Kahdella tavalla pysäyttävät tulokset mielenterveyteen liittyvistä poissaolopäivistä – ”Työntekijäryhmien väliset erot syvenivät” 12.9.2025
Työkykyasioissa on paljon parantamisen varaa – näin kunta-alan toimintakulttuuria vahvistetaan Pohjois-Pohjanmaalla 4.6.2025
Asiantuntijoilta: Tekoälyllä on valtava potentiaali parantaa johtamista ja organisaatioiden toimintaa 26.5.2025
Tästä työntekijäjoukosta pitäisi olla huolissaan – ”Näen riskinä, että heille voi syntyä tai olla jo haasteita työstä suoriutumisessa” 22.5.2025
Tutkimus: Tällaiset työntekijät vaihtavat todennäköisimmin työpaikkaa kunta- ja hyvinvointialoilla 3.10.2024
Työterveyslaitos: Sote-alan työstressi vähentynyt ja palautuminen parantunut – nuorten työhyvinvointi huolestuttaa 25.1.2023
Osasairauspäiväraha pidentää työuria yrityksissä, julkisella puolella osatyökyvyttömyyseläkkeet yleisiä 13.9.2022
Nuoret sairastavat yli 50-vuotiaita enemmän – mielenterveyden häiriöt yhä useammin sairauspoissaolojen syynä 15.6.2022
Sairaalat yrittävät suunnitella työvuoroja entistä paremmin, mutta alku takkuaa – "Ei voi sanoa, että olisi mennyt ihan putkeen" 7.3.2019
Muutospaineita, kiusaamista ja univaikeuksia – Työpaineet kovenevat sote-alalla, yli kolmannes pelkää työmäärän kasvavan yli sietokyvyn 2.2.2018