Uutiset

Vaarana on, että kuntien pyrkimykset tuottavuuden kehittämiseen vain leikkaavat kustannuksia

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLAn tutkimuksen mukaan kuntapalveluissa tuottavuuden mittaaminen on vaikeaa.

Kuntien on saatava työkalut, joilla tuottavuuden mittaaminen on nykyistä osuvampaa ja mielekkäämpää.
Julkaistu

Kuntapalveluiden tuottavuuden mittaaminen on vaikeaa, koska koska palveluilla ei ole markkinahintaa ja tuotokset ovat monimuotoisia, Kuntaliitto tiedottaa.

Tuottavuusmittarien laadinta kuntapalveluissa on selvästi vaikeampaa kuin yksityisellä sektorilla.

Kuntaliiton ETLA:lta tilaama tuore tutkimus tarkastelee kuntapalveluiden tuottavuustutkimuksen tilaa ja julkisten palvelujen tuottavuuden mittaamista.

Jotta kuntapalvelut voidaan turvata jatkossakin julkisen talouden heikosta tilanteesta huolimatta, tulee kuntienkin parantaa tuottavuuttaan.

– Vaikka aihe on ajankohtainen ja tärkeä, kuntien tuottavuusmittauksessa ei ole tapahtunut mitään pitkään aikaan, kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtonen sanoo.

– Myös ETLA nostaa tutkimusraportissaan esille, että kuntien tuottavuuden mittaamisen institutionaalinen perusta on heikentynyt ja esimerkiksi valtion tuottavuustilastointi on lopetettu ja kuntien vertaileva tuottavuustilastointi keskeytetty jo 10 vuotta sitten.

Tiedotteessa kerrotaan myös, että kuntapalveluiden tuottavuusmittauksen tulisi suuntautua voimakkaammin vaikuttavuusmittaukseen, jossa hyödynnetään systemaattisesti esimerkiksi pidemmän aikavälin oppimistuloksia, jatko-opintoihin sijoittumista tai työmarkkinasijoittumista.

Mitattava monipuolisesti

Toimintalähtöinen tuottavuusmittaus olisi mahdollista rakentaa konkreettisista palveluista käsin, ja mittarit voivat tukea kuntien omaa kehittämis- ja johtamistyötä.

Tutkimusryhmä ETLAsta huomauttaa, että koska suomalainen hallinto on monitasoinen, myös mittausjärjestelmän tulisi olla sellainen.

Laajojen jo olemassa olevien aineistojen sisältämä tieto voisi oikein koottuna ja käsiteltynä auttaa kiertämään mittaamiseen liittyviä ongelmia ja mahdollistaa tuottavuusindikaattorien kehittämisen.

Monien kuntien tuottavuustyö keskittyy tällä hetkellä pelkkään palvelujen volyymin ja kustannusten kehityksen seurantaan.

Vaarana onkin, että pyrkimykset tuottavuuden kehittämiseen pelkistyvät käytännössä kustannusten leikkaamiseksi, tiedotteessa kerrotaan.

Tuottavuustyö ilman laatu- ja vaikuttavuustietoa sekä prosessien ja palvelusisältöjen kehittämistä on lyhytnäköistä ja heikentää pidemmän aikavälin kasvua. ETLA:n tutkijat ehdottavat uusia välineitä julkisen alan tuottavuuden mittaamiseksi.

Kuntapalveluiden tuottavuuden mittaaminen tulisi aloittaa ydinpalveluista, joissa tuottavuuden parantamisella on suurin merkitys.

Mittausjärjestelmiä ei voida kuitenkaan rakentaa kerralla eikä ylhäältä johdettuna kokonaisarkkitehtuurina.

Monimutkaisten tehtävien, kuten esimerkiksi perusopetuksen, mittaristo tulee rakentaa käytännön tasolta vaiheittain ja yhteiskehittämisenä. Niistä organisaatioista, jotka todella tuottavat kuntapalveluita.

Tämä tarkoittaa tiedotteen mukaan opettajien, rehtorien, kuntien asiantuntijoiden sekä eri alojen tutkijoiden osallistumista mittareiden suunnitteluun.

Kuntapalveluiden tuottavuuden mittausjärjestelmään tulisi sisällyttää myös laadullisia elementtejä, kuten tietoa asiakaskokemuksesta ja palvelujen saavutettavuudesta.

Tuottavuuden parantaminen edellyttää kansallista koordinaatiota sekä investointeja toimintatapojen uudistamiseen sekä johtamiseen

Suomen kunnat eivät voi kuitenkaan rakentaa yksin tuottavuusmittareita.

Yleisellä tasolla valtion tulee määritellä tuottavuustiedon rakenteet, periaatteet ja vähimmäisstandardit. Tutkijat nostavat myös tärkeäksi kansallisen koordinaation kuntapalveluiden tuottavuuden kehittämisessä.

Tuottavuuden parantaminen vaatii merkittäviä investointeja sekä johtamiseen, analytiikkaan, toimintatapojen uudistamiseen, että henkilöstön osaamisen kehittämiseen.

– Kuntaliitto haluaa olla etulinjassa kehittämässä kuntapalveluiden tuottavuutta ja kuntapalveluiden optimaalista järjestämistä. Tämä ETLA:lta tilattu raportti on yksi osa laajempaa ohjelmatyötämme kuntapalveluiden tuottavuuden ja sen oikeanlaisen mittaamisen kehittämiseksi. Valmistaudumme samalla siihen, että tuottavuuden parantaminen on mukana myös seuraavassa hallitusohjelmassa, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina tiivistää tiedotteen mukaan.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS