä tai siitä, että kassatyössä ei olla oman mobiililaitteen ääressä. Asiasta saatettiin vain kerran mainita.

– Jokaisen sukupolven kohdalla on hyvät puolensa ja haasteensa, kuvailee Grandell.

Muuttunut työelämä ja erilaiset sukupolvet näkyvät myös esihenkilöiden työssä.

– Esimerkiksi miten esihenkilö on tottunut kommunikoimaan. Se on saattanut olla suoraa: sanotaan, että nyt tehdään näin ja piste. Kuinka paljon nyt joudutaan selittämään ”miksi” jotain tehdään. (Nyt) vaaditaan esihenkilöltä keskustelua siitä, onko kommunikoinnissa jotain, mikä mietityttää työntekijöitä. Joskus voi istua alas ja kysyä.

Pieniä yksityiskohtia voi olla lukemattomia kuten se, halutaanko mieluummin kommunikoida viesteillä vai soittamalla.

– Samanaikaisesti kun voi muokata omaa kommunikaatiota ja olla joustavampi, pidetään kiinni pelisäännöistä. Ei lähdetä niistä joustamaan, muistuttaa työelämään perehtynyt psykologi.

Grandell ottaa esimerkin. Jos kommunikaatiotilanne on mennyt kuta kuinkin asiallisesti ja silti se koetaan kielteisesti, kyse on tunnereaktiosta.

– Tunne kannattaa ottaa vakavasti, vaikka itse tilanteessa ei olisi korjattavaa. Se ei silti tarkoita, että tämän henkilön kanssa kaikkien pitäisi laittaa silkkihanskat käteen.

Vaativa hyötyy myötätunnosta

Jos mietitään itsemyötätuntoa, se voi työterveyspsykologin mukaan tarkoittaa hyvin erilaisia asioita erilaisille ihmisille. Siitä hyötyy eniten ihminen, joka vaatii itseltään paljon, on hyvin kriittinen ja saa aikaan paljon, mutta työ kuormittaa suhteettomasti.

Mistä tietää, mikä on tervettä kriittisyyttä ja mikä menee liiallisuuksiin? Usein lähipiirin reaktiot herättävät.

– Psykologiassa on tällainen vanha sanonta, että jos yksi ihminen sanoo sinun olevan hevonen, niin naura sille. Jos kaksi ihmistä sanoo, voi jo vähän ihmetellä. Jos kymmenen ihmistä sanoo, ei auta kuin lähteä ostamaan heinää. Palaute ympäristöltä on yksi selkeä tekijä.

Miten kokee kriittisyyden ja vaativuuden? Jos puskee eteenpäin ja se vie hyvien asioiden äärelle, se ei luultavasti haittaa, jos se on hetkellistä.

Jos huomaa, että minähän piiskaan ja pusken koko ajan ja siihen liittyy ärtymystä tai ahdistusta ja ihminen kokee hyvin paljon riittämättömyyden tunteita, voi pysähtyä miettimään.

Entä jos seurauksena on se, että keskeneräisyys riittää?

– Ihan tilastollisesti majoriteetti on keskinkertaista. Sitten löytyy ne, joilla on todella suuria haasteita ja ne, jotka ovat huippusuorittajia. Suurin osa on keskivertoja ihan jokaisen taidon kohdalla.

Kuinka paljon välitän työstäni? Suurin osa välittää siitä keskinkertaisesti.

–Se on iso filosofinen kysymys, miten sitä haluaa lähestyä. Hyvin monelle riittää, että pääsekin lähtemään töistä jo varttia vaille neljä tai voi jutella kahvihuoneessa mukavien työkavereiden kanssa.

Tunteeko työpsykologi itsemyötätuntoa?

– Ihmisiä kun ollaan, tulee työsuorituksia, jotka eivät ole menneet niin kuin olisin toivonut. Voi pysähtyä itsemyötätunnon polulla. On kaksi lasta kotona ja vaikka parhaani yritän, tulee riittämättömyyden tunteita ja sitä kokee, että tämän olisi voinut hoitaa fiksummin.

Lue myös:

Lisää tietoa kunnille tärkeän uudistuksen tyrehtymisestä – ”Epäiltyjen määrä kapenee”