Uutiset

Valtiovarainministeriö varoittaa lakiuudistuksen uhkaavan kuntalaisten palveluita

Ministeriö nostaa esiin myös hyvinvointialueet, joilla voisi olla vaikeuksia ostaa palveluita mistään, jos hankintalakiehdotus toteutuu. 

Eduskunnassa ollaan kuntien kannalta isojen asioiden äärellä, kun hankintalain uudistus on nyt loppusuoralla.
Julkaistu Muokattu

Hallituksen esitykseen hankintalain uudistamiseksi sisältyy sidosyksikköjä koskeva kymmenen prosentin vähimmäisomistusvaatimus, johon valtiovarainministeriö (VM) on kiinnittänyt erityisesti huomiota.

– Ehdotetulla vähimmäisomistusosuusvaatimuksella arvioidaan olevan useita kuntien ja hyvinvointialueiden toimintaa merkittävästikin vaikeuttavia seurauksia.

Näin arvioi VM antaessaan asiantuntijalausunnon eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hankintalakiehdotuksesta.

Lakimuutos merkitsisi monille kunnille laajoja rakennejärjestelyjä muun muassa ateria- ja ICT-palveluissa sekä taloushallinnon ja kehitysyhtiöiden palveluissa.

Toteutuessaan esitys vaikuttaisi merkittävästi kuntien palvelurakenteisiin ja palveluiden järjestämiseen.

VM onkin maaliskuussa perustuslakivaliokunnalle antamansa lausunnon perusteella huolissaan, miten tietyt yhteistyörakenteet jatkuvat kunnissa ja hyvinvointialueilla.

– Aiemmin etenkin hyvinvointialueita ja pienempiä kuntia on kannustettu yhteistyöhön muun muassa osaamisen ja neuvotteluvoiman parantamiseksi sekä volyymien kasvattamisesta ja investointien keskittämisestä saatavien hyötyjen vuoksi.

– Yhteistyöllä ei tässä yhteydessä tarkoiteta pelkästään yhteistyötä hankinnoissa, vaan myös palveluintegraatioissa ja palvelujen tuottamisessa.

Myös Kuntaliitto on uudistuksen aikana nostanut esiin, miten mekaaninen 10 prosentin omistusraja ei lisää kilpailua, vaan uhkaa hajottaa tehokkaita yhteistyörakenteita.

VM huomauttaa lausunnossaan, että ylipäätään palveluiden saatavuus saattaa olla koetuksella uudistuksen toteutuessa.

Lakiesitys on VM:n mukaan ajamassa pienet ja kauempana kasvukeskuksista sijaitset kunnat kestämättömään tilanteeseen, jossa ne eivät voi hankkia tehtäviensä toteuttamiseksi tarvitsemiaan palveluita sen enempää sidosyksiköiltä kuin markkinoiltakaan.

– Hyvinvointialueiden osalta esimerkiksi Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun hyvinvointialueilla voisi olla vastaavanlaisia vaikeuksia hankkia tarvitsemiaan palveluita sidosyksiköiltä tai markkinoilta, VM varoittaa.

Hallituksen esitys lähetettiin (12.2.) helmikuussa täysistunnon kautta talousvaliokuntaan, joka käy läpi perustuslakivaliokunnan, hallintovaliokunnan, maa- ja metsätalousvaliokunnan sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnot.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS