Uutiset

Varkaudessa on Euroopan historian ja kulttuurin kannalta erityisiä kohteita

Euroopan kulttuuriperintötunnusta on jaettu vuodesta 2013 lähtien ja nyt sellainen myönnettiin kolmannen kerran Suomeen.

Varkauden teollinen perintö on Suomen kolmas Euroopan kulttuuriperintötunnuksen saanut kohde.
Julkaistu

Euroopan komissio on myöntänyt Varkauden teolliselle perinnölle Euroopan kulttuuriperintötunnuksen.

Lisäksi Museovirasto tiedottaa, että kulttuuriperintötunnus on myönnetty kaikkiaan kahdeksallekymmenelle kohteelle Euroopassa.

Aiemmin Euroopan kulttuuriperintötunnus on myönnetty Suomessa kahdelle kohteelle, jotka ovat Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampus ja tasa-arvoinen koulutus sekä Kalevala – elävä eeposperintö.

"Hieno tunnustus"

Varkauden teollinen perintö yhdistää teollisen kulttuuriympäristön, tapahtumat, taiteen, luonnonperinnön ja pitkän teollisen historian.

Varkauden tarjoama kokonaisuus avaa itäsuomalaisen näkökulman Euroopan teollistumisen vaiheisiin, työväenliikkeen nousuun ja kansalaisyhteiskunnan muotoutumiseen lähes kolmen vuosisadan ajalta.

 – Varkauden valinta Euroopan kulttuuriperintötunnuksen saajaksi on hieno tunnustus suomalaiselle teolliselle kulttuuriperinnölle, tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie sanoo.

– Varkaudessa kohtaavat teollinen historia, työväenperintö, taide ja luonto. Tunnus tuo Varkauden kulttuuriympäristön ja suomalaisen kulttuuriperinnön laajemmin eurooppalaisen yleisön tietoisuuteen ja vahvistaa ymmärrystä yhteisestä historiastamme, ministeri lisää tiedotteen mukaan.

"Myös kriittisiä näkökulmia"

Tiedotteen mukaan Varkaudessa on meneillään hanke, jolla kulttuurikohdetta kehitetään monikieliseksi ja erityisesti nuorille, syventää ymmärrystä Varkauden teollisen perinteen kytkeytymisestä Euroopan laajempiin teollisiin ja yhteiskunnallisiin murroksiin.

 – On erityisen tärkeää tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuuksia tutustua teolliseen perintöön sekä tuoda esiin myös kriittisiä näkökulmia teollistumisen vaikutuksista, kuvailee erikoisasiantuntija Leena Marsio Museovirastosta.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS