Uutiset
Vaatimus Vantaan liittämisestä Helsinkiin tuli puun takaa kaupunginhallituksen puheenjohtajalle
Ulla Kaukola arvioi, että Sakari Rokkasen on sitouduttava valtuuston puheenjohtajana kaupungin strategiaan. Ja strategian nimenä ei ole, että "Vantaan tulevaisuus asuu Helsingissä", hän huomauttaa.
Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sakari Rokkanen (kok.) esitti Helsingin Sanomien haastattelussa, että hänen mielestään Vantaa pitäisi liittää Helsinkiin.
Tästä avauksesta onkin riittänyt keskustelua, erityisesti Vantaalla ja jonkin verran Helsingissä ja hieman muuallakin.
Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ulla Kaukola (sd.) kertoo Rokkasen vaatimuksen Vantaan yhdistämisestä Helsinkiin tulleen hänelle täytenä yllätyksenä.
Miten nykyiset valtuutetut ovat käsitelleet tätä asiaa ennen kuin Rokkanen näin ehdotti?
– Ei hän eikä kukaan muukaan ole millään tavalla pitänyt asiaa esillä.
Kaukola huomauttaa Helsingin ja Vantaan yhdistymisen olleen esillä 15 vuotta sitten.
Asia ei ole siis ollut ajankohtainen ja Kaukola pohtii, että ainakin tällaisella vaatimuksella liittää Vantaa Helsinkiin saa näkyvyyttä, mikä voi puolestaan liittyä tuleviin eduskuntavaaleihin.
HS:n uutisen mukaan Rokkanen pyrkii ehdolle seuraaviin eduskuntavaaleihin.
Liitospuheet yksityisajattelua
Vantaan näkökulmasta Kaukola painottaa, että valtuusto on puoli vuotta sitten hyväksynyt uuden kaupunkistrategian.
– Strategian valmistelun aikana ei käyty mitään keskustelua Vantaan liittämisestä Helsinkiin eikä asia tullut millä tavalla esille strategian päätöskäsittelyssäkään.
– Strategia pohjautuu Vantaan itsenäisyyteen kaupunkina ja siksi sen nimi ei ole esimerkiksi "Vantaan tulevaisuus asuu Helsingissä", vaan nimenä on "Tulevaisuus asuu Vantaalla".
Rokkasen liittämisesitys vaikuttaa siis Kaukolan mukaan yksityisajattelulta.
Voiko Rokkanen valtuuston puheenjohtajan roolissa edistää tällaista yksityisajattelua, Ulla Kaukola?
– Kyllä hänen pitää puheenjohtajan roolissa sitoutua valtuuston hyväksymään strategiaan ja edistää sitä.
– Jotkut valtuutetut ovat esittäneet epäluottamusta valtuuston puheenjohtajalle. Ymmärrän vaatimukset, sillä niin erikoinen valtuuston puheenjohtajan ulostulo on. Yksi valtuutettu totesikin, että on erikoista, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja haluaa hävittää oman kaupunkinsa.
Ulla Kaukolan mielestä ei ole mitään syytä edistää Vantaan liittämistä Helsinkiin.
– Vantaa on elinvoimainen kaupunki. Se, mitä kannattaa tehdä ja pitää tehdä, on yhteistyön lisääminen pääkaupunkiseudun kuntien välillä.
Lue myös: